Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa
Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.
Tekoälyn käyttötavoista yleistyi eniten tiedonhaku, joka oli myös suosituin käyttötapa. Kolmannes väestöstä oli hakenut tietoa generatiivisen tekoälyn avulla, selviää väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen tiedoista. Toiseksi suosituin käyttötapa on tekstin tuottaminen ja parantaminen, johon tekoälyä oli hyödyntänyt joka neljäs vastaaja.
– Generatiivisen tekoälyn käytön yleistyminen on harvinaisen nopeaa jopa nettimaailman mittapuulla. Tekoälypalveluiden näin nopea omaksuminen on perustunut niiden, etenkin chatbottien, käytön aloittamisen matalaan kynnykseen ja palveluiden käytännöllisyyteen ihmisten opiskelussa, työssä ja arjessa, arvioi Tilastokeskuksen erikoistutkija Rauli Kohvakka tiedotteessa.
– Nuoret ja nuoret aikuiset ovat ottaneet yleisimmin generatiivisen tekoälyn käyttöön. Miehiä on palveluiden käyttäjinä hieman naisia enemmän. Ero sukupuolten välillä kuitenkin pienentyi. edellisistä vuosista kaikissa ikäryhmissä, Kohvakka sanoo.
– 16–24-vuotiailla tekoälyn käyttö liittyi yleisesti opiskeluun ja työikäisillä työhön. Silti kaikkein yleisintä oli hyödyntää tekoälyä johonkin muuhun tarkoitukseen.
Puolet 16–89-vuotiaista oli viimeisen kolmen kuukauden aikana nähnyt internetissä vihamielisiä tai halventavia viestejä, joilla hyökättiin henkilöitä tai ihmisryhmiä vastaan. Vuosi sitten osuus oli 42 prosenttia.
Naiset olivat nähneet vihamielisiä tai halventavia viestejä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai uutissivustoilla hieman useammin kuin miehet.
– Ikäryhmistä yleisimmin vihapuhetta olivat nähneet nuoret ja nuoret aikuiset: 16–34-vuotiaista jopa noin kolme neljästä, sanoo Tilastokeskuksen tutkija Riitta Hanifi.
39 prosenttia oli nähnyt vihamielisiä tai halventavia viestejä, joiden perusteena olivat poliittiset tai yhteiskunnalliset näkemykset. Etniseen tai rodulliseen taustaan liittyvää vihapuhetta nähneitä oli 27 prosenttia ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää 24 prosenttia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















