Loimu nappasi kotiedun välieräavauksessa, raisiolaisille kauden ensimmäinen voitto Akaa-Volleysta

Joonas Jokela (kesk.) oli ottelun paras pistemies. Joonas Jokela (kesk.) oli ottelun paras pistemies. Kuva: Lennart Holmberg

Lentopallon Mestaruusliigan välierissä vastakkain iskevät runkosarjan kakkonen Akaa-Volley ja kolmonen Raision Loimu avasivat keskiviikkoa kotiedun omanneen Akaa-Volleyn kotikentällä. Loimu ryösti vaihtelevien vaiheiden jälkeen 2–3 (25-22, 18-25, 25-22, 18-25, 10-15) vierasvoiton ja lähtee lauantaina kello 18 iskettävään toiseen osaotteluun Raisiossa johtoasemasta. Paikka finaaliin aukeaa jommallekummalle kolmella voitolla. Voitto oli Loimulle kauden ensimmäinen Akaa-Volleysta ja nyt oranssi-paidat ovat voittaneet kaikki liigajoukkueet vähintään kertaalleen.

Akaa-Volleyn lähtökohdat otteluun olivat haastavat. Pudotuspelimaailmaan kuuluvat poissaolot kiusasivat isäntiä, kun Loimun jo puolivälieräsarjan alussa kokema flunssa-aalto oli kaatanut isänniltä pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle Greg Pettyn, Nico Nurmesniemen ja Saku Tuomivaaran.

Ali Fazli kävi kentällä vain kaikkein tärkeimmillä hetkillä. Uutena pelaajana Akaa-Volleyn kokoonpanoon nousi päävalmentaja Olli Kunnari, eli yksi kaikkien aikojen suomalaisista mieslentopalloilijoista. Loimulla Esko Vuorinen palasi kokoonpanoon, muttei pukenut vielä liberon asua päälleen, vaan seurasi vaihtopenkiltä yleispelaajan paidassa, kun Eemeli Kouki ja Aatu Kulmala pelasivat vuorotellen liberona.

Ottelun alku oli Loimulta hermostunutta peliä. Verkon toisella puolella ollut hieman ennakoidusta poikennut kokoonpano näytti sekoittavan Loimun konseptia enemmän kuin Akaa-Volleyn. Tai ehkä se oli hermostuneisuutta, sillä kyseessä oli varsin monen loimulaisen ensimmäinen ottelu välierämaailmassa.

– Ei mennyt peli suunnitelman mukaan, kun Akaa tuli poikkeuksellisella miehistöllä kehiin. Mutta saimme kuitenkin jollakin tavalla pelistä kiinni ensimmäisen erän jälkeen. Jokela on luonnollisesti meille tärkeä lenkki, mutta onneksi hän saa hyvin tukea muilta, kommentoi Loimun päävalmentaja Mika Rantanen.

Avauserä oli hienokseltaan isäntien hallintaa iranilaisen Mohammadreza Beikin vahvan ja itsevarman esityksen myötä. Akaa-Volleyn ollessa jo eräpallotilanteessa, pyristeli Loimu vielä parin pisteen päähän, mutta lopulta hyvän ottelun pelannut keskipelaaja Sauli Sinkkonen iski erälle päätöksen. Toiseen erään Loimu sai vahvemman alun ja tilanteessa 9–15 Akaa-Volley oli käyttänyt jo molemmat aikalisänsä. Pitkälle erätauolle siirryttiin tasalukemin 1–1 Väinö Rahkon ässän saattelemana.

Kolmas erä oli jälleen hermoilua Loimulta Joonas Jokelaa lukuunottamatta. Loimu nousi vielä parin pisteen päähän tilanteessa 24–22, kun Janne Pyhäjärven syöttövaihto ja erinomainen puolustuspallo siivittivät Loimun kiriä. Lopulta kiri jäi kuitenkin vajaaksi, kun Sinkkonen toimi jälleen erän päättäjänä. Neljäs erä oli alusta alkaen Loimun hallintaa. Edes Ali Fazlin kentälle ottaminen ei muuttanut kurssia, vaan ratkaisu siirtyi viidenteen erään. Ratkaisuerään Loimu otti napakan 0–3-alun eikä johtoasemastaan sen jälkeen enää erän aikana luopunutkaan. Loimun ratkaisupelaaja viidennessäkin erässä oli vahvan ottelun joukkueen johtohahmona pelannut Jokela, jolle kirjattiin lyhyeen erään kuusi pistettä tehoin +6.

