Lemmikin hampaiden harjaus yhä liian harvinaista

Soma-kissa rakastaa hammastahnan makua, mikä on helpottanut hampaiden harjaukseen totuttelua. Soma-kissa rakastaa hammastahnan makua, mikä on helpottanut hampaiden harjaukseen totuttelua. Kuva: Ronja Määttä

Moni ei harjaa koiransa ja kissansa hampaita päivittäin. Tämä näkyy eläinlääkärin vastaanotolla siinä, että hampaat ehtivät päästä huonoon kuntoon lyhyessäkin ajassa. Lemmikinomistajalta jää helposti ongelma huomaamatta, sillä kivualiaatkaan hampaat eivät välttämättä muuta eläimen käytöstä.

Harjaisitko omat hampaasi vain kerran kuukaudessa? Ihmisille ajatus tuntuu järjettömältä, mutta monen lemmikin kohdalla tämä on arkipäivää.

Hammaskivi ja ientulehdus ovat koirien ja kissojen yleisimpiä hammasongelmia. Samoin kuin ihmisillä, hampaiden säännöllinen harjaaminen on tehokkain tapa ennaltaehkäistä hammaskiven muodostumista.

– Kerran vuodessa nukutuksessa tehty hammaskiven poisto ei auta, jos kotona hampaita ei harjaa. Monet asiakkaat ihmettelevät, kuinka hampaissa voi olla hammaskiveä uudestaan jo kuukausi tai kaksi puhdistuksen jälkeen. Silloin yleensä selviää, että koiran hampaita ei hoideta kotona, hammashoitoihin ja vaativiin kirurgisiin hammastoimenpiteisiin perehtynyt eläinlääkäri Jevgenia Volkova Omaeläinklinikka Turku keskustasta kertoo.

Hän on huomannut, että monet lemmikinomistajat ymmärtävät hampaiden harjaamisen tärkeyden vasta sitten, kun omalle lemmikille on jouduttu tekemään jokin suuri hammasoperaatio.

Hampaiden harjaamattomuus johtaa usein siihen, että hampaita joudutaan lopulta poistamaan kokonaan. Se on Volkovan mielestä harmillista. Hän suosittelee totuttamaan koiran ja kissan hampaiden harjaamiseen jo heti pentuna, sillä myöhemmin aloittaminen on erityisesti kissoilla vaikeaa.

Ksylitoli on koirille ja kissoille myrkyllistä, joten niitä varten kehitetty omia hyvänmakuisia hammastahnoja. Volkovan mukaan hammastahna tekee harjaamisesta eläimille mukavampaa, mutta kaikkein tärkeintä on itse mekaaninen hampaiden puhdistus. Hampaiden terveyttä edistävät puruluut, ruoat tai muut tuotteet eivät korvaa harjaamista.

– Kun omistajat harjaavat hampaat säännöllisesti, he myös tottuvat katsomaan lemmikkinsä hampaita ja huomaavat muutokset aikaisessa, Volkova sanoo.

Kivuliaat hampaat eivät välttämättä muuta eläimen käytöstä tai syömistapoja merkittävästi. Kivun aiheuttavat muutokset voivat Volkovan mukaan olla niinkin pieniä kuin toispuoleinen pureskeleminen, märkäruoan suosiminen tai kuivaruoan nieleminen pureskelematta.

– Myös suun raapiminen, kuolaamisen lisääntyminen ja pahanhajuinen hengitys kertovat suun ongelmista. Koiran tai kissan hengityksen ei kuulu haista viemäriltä, Volkova luettelee.

Röntgenkuvaus on tarkin tapa selvittää hampaiden ja leuan kunto sekä selvittää ongelmien syyt.

– Lemmikit eivät kerro kivustaan. Välillä hampaat voivat näyttää silmämääräisesti täysin normaaleilta, mutta nukutuksessa voi selvitä, että ientaskut ovat syventyneet tai hampaan juuressa on alkava paise tai tulehdus, Volkova kertoo.

Röntgenin avulla hampaiden hoito voidaan aloittaa mahdollisimman aikaisin, mikä on myös taloudellisesti kannattavampaa kuin huonokuntoisten hampaiden hoitaminen.

Hammasongelmat vaikuttavat koko elimistöön

Hoitamattomat hampaat heikentävät lemmikin elämänlaatua ja monien muiden sairauksien hoitovastetta, sillä tulehdus voi levitä hampaista ja ikenistä muualle koiran tai kissan elimistöön.

