Rohkea ja sosiaalinen luonne sekä puhdas hiekkalaatikko näyttävät edistävän kissan sisäsiisteyttä

Erityisen yleisiä sisäsiisteysongelmat ovat leikkaamattomilla kissoilla. Erityisen yleisiä sisäsiisteysongelmat ovat leikkaamattomilla kissoilla. Kuva: Buecax/mostphotos.com

Helsingin yliopiston tutkijat tunnistivat useita yhteyksiä erilaisten riskitekijöiden ja kissojen sisäsiisteysongelmien välillä. Moninaisten riskitekijöiden tunnistaminen antaa mahdollisuuden olosuhteiden muokkaamiseen kissan ympäristössä ja voi tätä kautta ehkäistä ja vähentää sisäsiisteysongelmia.

Kissa on yleinen ja rakastettu lemmikki. Yksi kissojenyleisimmistä haasteista ovat sisäsiisteysongelmat, jotka voivat johtaa jopa lemmikistä luopumiseen. Kissa voi esimerkiksi virtsata tai ulostaa omistajalle epätoivottuihin paikkoihin kissanhiekkalaatikon ulkopuolelle.

– Halusimme tutkia kissojen sisäsiisteysongelmia, koska ne ovat yleisiä ja useimmiten omistaja kokee ne hyvin haastaviksi ja epätoivotuiksi. Käyttäytymisen taustalta voi löytyä terveysongelma, kuten virtsatietulehdus, joten ensimmäinen askel ongelman selvittämiseen onkin viedä kissa asiantuntevalle eläinlääkärille, kertoo väitöskirjatutkija Salla Mikkola Helsingin yliopistosta ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta.

Tutkijoiden mukaan myös kissan stressi on merkittävä riskitekijä, jota voivat aiheuttaa esimerkiksi talouden muut lemmikit, virikkeiden puuttuminen tai toisaalta ympäristön toistuvat muutokset. Lisäksi kissa voi kokea kissanhiekkalaatikossa käytetyn materiaalin tai itse laatikon epämieluisaksi, jonka takia se tekee tarpeensa mieluummin johonkin muualle. Kissa on myös voinut oppia yhdistämään kivun hiekkalaatikolla käyntiin jo hoidetun sairauden yhteydessä, jonka takia kissa välttelee kissanhiekkalaatikolla käymistä.

Erityisen yleisiä sisäsiisteysongelmat ovat leikkaamattomilla kissoilla, jotka voivat myös käyttää virtsaamista hajumerkkien jättämiseen toisille kissoille eli niin sanotusti merkkailla. Merkkailu on kuitenkin kissoille luontaista käytöstä, minkä useimmat kasvattajat ymmärtävät.

Tutkimuksessa hyödynnettiin ryhmän aiemmin keräämää reilun 4 000 kissan kyselyaineistoa, joka sisälsi laajat tiedot kissan persoonallisuudesta, taustasta, terveydestä ja nykyisestä elinympäristöstä. Aineistosta tunnistettiin kaksi sisäsiisteyteen liittyvää käytöspiirrettä: tarpeiden teko hiekkalaatikon ulkopuolelle ja hiekkalaatikon välttäminen epäsiisteyden tai laadun vuoksi. Tutkimuksessa selvitettiin yhteensä 34 muuttujan, muun muassa erilaisten ympäristötekijöiden ja persoonallisuuspiirteiden, yhteyttä näihin kahteen käytöspiirteeseen.

– Kissan persoonallisuus vaikuttaa, sillä pelokkuus yhdistyi molempiin epätoivottuihin käytöspiirteisiin. Vähiten ongelmia esiintyi alle neljän kuukauden iässä steriloiduilla kissoilla ja eniten leikkaamattomilla sekä uroskissoilla. Vanhemmat ja lapsiperheissä asuvat kissat olivat krantumpia hiekkalaatikon puhtauden suhteen. Muista tekijöistä aktiivisuus -leikkisyys, kissasosiaalisuus, rotu ja virtsatieongelmat nousivat myös tilastollisesti merkittäviksi. Roduista eniten ongelmia keskimääräisesti esiintyi bengaleilla ja vähiten siperiankissoilla ja neva masqueradeilla, kertoo professori Hannes Lohi.

