Pamela Tolan uuden ohjauksen Järjettömän paska idea keskiössä on ystävyys. Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat paitsi elinikäisiä parhaita ystäviä myös yhtiökumppaneita peliyhtiössä.

Ripen ja Nooran ystävyys on kuitenkin kaikkea muuta kuin tasapainoista ja tasa-arvoista ystävyyttä. Ripe on elämässään eri tavoin hukassa ja Nooran osaksi jää usein pitää ystäväänsä pinnalla. Tolalle yksi elokuvan tärkeistä teemoista oli läheisriippuvuus.

– Läheisriippuvaisuutta on kuvattu usein esimerkiksi alkoholistivanhemman kautta, mutta sitä voi olla kaikenlaisissa ihmissuhteissa. Ystävien välistä läheisriippuvuutta on kuvattu harvemmin.

Läheisriippuvuuden sijoittaminen vähän epätavalliseen ihmissuhteeseen oli kiinnostavaa, myös elokuvan käsikirjoittanut Tola toteaa.

Elokuvan alkuperäisidea oli Susanna ”Sussu” Laaksosen, jolta Tola elokuvan adoptoi. Ystävyys kantavana teemana oli olemassa jo Laaksosen ajatuksissa, samoin kuin Ripen hahmo.

– Tosin Ripe oli vielä kylmempi ja tylympi hahmo. Minusta tuntui tärkeältä viedä häntä vähän lämpimämpään suuntaan. Hahmot myös vähän vanhenivat, kun tulin mukaan. Ystävyystarinoita teini-ikäisistä on ollut aika paljon, mutta nelikymppisten ystävyystarinoita ei ole niin paljon.

Ihmisen keskeneräisyys ja epätäydellisyys ovat teemoja, joita on voinut löytää myös Tolan aiemmista pitkistä elokuvista Swingers (2018) ja Teräsleidit (2020). Myös Järjettömän paskassa ideassa elämä on tiukassa solmussa.

– Ihmisten varjopuolten tutkiminen on kiinnostanut minua. Millä tavalla voi nähdä sen, mitä ei itsessään näe, on kiinnostava kysymys. Tämä projekti oli itselleni myös omien varjopuolteni tutkimista.

Pelibisnes oli hyvä miljöö elokuvien teemojen kannalta.

– Luovilla aloilla usein sallitaan laajempi spektri sille mikä on normaalia. Jossain akateemisessa maailmassa hyväksyttävän rajat eivät ole ihan niin leveät.

Ihmisen epätäydellisyys on teema, joka on ollut aina läsnä eri taidemuodoissa. Suomalaisessa elokuvassa ihmisen epätäydellisyys on perinteisesti näyttäytynyt alkoholia väärinkäyttävän miehen hahmossa. Viime vuosina epätäydellisyyttä on alettu nähdä suomalaisissa elokuvissa muistakin kulmista.

Tola näkee muutoksen syntyneen luontaisesti, kun kertojaäänet ylipäätään ovat moninaistuneet suomalaisessa elokuvassa.

– Aiemmin on ollut tilanne, jossa lähinnä miehillä on ollut tilaa kertoa tarinoita. Elokuva-ala on pitkään ollut miesvaltainen. Silloin on luontaista, että näkökulmatkin ovat miehisiä, Tola toteaa.

– Jos minulla on mahdollisuus kertoa sellaisia tarinoita sellaisista kulmista, jotka eivät ole päässeet niin paljon aiemmin esille, niin sehän on ihana tilanne.

Ilkka Lappi