Ilta Brinkkalassa johdattaa arkkitehtuurin pohjoismaisiin vaikutteisiin Turussa
Ilta Brinkkalassa johdattaa arkkitehtuurin pohjoismaisiin vaikutteisiin Turussa. Tietokirjailija Mikko Laaksonen kertoo torstaina 30. maaliskuuta kello 17 kertoo, millaista vuorovaikutusta Turkuun toteutetun asuntorakentamisen taustalla oli, ja mistä vaikutteita tuli. Samalla kuullaan, minne muualle Suomeen turkulaiset rakennusliikkeet ja arkkitehdit toteuttivat 1960-luvun alussa turkulaista arkkitehtuuria.
– Pohjoismaiset arkkitehdit inspiroivat toisiaan paljon 1920-luvulta 1950-luvulle asti ja se näkyy Turussa, sanoo Laaksonen.
Hän julkaisee syksyllä ruotsinkielisen kirjan, jossa kerrotaan, miten arkkitehtien toisiltaan saamat vaikutteet näkyvät Pohjoismaiden arkkitehtuurissa.
– Sain idean kirjaan Martin kerrostaloista. Vastaavia taloja löytyy nimittäin Tukholman Årstasta ja aloin ihmetellä miksi, Laaksonen sanoo.
Hän työstää parhaillaan myös suomenkielistä kirjaa vuonna 1949–66 rakennetuista aravataloista.
Tapahtuma järjestetään Brinkkalan talon Maistraatin salissa (Vanha Suurtori 3) ja siihen pääsee ilmoittautumaan Turkuseuran sivuilla.
Arkkitehtuuriin uppoutuvan tapahtuman jälkeen Ilta Brinkkalassa -sarjassa kuullaan 20. huhtikuuta dosentti Maija Mäkikallin kertomana Nikolai Bomanista ja turkulaisesta huonekaluteollisuudesta. 4. toukokuuta palataan 1960- ja 1970-lukujen opiskelijaelämään tutkijatohtori Topi Artukan johdolla.
Keskustelun vetäjänä on Vox Turku -dokumenteista tunnettu ja Turkuseuran hallituksen jäsen Aleksi Kauppinen. Ilta Brinkkalassa -tapahtumasarja toteutetaan yhteistyössä Turun Vanhankaupungin kehittämishankkeen kanssa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)