Tommi Miettinen HC TPS:n päävalmentajaksi
Tommi Miettinen, 47, korvaa Jussi Ahokkaan ensi kaudella HC TPS:n päävalmentajana. Sopimus TPS:n kanssa on kaksivuotinen ja sisältää jatko-option. Päättyneellä kaudella KalPaa valmentanut Miettinen on entuudestaan hyvin tuttu turkulaisyhteisölle, sillä hän edusti Palloseuraa pelaajana vuosina 1995–99. Miettinen voitti TPS:n paidassa Suomen, Euroopan sekä Super Cupin mestaruudet.
Kahdella edellisellä kaudella finaaleihin yltäneen Palloseuran tie päättyi tällä kaudella playoffsien ensimmäisellä kierroksella. Vaikka putoaminen jatkopeleistä oli lopulta pienestä kiinni, löytyvät syyt heikkoon menestykseen syvemmältä.
– Päättynyt kausi oli pettymys tuloksellisesti, mutta jatkumoa ajatellen myös toiminnallisesti, kertoo HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kai Koskinen.
Kokonaisuutta ei saatu koko kauden aikana toimimaan, ja tätä yritettiin ratkoa koko valmennusryhmän toimesta ja urheilujohdon tukemana. Kokonaisuuden hallitsemattomuus johti pelin ailahtelevuuteen ja heikkoon lopputulokseen.
Uusi päävalmentaja aloittaa välittömästi tulevan kauden suunnittelun ja valmennusryhmän muodostamisen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)