Kissasosiaalisilla kissoilla ongelmia oli vähemmän kuin epäsosiaalisilla kissoilla. Tutkijat arvelevat, että korkea arvo kissasosiaalisuudessa heijasteli kissan tulevan hyvin toimeen talouden muiden kissojen kanssa, mikä pienensi todennäköisyyttä muista kissoista aiheutuvaan stressiin ja siten sisäsiisteysongelmiin.

– Aineiston luonteen vuoksi tuloksista ei voida vetää suoria syy-seuraussuhteita, mutta vaikuttaa siltä, että ongelmia voidaan ehkäistä jo jalostusyksilöitä valittaessa suosimalla rohkeita ja sosiaalisia yksilöitä. Myös kissanhiekkalaatikon puhtaudella ja varmistamalla, että jokaiselle kissalle on taloudessa oma kissanhiekkalaatikko, voidaan vähentää sisäsiisteysongelmien todennäköisyyttä, tiivistää tulosten perusteella Mikkola.

Tutkimusta rahoittivat osaltaan Suomen Kissaliitto ry, Agrian ja Ruotsin kennelklubin tutkimusrahasto ja Suomen Akatemia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaksinkertainen Suomen mestari Casimir Jürgens Turun Palloseuraan

Casimir Jürgens vaihtaa mustavalkoiseen nuttuun.

Puolustaja Casimir Jürgens siirtyy Turun Palloseuraan Tampereen Tapparasta kahden vuoden sopimuksella. Kaksinkertainen Suomen mestari vahvistaa TPS:n takalinjaa. Helsinkiläislähtöinen 28-vuotias puolustaja on voittanut urallaan myös Champions Hockey Leaguen mestaruuden.

Ammattiliitoilla yhteinen mielenilmaus Turun kauppatorilla

Ammattiliitot JHL, Jyty, Talentia ja OAJ järjestävät yhteisen mielenilmauksen Turun kauppatorilla torstaina 1. kesäkuuta kello 12–13.

Rikoksia, jännitystä ja huumaavaa rakkautta

Vares nähdään Naantalin Emma Teatterissa

Vares -komedia tuo näyttämölle rikoksia, jännitystä ja huumaavaa rakkautta, kaikkea, mitä kesäteatterissa viihtymiseen tarvitaan. Vares nähdään Naantalin Emma Teatterissa 1.6.–12.8.

Riskikäyttäytyminen yleistä lastensuojelun jälkihuollossa olevilla nuorilla

Valtaosalla lastensuojelun jälkihuollossa olevista nuorista havaittiin tuoreessa tutkimuksessa riskikäyttäytymistä, tavallisimmin päihteidenkäyttöä tai rahan käytön ongelmia. Moni ei ongelmistaan huolimatta turvautunut saatavilla oleviin tukipalveluihin. Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella tehty tutkimus julkaistiin Journal of Advanced Nursing -lehdessä.

Jalo & Jalo ja tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen, joka on yksi Euroopan suurimmista nostolava-autoyrityksistä

Uuden yhteisyrityksen JaloBMS:n toimitusjohtaja Sami Jalo (oikealla) ja hallituksen puheenjohtaja Jens Enggaard allekirjoittivat sopimuksen Kööpenhaminassa, jossa sijaitsee BMS:n suurin toimipiste.

Pohjoismaiden johtava nostolava-autoihin erikoistunut yritys, suomalainen Jalo & Jalo sekä tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen. Uusi JaloBMS tarjoaa suurten nostolava-autojen palveluja telealalle, energiasektorille sekä tuulivoima- ja rakennusteollisuuteen ja suuntautuu vahvasti kansainvälisille markkinoille. Molemmat yritykset omistavat yhteisyrityksestä 50 prosenttia.

Takapuoli edellä puuhun

Ratapihan remontti käynnistyy.