Esimerkiksi kissoilla hoitamattomat hampaat lisäävät munuaisten vajaatoimintaan sairastumisen riskiä ja koirilla sydänsairauksien riskiä.

Koirien ja kissojen hammashoitoja tehdään pelkästään nukutuksessa. Seniorilemmikkien omistajat pelkäävät usein turhaan nukuttamista, sillä sen riskit ovat huomattavasti pienemmät kuin hoitamattomien hampaiden aiheuttaman kivun haitat.

– Vanhankin lemmikin pitää saada elää loppuelämänsä terveenä ja pirteänä ilman kipuja suussa. Eläimelle jo puoli vuotta on todella pitkä aika, joten on tärkeää, että hampaat hoidetaan”, Volkova sanoo.

Palkitse koira tai kissa herkuilla siitä, että se lähestyy ja tutkii hammasharjaa omaehtoisesti.

Koske huuliin ja hampaisiin ensin käsin ja sitten hammasharjalla. Palkitse makupalalla. Näin koira tai kissa tottuu kosketukseen.

Anna koiran tai kissan maistella niille tarkoitettua hammastahnaa. Hyvänmakuinen hammastahna tekee harjaushetkestä eläimelle mukavan, mutta tärkeintä hampaiden mekaaninen puhdistus harjaamalla.

Aloita hampaiden harjaus kulmahampaiden ja poskihampaiden ulkopinnoilta. Muista palkita koiraa tai kissaa siitä, että se on rauhassa harjaamisen aikana.

Kun harjaus alkaa sujua, suurenna harjausliikettä ja etene myös hampaiden puru- ja sisäpintojen puhdistamiseen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaavoituksen uskottavuus koetuksella

Pukkilan massalaitoksen suojelumerkintä poistuu. Rakennus aiotaan purkaa.

Pukkilan asemakaava tuli voimaan vuonna 2020. Alueelle on tulossa noin 2 500 asukasta. Vanha kaakelitehdas sai kaavassa suojelumerkinnän. Tehtaan piti jäädä seudun keskuspaikaksi ja muistoksi teollisesta historiasta. Se piti muuttaa yhteisökäyttöön.

Lemmikeille ja omistajille julistetaan joulurauha

Mikaelinkirkolla julistetaan eläimille joulurauha.

Joulun rauha kuuluu myös eläimille. Perinteisiä eläinten joulurauhan julistuksia vietetään taas Turussa Mikaelinkirkolla ja Maarian pappilan pihapiirissä. Kaarinan kirkolla järjestetään lemmikkien hartaus.

Bergqvist: Maatalouden kannattavuutta parannettava

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (r.) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta päivän täysistunnossa käsitteli opposition välikysymystä suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta tulevaisuudessa.

Arkkipiispantalon kokonaisuudesta uusi rakennussuojelupäätös

Arkkipiispan virka-asunnon vanhassa asetussuojelupäätöksessä ei ole ollut varsinaisia suojelumääräyksiä.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt 5. joulukuuta päätöksen arkkipiispantalon rakennussuojeluasiassa, joka otettiin vireille ELY-keskuksen omasta aloitteesta rakennusperinnön suojelusta annetun lain mukaisena asiana 17.12.2014.

Opioidikorvaushoidossa olevien määrä lisääntynyt

Opioidivieroitus- tai korvaushoidossa olevien määrä on kasvanut Suomessa. Vuoden 2019 lopulla hoidossa oli yhteensä 4 779 potilasta, joista valtaosa korvaushoidossa (4 729). Opioidikorvaushoidossa olleiden potilaiden määrä oli 44 prosenttia suurempi kuin vastaavassa selvityksessä vuonna 2015.

Uusi menetelmä korkean riskin sydänpotilaiden tunnistamiseen

Emilia Tuunainen.

FM Emilia Tuunainen kehitti määrityksen, jonka avulla pystytään löytämään suurimmassa riskissä olevat sepelvaltimotautipotilaat. Määrityksellä on myös mahdollista ennustaa tulevien sydäntapahtumien riskiä.

THL siirtyy ajallisen yhteyden seuraamisesta koronan aiheuttamien kuolemien raportointiin

THL:n koronaepidemian seurantaraportit muuttuvat torstaina 8. joulukuuta. Koronavirukseen liittyvän sairaalahoidon tietojen keräystapa muuttuu aiempaa yhtenäisemmäksi koko maassa. Tapauksia aletaan raportoida yhdessä muiden hengitystieinfektioiden aiheuttamien sairaalahoitoa vaativien tapausten kanssa.

