Uittamon Paviljongilla voi lounastaa upealla näköalalla
Perinteinen Uittamon Paviljonki siirtyi reilut pari vuotta sitten Haritun pariskunnan haltuun. Sisukkaat Haritut saavat kahden koronakesän jälkeen harjoittaa ammattiaan vihdoinkin ilman mitään erillisiä rajoituksia. Mari ja Jussi Harittu osavat todellakin iloita siitä, että nyt alkanut kesä on heidän ensimmäinen täyspainoinen ravintolakesänsä Uittamolla.
Paviljonki tunnetaan legendaarisena tanssipaikkana, jossa on pistetty jalalla koreaksi jo 1930-luvun taitteesta asti.
– Nyt tuntuu aika mahtavalta, ja hienosti on lähtenyt uusi kesä liikkeelle. Nyt painetaan ja juostaan aamusta iltaan. Puhelin soi ihan jatkuvasti ja se on yrittäjän kannalta hieno juttu. Pikkuisen hullu tässä kai pitää olla, että tätä jaksaa. Odotan, että ihmiset löytävät jälleen Uittamon Paviljongin. Toisaalta nuoremmat eivät välttämättä tiedä, että kaupungista löytyy näinkin upea, perinteinen ja monipuolinen paikka, Mari Harittu hehkuttaa.
Päivisin Uittamolta saa maukasta lounasta ja kaupan päälle saa melkoisen maisemaelämyksen. Paviljongin terassilta aukeaa nimittäin aivan huikaiseva näköala Pitkäsalmen yli Hirvensalon puolelle. Pitkäsalmi oli 1970- ja 80-luvuilla kolminkertaisen olympiavoittajan, Pertti Karppisen, treenivesiä.
– Kyllä asiakkaatkin kehuvat, että tässä on Turun kauneimmat näköalat. Meillä on lounas joka arkipäivä puolestapäivästä neljään asti. Alkuun on aina tarjolla lohisoppaa ja muutama varsinainen lämmin lounasvaihtoehto lisukkeineen. Päälle raikas salaattipöytä, kahvit ja pientä makeaa. Illaksi on oma lista, mutta lohisoppa on sellainen vakioannos, että sitä saa myös iltaisin, Haritut opastavat.
Kaunis puurakenteinen Uittamon Paviljonki taipuu tällä hetkellä todella moneen. On vaikea keksiä mitään sellaista tilaisuutta, mihin Uittamon puitteen eivät sopisi. Turun Nuorisoteatteri järjestää suosittuja kesäteatteri-iltoja. Lisäksi Uittamossa myös tanssitaan jälleen niin isolla lavalla kuin vähän pienemmissäkin puitteissa.
– Meillä on myös tanssikursseja ja maanantaisambat etuterassilla. Terassin alapuolella on hiekka-alue, missä on myös oma lava esiintyjille. Sunnuntai-iltaisin tanssitaan, musiikkia on teknosta perinteisen tanssimusaan. Me olemme tällainen monimuotopaikka tänä päivänä, Paviljonki taipuu erilaisiin yksityistilaisuuksiin asiakkaan toiveiden mukaan, Haritut lupaavat.
Vaikka aurinko paistaa ja kesä on hehkeimmillään, on Harituilla vielä muutama kehitysidea ja -toive päättäjien ja ehkä myös muiden yrittäjien suuntaan.
– Toivoisimme, että vesibussit pysähtyisivät tässä Paviljongin kohdalla ja että saisimme ylipäätään oman laiturin veneilijöille. Näitä asioita toivotaan paljon. Rattaat onkin pantu pyörimään. Uskomme, että nämä asiat etenevät, Paviljongin väki toivoo.
Heikki Möttönen