Koko ottelun paras pistemies oli isosta passimäärästä hyvin jaksanut Jokela 35 pisteellään. Teholukemaakin kelpaa esitellä, sillä se oli +28. Verkon toisella puolella Fazlin saappaisiin hypännyt Joel Itänen pelasi hänkin erittäin hyvän ottelun tehden 24 pistettä tehoin +17. Vahvasti aloittanut Beik teki lopulta kokonaisuudessa vaan 15 pistettä ja miehen itsevarmoja tuuletuksia nähtiinkin pelin edetessä jatkuvasti vähemmän. Torjunnat Loimu vei 13–10 ja hyökkäysprosenteissa Loimu oli vähän Akaa-Volleyta parempi. Vastaanotossa ja syötössä ei syntynyt suuria eroja.

– No, eihän tässä nyt viimeaikoina ole paljoa harjoittelemaan ehtinyt, mutta ei tässä mitään hätää. Kolme erää oli meiltä hyvää peliä. Noissa kahdessa hävityssä Akaa syötti hyvin ja sai himmattua meidän hyökkäyksen, sanali Jokela ottelun päätyttyä.

Ottelusarjan toinen näytös on lauantaina Raisiossa, kun Loimu lähtee hakemaan toista voittoa täpötäyteen tulevan Kerttulan liikuntahallin kuumassa tunnelmassa. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 18. Loimun vieraaksi on tulossa keskiviikkona ringeten SM-kultaa voittanut RNK:n joukkue.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmaan syksyllä yökahvila

Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmaan on suunnitteilla nuorten yökahvila. Toiminnan järjestämistä varten kahvilan palveluntarjoaja kilpailutetaan. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti asiasta toukokuun kokouksessaan. Kyseessä on pienhankinta, joka kohdistetaan tietyille valituille toimijoille. Hankintapäätös palveluntuottajasta tehdään tarjousten perusteella kesäkuun aikana.

Kaksinkertainen Suomen mestari Casimir Jürgens Turun Palloseuraan

Casimir Jürgens vaihtaa mustavalkoiseen nuttuun.

Puolustaja Casimir Jürgens siirtyy Turun Palloseuraan Tampereen Tapparasta kahden vuoden sopimuksella. Kaksinkertainen Suomen mestari vahvistaa TPS:n takalinjaa. Helsinkiläislähtöinen 28-vuotias puolustaja on voittanut urallaan myös Champions Hockey Leaguen mestaruuden.

Ammattiliitoilla yhteinen mielenilmaus Turun kauppatorilla

Ammattiliitot JHL, Jyty, Talentia ja OAJ järjestävät yhteisen mielenilmauksen Turun kauppatorilla torstaina 1. kesäkuuta kello 12–13.

Rikoksia, jännitystä ja huumaavaa rakkautta

Vares nähdään Naantalin Emma Teatterissa

Vares -komedia tuo näyttämölle rikoksia, jännitystä ja huumaavaa rakkautta, kaikkea, mitä kesäteatterissa viihtymiseen tarvitaan. Vares nähdään Naantalin Emma Teatterissa 1.6.–12.8.

Riskikäyttäytyminen yleistä lastensuojelun jälkihuollossa olevilla nuorilla

Valtaosalla lastensuojelun jälkihuollossa olevista nuorista havaittiin tuoreessa tutkimuksessa riskikäyttäytymistä, tavallisimmin päihteidenkäyttöä tai rahan käytön ongelmia. Moni ei ongelmistaan huolimatta turvautunut saatavilla oleviin tukipalveluihin. Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella tehty tutkimus julkaistiin Journal of Advanced Nursing -lehdessä.

Jalo & Jalo ja tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen, joka on yksi Euroopan suurimmista nostolava-autoyrityksistä

Uuden yhteisyrityksen JaloBMS:n toimitusjohtaja Sami Jalo (oikealla) ja hallituksen puheenjohtaja Jens Enggaard allekirjoittivat sopimuksen Kööpenhaminassa, jossa sijaitsee BMS:n suurin toimipiste.

