Akademiska Orkestern konsertoi Turun tuomiokirkossa
Akademiska Orkestern esiintyy perinteisesti suomalaisen musiikin päivänä ja Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta kello 19 Turun tuomiokirkossa. Konsertti on orkesterin kuluvan vuoden viimeinen.
Sibelius-konsertin ohjelma tarjoaa monipuolisen katsauksen suomalaiseen taidemusiikkiin. Romantiikan ystäviä ilahduttaa juhlava Toivo Kuulan Häämarssi, joka kuullaan sinfoniaorkesterille sovitettuna. Illan pääteos on Jean Sibeliuksen Sinfonia nro 5, op. 82, jonka ensimmäisen version kantaesityksen säveltäjä itse johti syntymäpäivänään 8.12.1915. Lopullinen kolmas versio valmistui neljä vuotta myöhemmin.
Teos kuljettaa kuulijan pastoraalisista tunnelmista toisen osan bartokmaisiin sävyihin ja edelleen finaalin keinuvien teemojen huipentumaan. Konsertin päättää Sibeliuksen Finlandia, jonka ylevä sointi on vakiinnuttanut sen osaksi suomalaista musiikkimaisemaa.
Kapellimestarina on Sauli Huhtala. Konsertissa julkistetaan myös Axel Gabriel Ingelius -kunnianosoituksen saaja. Huomionosoitus jaetaan yhdeksättä kertaa kulttuuri- ja taidealan vaikuttajalle, jonka pyyteetön työ ansaitsee tulla esille. Palkinnon luovuttaa Stiftelsen för Åbo Akademin toimitusjohtaja Lasse Svens.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