Räjäytyksiä, louhintaa, pölyä ja melua. Mittavia liikennejärjestelyjä. Runsasta työmaaliikennettä. Kaksoisraiteen rakentaminen Kupittaan ja päärautatieaseman välille käynnistyy kesän korvalla toden teolla ja sillä on seurauksensa. Ensimmäisiä niistä on se, että Helsinginkatu katkaistaan hetkeksi kokonaan liikenteeltä, kun Nummen alikulkusilta puretaan.

Tee löytöjä kansantanssijoiden kirppikseltä

Mitä erilaisempia löytöjä voi tehdä Turun Kansantanssijoiden Ystävien kirpputorilla torstaina 1. kesäkuuta kello 16–20 kansantanssijoiden toimitilassa, Kalevantie 17. Kaupan on muun muassa kerran käytössä olleita ilmapatjoja, uusia ja vanhoja tanhukenkiä, t-paitoja sekä tauluja, astioita, tuoleja, retrovaatteita, lakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä. Yhdistykseltä voi myös vuokrata kansallispukuja.

Kvanttitieteilijät onnistuivat mittaamaan mikroaaltosäteilyn tehon ennennäkemättömällä tarkkuudella

Blueforsin kryogeenisen mittausjärjestelmän sisäosat.

Suurin osa kvanttitutkimuksesta tapahtuu äärimmäisen kylmissä lämpötiloissa, jotka tutkijat saavuttavat kryostaateiksi kutsutuilla superpakastimilla. Myös kokeissa käytettävät energiamäärät ovat äärimmäisen pieniä: kyse voi olla jopa fotonia eli valohiukkasta pienemmästä määrästä energiaa. Kvanttitutkimuksessa tehotasot pitää pystyä mittaamaan äärimmäisellä tarkkuudella – ja samalla ottaa huomioon tutkijoiden suuri haaste, eli lämpöenergian vaikutus mittaustuloksiin.

Jahtaamistilanteesta kehkeytyi törkeä ryöstö Turun yössä

Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa keskiviikkoyönä tapahtunutta törkeää ryöstöä sekä ryöstön yritystä. Mannerheiminpuistossa takaa-ajettua miestä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.

Asuntolainakanta supistui poikkeuksellisesti

Kotitalouksien asuntolainakanta poikkeuksellisesti supistui huhtikuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta, kun vuosi sitten vastaavana aikana vuosikasvuvauhti oli 3,7 prosenttia. Sijoitusasuntolainakannan kasvuvauhdissa on tapahtunut nopeampi hidastuminen vuoden aikana. Huhtikuussa sijoitusasuntolainakanta (8,7 miljardia euroa) supistui vuodentakaisesta 1,1 prosenttia, kun vielä edellisvuonna vastaavana aikana sen vuosikasvuvauhti oli 7,3 prosenttia. Omistusasuntolainakanta (98,7 miljardia euroa) puolestaan supistui huhtikuussa vuodentakaisesta 0,3 prosenttia; vuoden 2022 huhtikuussa se kasvoi 3,4 prosentin vauhdilla.

Oda suunnittelee ruoan verkkokauppansa sulkemista Suomessa ja siirtymistä tarjoamaan yrityksille logistiikkaa palveluna

Oda suunnittelee nykyisen, kuluttajille suunnatun ruoan verkkokauppansa sulkemista Suomessa ja kartoittaa mahdollisuuksia jatkaa Suomessa tarjoten logistiikkaa palveluna (Logistics-as-a-Service) muille kaupan alan toimijoille. Oda aloittaa Suomessa henkilöstönsä kanssa muutosneuvottelut yrityksen tulevaisuudesta Suomessa.

Väitös: Koloniaaliset rakenteet läpäisevät edelleen eurooppalaista femi(ni)cide-tutkimusta

Aleida Luján Pinelo.

Aleida Luján Pinelo tarkasteli oikeustieteen väitöstutkimuksessaan, miten femi(ni)cide-käsite (naismurha) esiintyy länsieurooppalaisessa kontekstissa.

Lounaissuomalaisten syöpäjärjestöjen kuluvan vuoden apurahat haettavissa

Moikoisten Syöväntutkimussäätiön, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen apurahat ovat haettavissa. Tänä vuonna apurahoja jaetaan 251 700 euroa.