Sähkökatkot maksimissaan kahden tunnin mittaisia, katkojen väliin pyritään jättämään noin kuuden tunnin tauko

Kuluttajiin kohdistuvat sähkökatkot ovat viimeisimpiä toimenpiteitä, joita sähköpulassa tehdään.

Turku Energia Sähköverkot Oy on varautunut sähköpulaan ja kierrätettäviin katkoihin omalla verkkoalueellaan. Turku Energia Sähköverkot Oy vastaa sähkön jakelusta Turun kaupungin alueella pois lukien Paattisten alue. Yhtiö on valmistautunut kierrättämään sähkökatkoja etukäteen määritellyn irtikytkentäsuunnitelman mukaisesti siten, että kriittiset kohteet on rajattu katkojen ulkopuolelle. Käytännössä kierrätettävät katkot koskevat koko kaupunkia, mutta osaa kaupunginosista ja niiden alueista kerrallaan.

Poliisi teki pikkujoululiikenteessä 53 000 puhalluskoetta, huumetapausten osuus nousussa

Poliisi valvoi rattijuopumusta pikkujoulujen painopisteaikoina ja seuraavina aamupäivinä kolmena viikonloppuna 18.11.–4.12. Koko maassa tehtiin yhteensä lähes 53 000 puhalluskoetta, mikä on moninkertainen määrä verrattuna aiempiin vuosiin, jolloin puhalluskokeiden tekotapaa ja myös määrää rajattiin koronan vuoksi.

K-Citymarket-ketjun Vuoden markkinoija 2022 -palkinto Turun Länsikeskukselle

K-Citymarket Länsikeskuksen kauppias Juha Jylli.

Turun K-Citymarket Länsikeskus on palkittu K-Citymarketin vuoden 2022 parhaana markkinoijana. Erityiskiitosta kauppa saa monikanavaisesta markkinoinnistaan, jossa eri kanavat ja yleisöt on huomioitu monipuolisesti.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen talousarvio aluevaltuustoon 98,6 miljoonaa euroa alijäämäisenä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi hyvinvointialueen vuoden 2023 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2023–25. Valtion rahoituksen suuruus talousarviossa on 1 931,7 miljoonaa euroa. Talousarvion vuosikate on 50,4 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Lil Nas X ja Skrillex kiinnitetty Ruisrockiin

Behm tulee Ruisrockiin.

Lil Nas X ja Skrillex on kiinnitetty ensi kesän Ruisrockiin. Muita kansainvälisiä lisäyksiä festivaalille ovat PinkPantheress, Denzel Curry ja Yung Lean . Myös kotimainen musiikki on laajasti edustettuna Gettomasan , Haloo Helsingin! ja Jami Faltinin kaltaisin nimin.

Lähisuhdeväkivallasta kysyminen otettu rutiiniksi Raisiossa ja Ruskolla

Raisiossa ja Ruskolla on kiinnitetty huomiota lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Kaupungin työntekijöitä koulutetaan lähisuhdeväkivallan havaitsemiseen ja puheeksi ottamiseen.

Valon polku veti jokirannan täyteen kävijöitä – osa teoksista jatkaa Nuutinpäivään, kausivalot helmikuun loppuun

Love Boat jatkaa Förillä 13. tammikuuta asti.

Valon polku -valotapahtuma lunasti lupauksensa ja toi valoa paitsi kaupunkiin myös ihmisten mieliin. Tapahtuma keräsi runsaasti positiivista palautetta sekä kävijöiltä että tapahtuman taiteilijoilta.

Haagasta läheltä Aurajokea löytyi uusi pronssikautinen hiidenkiuas

Turun Haagasta löytynyt pronssikautinen hautaröykkiö oli löydettäessä tiheän kasvillisuuden peittämä. Muinaisjäännös ajoittuu pronssikaudelle 1500-500 eKr.

Turun Haagasta läheltä Aurajokea on löytynyt uusi, aiemmin tuntematon hautaröykkiö eli hiidenkiuas. Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tutkimusten perusteella hauta ajoittuu pronssikaudelle noin 1500–500 eaa.

Jalkakäytävien liukkautta voidaan ennustaa

Sade ja nollan ympärillä sahaavat lämpötilat lisäävät liukastumisriskiä. Tämä selviää Ilmatieteen laitoksen tutkija Marjo Hipin väitöskirjatyöstä, jossa hän selvitti sään vaikutusta jalankulkijoiden liukastumisriskiin. Jalkakäytävien liukkautta voidaan ennustaa Ilmatieteen laitoksella kehitetyllä mallilla.