Pohjoismaiden johtava nostolava-autoihin erikoistunut yritys, suomalainen Jalo & Jalo sekä tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen. Uusi JaloBMS tarjoaa suurten nostolava-autojen palveluja telealalle, energiasektorille sekä tuulivoima- ja rakennusteollisuuteen ja suuntautuu vahvasti kansainvälisille markkinoille. Molemmat yritykset omistavat yhteisyrityksestä 50 prosenttia.

Takapuoli edellä puuhun

Ratapihan remontti käynnistyy.

Räjäytyksiä, louhintaa, pölyä ja melua. Mittavia liikennejärjestelyjä. Runsasta työmaaliikennettä. Kaksoisraiteen rakentaminen Kupittaan ja päärautatieaseman välille käynnistyy kesän korvalla toden teolla ja sillä on seurauksensa. Ensimmäisiä niistä on se, että Helsinginkatu katkaistaan hetkeksi kokonaan liikenteeltä, kun Nummen alikulkusilta puretaan.

Tee löytöjä kansantanssijoiden kirppikseltä

Mitä erilaisempia löytöjä voi tehdä Turun Kansantanssijoiden Ystävien kirpputorilla torstaina 1. kesäkuuta kello 16–20 kansantanssijoiden toimitilassa, Kalevantie 17. Kaupan on muun muassa kerran käytössä olleita ilmapatjoja, uusia ja vanhoja tanhukenkiä, t-paitoja sekä tauluja, astioita, tuoleja, retrovaatteita, lakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä. Yhdistykseltä voi myös vuokrata kansallispukuja.

Kvanttitieteilijät onnistuivat mittaamaan mikroaaltosäteilyn tehon ennennäkemättömällä tarkkuudella

Blueforsin kryogeenisen mittausjärjestelmän sisäosat.

Suurin osa kvanttitutkimuksesta tapahtuu äärimmäisen kylmissä lämpötiloissa, jotka tutkijat saavuttavat kryostaateiksi kutsutuilla superpakastimilla. Myös kokeissa käytettävät energiamäärät ovat äärimmäisen pieniä: kyse voi olla jopa fotonia eli valohiukkasta pienemmästä määrästä energiaa. Kvanttitutkimuksessa tehotasot pitää pystyä mittaamaan äärimmäisellä tarkkuudella – ja samalla ottaa huomioon tutkijoiden suuri haaste, eli lämpöenergian vaikutus mittaustuloksiin.

Jahtaamistilanteesta kehkeytyi törkeä ryöstö Turun yössä

Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa keskiviikkoyönä tapahtunutta törkeää ryöstöä sekä ryöstön yritystä. Mannerheiminpuistossa takaa-ajettua miestä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.

Asuntolainakanta supistui poikkeuksellisesti

Kotitalouksien asuntolainakanta poikkeuksellisesti supistui huhtikuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta, kun vuosi sitten vastaavana aikana vuosikasvuvauhti oli 3,7 prosenttia. Sijoitusasuntolainakannan kasvuvauhdissa on tapahtunut nopeampi hidastuminen vuoden aikana. Huhtikuussa sijoitusasuntolainakanta (8,7 miljardia euroa) supistui vuodentakaisesta 1,1 prosenttia, kun vielä edellisvuonna vastaavana aikana sen vuosikasvuvauhti oli 7,3 prosenttia. Omistusasuntolainakanta (98,7 miljardia euroa) puolestaan supistui huhtikuussa vuodentakaisesta 0,3 prosenttia; vuoden 2022 huhtikuussa se kasvoi 3,4 prosentin vauhdilla.

Oda suunnittelee ruoan verkkokauppansa sulkemista Suomessa ja siirtymistä tarjoamaan yrityksille logistiikkaa palveluna

Oda suunnittelee nykyisen, kuluttajille suunnatun ruoan verkkokauppansa sulkemista Suomessa ja kartoittaa mahdollisuuksia jatkaa Suomessa tarjoten logistiikkaa palveluna (Logistics-as-a-Service) muille kaupan alan toimijoille. Oda aloittaa Suomessa henkilöstönsä kanssa muutosneuvottelut yrityksen tulevaisuudesta Suomessa.

Väitös: Koloniaaliset rakenteet läpäisevät edelleen eurooppalaista femi(ni)cide-tutkimusta

Aleida Luján Pinelo.