Kaukolämpötyö katkaisee liikenteen Henrikinkadulla

Kaukolämpötyöt jatkuvat Henrikinkadulla 31.5.–16.6. Työ katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Henrikinkadulla Agricolankadun ja Naturankujan välillä.

Koulujen päättäjäisiä vietetään epävakaisessa säässä

Lämpötila nousee lauantaina ylimmillään noin 15 asteeseen. Sateita saadaan monin paikoin, lähinnä länsirannikolla ja Lapissa päivä on poutainen.

Kotimainen varhaisperuna ehtii lakkiaisiin

Kesäkuun puolivälissä varhaisperunan tarjonta kattaa jo vakiintuneen kysynnän.

Kesän ensimmäiset avomaan varhaisperunat kotimaasta ehtivät tarjolle lakkiaisiin. Kesäkuun puolivälissä tarjonta kattaa jo vakiintuneen kysynnän.

Huumaavat lääkkeet leviävät yhä nuorempien keskuudessa Turun seudulla, 13-vuotiaita sairaalahoidossa myrkytysoireiden vuoksi

Turun seudulla leviää huumaavia lääkkeitä ja kemikaaleja yhä nuorempien keskuudessa. Myrkytysoireiden vuoksi jopa 13-vuotiaita on ollut sairaalahoidossa. Lounais-Suomen poliisi ja Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks) varoittavat lääkkeiden väärinkäytön vakavista seurauksista.

Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla ja Uudellamaalla

Hyvinvointialueiden erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä 2019–2021, ikävakioidut indeksit.

Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla, Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Helsingissä, sairaimmat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Työkyvyttömyys on yleisintä Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla ja vähäisintä Uudellamaalla.

Urheilu

Kaksinkertainen Suomen mestari Casimir Jürgens Turun Palloseuraan

Casimir Jürgens vaihtaa mustavalkoiseen nuttuun.

Puolustaja Casimir Jürgens siirtyy Turun Palloseuraan Tampereen Tapparasta kahden vuoden sopimuksella. Kaksinkertainen Suomen mestari vahvistaa TPS:n takalinjaa. Helsinkiläislähtöinen 28-vuotias puolustaja on voittanut urallaan myös Champions Hockey Leaguen mestaruuden.

FC TPS Turku Oy teki miljoonan liikevaihdolla yli puoli miljoonaa tappiota

Linus Rönnberg laukaisee ottelussa SalPaa vastaan. TPS käänsi pelin voitoksi. Talouspuolella tilikausi oli tappiollinen.

FC TPS Turku Oy:n tilikauden 2022 tulos oli 535 510 euroa tappiollinen. Yhtiön liikevaihto oli noin 1,05 miljoonaa euroa. Liikevaihto putosi edelliseen, Ykkösessä pelattuun kauteen 2021 nähden noin 43 000 euroa.

Tuto Volley etsii viimeistä palaa ilman kiirettä

Tuto Volley haluaa olla myös Jani Niskakankaan alaisuudessa vahva torjuntajoukkue.

Lentopallon Mestaruusliigan Tuto Volley on tehnyt kevään aikana kovasti töitä ensi kauden joukkueen kasaamisessa. Niinpä joukkue onkin ollut lähes valmiina jo toukokuun alusta lähtien.

Eetu Huuhtanen ja Jussi Niska Interistä Pikkuhuuhkajiin

Eetu Huuhtanen.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2002 ja myöhemmin syntyneet) pelaa kesäkuussa kaksi maaottelua. Syksyllä alkaviin EM-karsintoihin valmistautuva Pikkuhuuhkajat kohtaa Puolan (15.6.) ja Slovenian (20.6.) vieraissa.

Karppinen D-finaalin viides EM-soudussa

Olli-Pekka Karppisen urakka olympiasoudun EM-kilpailuissa Bledissä päättyi miesten yksikön D-finaalin viidenteen sijaan. Kilpailuiden ainoa suomalaissoutaja oli positiivisin mielin.

Åboraakkeli: F-liigan drafti – kuriositeetti vai muuta?

Kuka on kaikkien aikojen ensimmäinen F-liigaan varattu pelaaja ja mikä seura hänet varasi?

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.