Katukaivoihin päätyvästä roskasta suurin osa muovia PSS ry:n kartoituksessa

Lähes 80 prosenttia löytyneestä roskasta oli muovia.

Pidä Saaristo Siistinä ry kartoitti kesällä kaupunkien katukaivoista löytyviä roskia Helsingissä, Lahdessa ja Turussa. Kunkin kaupungin muutamaan katukaivoon asennettiin kahden kuukauden ajaksi suodattimet. Kaiken kaikkiaan makroroskaksi lukeutuvia roskia kertyi suodattimiin yhteensä 680. Lähes 80 prosenttia löytyneestä roskasta oli muovia.

Koroilta välttyy, kun verojaan täydentää tammikuun aikana

Viime vuonna ennätyksellisen moni maksoi jäännösveroja eli mätkyjä, vaikka niiltä olisi voinut välttyä maksamalla lisäennakkoa. Kun verojaan täydentää tammikuun loppuun mennessä, niistä ei tarvitse maksaa korkoa. Lisäennakkoa kannattaa hyödyntää, jos on esimerkiksi saanut voittoja osakkeiden tai virtuaalivaluuttojen myynnistä.

Urheilu

TPS:n Lassi Lehtinen EHT-joukkueen maalille

Lassi Lehtinen.

Jääkiekon A-maajoukkueen kausi jatkuu ensimmäistä kertaa pelattavalla Sveitsin EHT-turnauksella, jonka Suomi aloittaa kotijäältä. Helsingin jäähallissa torstaina 15. joulukuuta pelattavaan otteluun saapuu vastustajaksi Tshekki. Ensi viikolla kotimaassa pääsee katsomaan myös MM-kisoihin valmistautuvien Tyttöleijonien otteita Vierumäellä, alle 16-vuotiaat pojat ottavat mittaa Ruotsista Oulun seudulla pelattavissa otteluissa.

TPS:llä täydellinen viikko F-liigassa

TPS jyrää sekä miesten että naisten F-liigassa.

TPS repäisi F-liigan kärjessä jo kahdeksan pisteen kaulan seuraaviin, kun se huipensi kolmen voiton viikkonsa kaatamalla kotona Kupittaalla OLS:n 4–1.

Eveliina Lehtiselle thainyrkkeilyn PM-kultaa

Turku Muay Thain Eveliina Lehtinen on voittanut alle 17-vuotiaiden PM-mestaruuden alle 57 kilon sarjassa. Lehtinen voitti finaalissa Ruotsin mestari Mitra Wetzelmayrin puhtaasti 3–0. Mestaruuden arvoa lisää se, että Lehtinen täytti vastikään vasta 15 vuotta. TMT:n salille tuli kisoissa myös PM-kulta, kun Ommi Mingsupphakun voitti 63,5-kiloisissa Ruotsin Linda Östergrenin kaikin tuomariäänin.

Suomen taekwondokärki mittelee mestaruuksista Kupittaalla

Ida Tammila on päässyt harjoittelemaan potkutekniikkaansa muutaman viikon Budokwai Taekwondon uudessa salissa Turun Pitkämäessä.

Joulukuun ensimmäisenä lauantaina Turussa Kupittaan urheiluhallissa käytäviin taekwondon SM-kisoihin on saapumassa käytännössä koko kotimaan kärki. Ottelupuolella kisoihin on tulossa koko MM-kisoihin osallistunut viiden hengen ryhmä Budokwai Taekwondoa edustavien Ida Tammilan , Pariisin olympialaisiin tähtäävän Niko Saarisen ja Jenna Ylösen johdolla.

Mikael Almén Interin takalinjoille

FC Interin tuorein pelaajahankinta on Mikael Almén . 22-vuotiaan puolustajan sopimus kattaa turkulaisseurassa kaudet 2023 ja 2024. Vasenjalkainen nuorukainen siirtyy Interiin vapaalla siirrolla, kun hänen sopimuksensa päättyi Ilveksen kanssa viime kauteen.

Puukkokatsomo: FBC Turun kovat oppirahat

Tuskin kukaan odotti FBC Turulta miesten F-liigassa marssia voitosta voittoon, mutta sarjanousijalle kauden alku on ollut matalista odotuksista huolimatta tuskainen.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.