Aleida Luján Pinelo tarkasteli oikeustieteen väitöstutkimuksessaan, miten femi(ni)cide-käsite (naismurha) esiintyy länsieurooppalaisessa kontekstissa.

Lounaissuomalaisten syöpäjärjestöjen kuluvan vuoden apurahat haettavissa

Moikoisten Syöväntutkimussäätiön, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen apurahat ovat haettavissa. Tänä vuonna apurahoja jaetaan 251 700 euroa.

Kaukolämpötyö katkaisee liikenteen Henrikinkadulla

Kaukolämpötyöt jatkuvat Henrikinkadulla 31.5.–16.6. Työ katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Henrikinkadulla Agricolankadun ja Naturankujan välillä.

Koulujen päättäjäisiä vietetään epävakaisessa säässä

Lämpötila nousee lauantaina ylimmillään noin 15 asteeseen. Sateita saadaan monin paikoin, lähinnä länsirannikolla ja Lapissa päivä on poutainen.

Kotimainen varhaisperuna ehtii lakkiaisiin

Kesäkuun puolivälissä varhaisperunan tarjonta kattaa jo vakiintuneen kysynnän.

Kesän ensimmäiset avomaan varhaisperunat kotimaasta ehtivät tarjolle lakkiaisiin. Kesäkuun puolivälissä tarjonta kattaa jo vakiintuneen kysynnän.

Huumaavat lääkkeet leviävät yhä nuorempien keskuudessa Turun seudulla, 13-vuotiaita sairaalahoidossa myrkytysoireiden vuoksi

Turun seudulla leviää huumaavia lääkkeitä ja kemikaaleja yhä nuorempien keskuudessa. Myrkytysoireiden vuoksi jopa 13-vuotiaita on ollut sairaalahoidossa. Lounais-Suomen poliisi ja Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks) varoittavat lääkkeiden väärinkäytön vakavista seurauksista.

Urheilu

Kaksinkertainen Suomen mestari Casimir Jürgens Turun Palloseuraan

Casimir Jürgens vaihtaa mustavalkoiseen nuttuun.

Puolustaja Casimir Jürgens siirtyy Turun Palloseuraan Tampereen Tapparasta kahden vuoden sopimuksella. Kaksinkertainen Suomen mestari vahvistaa TPS:n takalinjaa. Helsinkiläislähtöinen 28-vuotias puolustaja on voittanut urallaan myös Champions Hockey Leaguen mestaruuden.

FC TPS Turku Oy teki miljoonan liikevaihdolla yli puoli miljoonaa tappiota

Linus Rönnberg laukaisee ottelussa SalPaa vastaan. TPS käänsi pelin voitoksi. Talouspuolella tilikausi oli tappiollinen.

FC TPS Turku Oy:n tilikauden 2022 tulos oli 535 510 euroa tappiollinen. Yhtiön liikevaihto oli noin 1,05 miljoonaa euroa. Liikevaihto putosi edelliseen, Ykkösessä pelattuun kauteen 2021 nähden noin 43 000 euroa.

Tuto Volley etsii viimeistä palaa ilman kiirettä

Tuto Volley haluaa olla myös Jani Niskakankaan alaisuudessa vahva torjuntajoukkue.

Lentopallon Mestaruusliigan Tuto Volley on tehnyt kevään aikana kovasti töitä ensi kauden joukkueen kasaamisessa. Niinpä joukkue onkin ollut lähes valmiina jo toukokuun alusta lähtien.

Eetu Huuhtanen ja Jussi Niska Interistä Pikkuhuuhkajiin

Eetu Huuhtanen.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2002 ja myöhemmin syntyneet) pelaa kesäkuussa kaksi maaottelua. Syksyllä alkaviin EM-karsintoihin valmistautuva Pikkuhuuhkajat kohtaa Puolan (15.6.) ja Slovenian (20.6.) vieraissa.

Karppinen D-finaalin viides EM-soudussa

Olli-Pekka Karppisen urakka olympiasoudun EM-kilpailuissa Bledissä päättyi miesten yksikön D-finaalin viidenteen sijaan. Kilpailuiden ainoa suomalaissoutaja oli positiivisin mielin.

Åboraakkeli: F-liigan drafti – kuriositeetti vai muuta?

Kuka on kaikkien aikojen ensimmäinen F-liigaan varattu pelaaja ja mikä seura hänet varasi?

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.