Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä

Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti suomalaisissa pk-yrityksissä.

– Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Jo lähes kolme viidestä pk-yrityksestä (57 %) hyödyntää tekoälyä: 19 prosenttia säännöllisesti ja 38 prosenttia satunnaisesti. Muutos viime vuoden marraskuussa tehtyyn edelliseen kyselyyn on merkittävä, sillä silloin vain noin kaksi viidestä (38 %) hyödynsi tekoälyä joko satunnaisesti tai säännöllisesti. Tekoälyä hyödyntävät eniten nuoret vastaajat ja pääkaupunkiseudulle sijoittuvat pk-yritykset.

– Pk-yritykset ovat alkaneet nähdä tekoälyn konkreettiset hyödyt arjessa. Tekoälyn käytön yleistymistä on vauhdittanut paitsi sen parempi saatavuus ja helppokäyttöisyys myös työkalujen parantunut suomen kielen osaaminen. Moni yrittäjä on huomannut, että tekoäly aidosti tehostaa toimintaa pienyrityksissä, Elisan asiakaskokemus- ja kasvujohtaja Noora Lainio sanoo.

Varsinkin asiantuntijapalveluissa tekoäly on jo vakiintunut työväline. Käyttöä aiotaan myös lisätä: lähes puolet (47 %) pk-yrityksistä suunnittelee tekoälyn käytön kasvattamista seuraavan vuoden aikana, mikä on selvä nousu viime vuoden 36 prosentista.

Tekoälyä käytetään eniten käännöksiin, ideointiin, viestintään, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa on kasvanut erityisen voimakkaasti – seitsemällä prosenttiyksiköllä 47 prosenttiin. Moni siis kokee tekoälyn hyödyllisenä erityisesti omien ajatusten jalostamiseen. Suosituimmat työkalut ovat ChatGPT ja Microsoft Copilot.

Yrittäjistä 62 prosenttia kokee hyötyneensä tekoälystä, eniten asiantuntijapalveluissa ja nuorten yrittäjien keskuudessa.

Tietoturva on noussut yhä enemmän tekoälyn käytön esteeksi. Nyt 32 prosenttia kertoo sen haittaavan käyttöä.

– Laajasti saatavilla olevat ilmaiset tekoälysovellukset ovat helppo tapa tutustua tekoälyteknologiaan. Ne eivät kuitenkaan välttämättä takaa kaikkiin tehtäviin vaadittavaa tietoturvan tasoa. Tekoälyn todellisen liiketoimintahyödyn varmistaminen edellyttääkin ammattikäyttöön suunniteltuja sovelluksia, kuten Microsoft Copilotia, Lainio sanoo.

Tärkeimmät hyödyt liittyvät toiminnan tehostamiseen (46 %) ja ajan vapauttamiseen (38 %). Lisäksi tekoälyä käytetään asiakaspalvelun kehittämiseen, resurssien säästämiseen, asiakasymmärryksen parantamiseen ja tuotekehityksen tukemiseen.

Suurin este tekoälyn käytölle on osaamisen puute (43 %). Koulutusta kaivataan edelleen eniten oman työn tehostamiseen ja markkinointiin.

– Tämän vuoksi Yrittäjät panostaa yhdessä Elisan kanssa laajasti tekoälykoulutukseen myös ensi vuonna. Yrittäjät & Tekoäly -oppimiskokonaisuuteen on osallistunut jo useita tuhansia yrittäjiä tämän vuoden aikana, Pentikäinen kertoo.

– Olemme iloisia voidessamme tarjota yrittäjille maksutonta tekoälykoulutusta ja kehittää samalla suomalaisen yrityskentän tuottavuutta ja kilpailukykyä. Kuka tahansa yrittäjä saa tekoälystä irti hyötyjä, joten kannustammekin kaikkia yrittäjiä perehtymään oppimiskokonaisuuteen, Lainio sanoo.

Koulutusta kaivataan erityisesti oman työn tehostamiseen, markkinointiin ja myyntiin. Suosituimpia opiskelutapoja ovat verkkokurssit, webinaarit ja opetusvideot.

Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien ja Elisan toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1 175 pk-yrityksen edustajaa 1.–8. lokakuuta. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

EVA: Veropäivä nähdään turhana mediakarnevaalina

Vaikka enemmistöä suomalaisista omien verotietojen julkisuus ei haittaa, pidetään verotietojen julkistamista turhana mediakarnevaalina, joka palvelee lähinnä kansalaisten tirkistelynhalua, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Turku velkaantuu vauhdilla

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja pormestari Piia Elo (sd.) kertoivat ensi vuoden talousarvioesityksen linjauksista.

Turun kaupunki laatii talousarviota ensi kertaa pormestari Piia Elon (sd.) johdolla. Kesällä saatiin aikaiseksi pormestarisopimus, jossa ovat mukana valtuuston kaikki poliittiset ryhmät. Jääminen pois sopimuksesta tarkoittaisi vaikutusmahdollisuuksien menettämistä. Sopimus vaikuttaa luottamushenkilöpaikkojen jakoon. Jos haluaa vaikuttaa, tarvitaan paikkoja kaupunginhallituksessa, lautakunnissa ja johtokunnissa.

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: Huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna

Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.

Vuokraskuuteilla ei jatkossa ajeta Turussa viikonloppuöisin

Mikroliikkumisen ongelmakohtiin pyritään jatkossa puuttumaan kansallisen lainsäädännön avulla. Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta

Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti (vas.) ja Kirsi Koskinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntien nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta ja aikuista on nähnyt heidän esityksiään ja päässyt osalliseksi nukketeatterin taiasta.

Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä

– Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Kaarina-talossa luento Reidar Särestöniemestä

Reidar Särestöniemi: Kansanmusiikilla viritetty omakuva (1972).

Kaarinan Taideyhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettava luento käsittelee taiteilija Reidar Särestöniemen elämää ja taidetta. Luento kuullaan Kaarina-talossa torstaina 13. marraskuuta. Särestöniemi (1925–81) on tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita ja aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Särestöniemen syntymästä on kulunut tänä vuonna sata vuotta. Luennoitsijana on taidehistorioitsija, FM Leena Reinilä .

Syöpäpotilaan yhdenvertainen hoitopolku yhteinen tavoite

Kymmenvuotisen strategian tavoitteena on kehittää ihmislähtöisiä palveluita ja varmistaa yhdenvertainen syövänhoito. Samalla vähennetään syöpätaakkaa ehkäisyn ja varhaisen toteamisen kautta.

Lähijunien paluu Toijalan radalle lähempänä kuin 30 vuoteen – kunnat haluavat tunnin vuorovälin junaliikenteen Turun ja Tampereen välille

Radanvarren kunnat Tampereelta Turun kautta Naantaliin haluavat korvata riittämättömästi palvelevan markkinaehtoisen kaukojunayhteyden tiheämmällä lähijunaliikenteellä. Junayhteys tahdotaan osaksi valtion vuonna 2031 käynnistyvää ostoliikennekokonaisuutta. Kasvukolmion Turun ja Tampereen välisen kyljen kehittäminen hyödyttää koko Suomen taloutta.

Topinojan pintarakenneurakasta aiheutuu hajuhaittaa

Topinojan jätekeskuksessa käynnissä oleva vanhan kaatopaikka-alueen pintarakenneurakka aiheuttaa tällä hetkellä hajuhaittoja. Haju aiheutuu salaojalinjojen kaivuutyöstä, joka kestää arviolta noin viikon verran. Hajun voimakkuus voi vaihdella säätilan mukaan, ja se saattaa olla ajoittain voimakasta.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.