Lasten ja nuorten ahdistus- ja masennusoireilu on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Minä väitän, että yhteiskunta on osasyy nuorten ahdistusoireilun lisääntymiseen. Uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön vuonna 2016. Siinä vaaditaan opettajilta sukupuolisensitiivistä opetusta jo varhaiskasvatuksessa. Toisin sanoen, lapsille ja nuorille opetetaan sukupuolen moninaisuutta, jossa sukupuoli-identiteettejä on enemmän kuin kaksi.

Sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa nähdään itse määritellyn sukupuolen eli kokemuksen ja määritelmän omasta sukupuolestaan suositeltavana tapana ymmärtää sukupuoli. Ihminen voi olla cismies, cisnainen, jotain muuta tai sukupuoleton. Tässä kohtaa odotetaan lapsilta liikaa. Ensinnäkin heillä menee helposti sekaisin biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti. Toiseksi, miksi hämmentää nuoren mieltä hänen muutenkin kuohuvan tunne-elämän keskellä.

Viime vuosina sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvien nuorten määrä on kasvanut hurjasti. Voisiko syynä sukupuolidysforiaan olla hämmentävä opetus siitä, että et välttämättä ole sitä miksi olet syntynyt?

Olen omien lasteni koulunkäynnin myötä havainnut sukupuolikysymykseen liittyvät muutokset koulumaailmassa. Kahden ensimmäisen lapsen kohdalla, molemmat poikia, ei koulussa ollut ainakaan äidin silmin katsottuna minkäänlaista ristiriitaa siitä, että sukupuolia on kaksi. Enemmän olin huolissani siitä, että haukkumasanana käytettiin yleisesti sanaa ”homo”.

Kun nuorimmaiseni, tytär, aloitti yläasteen, huomasin jonkin muuttuneen perustavanlaatuisesti. Uusi sukupuolisensitiivinen opetussuunnitelma oli otettu käyttöön. Tyttäreni kertoi, että hänen luokallaan ”on muotia” olla jotain muuta kuin hetero. Olin yllättynyt tyttäreni kertoessa, että useat pienestä asti tuntemani tytöt alkoivat nimittää itseään biseksuaaleiksi, gender fluideiksi, sukupuolettomiksi jne. Merkittävää on, että ilmiö koski pääsääntöisesti tyttöjä. Heillä oli myös ongelmia mielenterveyden kanssa.

Oliko ensin muna vai kana. Sukupuolidysforiaa kokevat ovat nimittäin suurelta osin tyttöjä. Koulun tehtävä ei ole pistää lasten mieliä sekaisin sukupuolten moninaisuudella vaan sen pitäisi olla lapselle turvallinen oppimisympäristö, jossa lapsista kasvaa tasapainoisia ja toisiaan kunnioittavia ihmisiä.

”Homottelu” on toivottavasti jäänyt menneisyyteen ja koulussa onkin tärkeää opettaa arvostavaa suhtautumista kaikkiin. Siihen ei tarvita gender-ideologiaa. Myös meidän aikuisten tulee kasvattaa lapset suhtautumaan normaalisti jokaiseen ihmiseen, riippumatta hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Se on vain yksi osa ihmisen identiteettiä. Liian jäykkä ja putkinäköinen kasvatus voi myös aiheuttaa lapselle mielenterveysongelmia. Kohtuus kaikessa!

Mirja-Riitta Sjöholm (kd.), Filosofian maisteri, terveydenhoitaja AMK