Vanhan liiton työmoraalin mies – Sami Huhtala ajautui jälkiruokaekspertiksi sattumalta
Xoco’sinSami Huhtala on tullut tunnetuksi ennen kaikkea jälkiruokien taitajana. Xoco’sin jälkiruoka- ja konditoria-annokset ovat keränneet viimeisen kahdeksan vuoden aikana runsaasti kiitosta ja pari vuotta sitten Huhtala voitti Makea mestari -kilpailun.
Jälkiruokiin erikoistuminen ei kuitenkaan ollut Huhtalan mielessä, kun hän yli 20 vuotta sitten ravintola-alalla otti ensiaskeliaan. Ylipäätään ravintola-alalle Huhtala päätyi puolivahingossa.
– Peruskoulussa koulunkäynti ei kiinnostanut minua yhtään. Olin vähän paha poika. Ravintolakouluunkin pääsin vasta varapaikalta, Huhtala kertoo.
Jälkiruoat alkoivat kiinnostaa vähitellen ammattikouluopintojen aikana.
– Kun aloitin opinnot 1990-luvun loppupuolella, lämpimän ruoan parissa olevat ihmiset olivat keittiössä kuninkaita. Uutena ihmisenä keittiössä joutui tekemään kylmiä alkuruokia ja kylmiä jälkiruokia.
– Olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani Kala-Trapissa 1997. Siellä oikeastaan tuli oivallus, että jälkiruoathan on siisti juttu. Sen myötä aloin seurata alan lehtiä ja tehdä kotona kokeiluja, kun meillä oli kotijäätelökone, Huhtala muistelee.
Nuorempana Huhtala työskenteli pitkään myös Ruotsissa ja Englannissa. Ulkomaille lähtö oli hänelle itsestäänselvyys.
– Se ei ollut missään vaiheessa vaihtoehtona ettenkö lähtisi. Ensin olin Ruotsissa yhden Michelin-tähden ravintolassa ja samaan aikaan lähetin hakemuksia Englantiin. Se oli ainoa kriteeri, että halusin Michelin-ravintolaan, joten etsin Michelin-oppaasta paikkoja.
Ulkomailla Huhtala oppi ennen kaikkea erilaista työkulttuuria. Laadukkaisiinkin ravintoloihin pääsi kokeilemaan, kunhan palkkatoiveet olivat mataalla. Jos ei pärjännyt, uusi yrittäjä oli valmiina jonossa.
– Englannissa olin kahden Michelin-tähden paikassa. Tein 85-tuntista viikkoa. Ei tarvinnut miettiä, mitä vapaapäivinä teki. Kyllä siinä muun elämän tavallaan alkuun hylkäsi, mutta minulle se oli tietoinen valinta, että mennään alan perässä ulkomaille ja perheen perustamisen aika on sitten myöhemmin.
– Osittain tällaisena vanhan liiton jääränä kaipaisin sellaista työkulttuuria Suomeenkin. Täällä nuorilla alalle tulevilla tuntuu olevan vain oikeuksia. Englannissa jokainen työntekijä oli ylpeä siitä omasta ravintolasta.
Nykyään Huhtalan arkeen mahtuu työn lisäksi muun muassa perhe-elämä. Aikanaan Huhtala harkitsi oman iltaravintolankin perustamista, mutta se ei enää tunnu ajankohtaiselta. Yksi haave hänellä on kuitenkin mielessä.
– Olisi hienoa, jos Xoco’sille muodostuisi maine paikkana, josta on pakko ehtiä hakemaan leivonnaiset ennen viikonloppua.
Kolme jälkiruokaa
❶ Jäätelöt. Mä tykkään jäätelöstä.
❷ Tiramisu. Marsalalla. Ei ikinä amarettoa.
❸ Suklaa. Hyvä tumma suklaa.