Margarita Gävgänen, 9, ideoi ja järjesti kouluunsa lukukampanjan
Turun normaalikoulussa järjestettiin toukokuussa kahden viikon mittainen lukukilpailu, johon osallistuivat luokat 2A, 3A ja 3C. Lukukilpailun tavoitteena on innostaa oppilaita lukemaan, löytämään lukemisen ilo ja päästä kokemaan elämyksellisiä hetkiä yhdessä luokkalaisten kanssa.
Ajatus lukukilpailusta syntyi koulun 3C-luokan oppilaan Margarita Gävgäsen, 9, aloitteesta.
– Luen itse melkein joka päivä kirjaa. Mietin, miten saisimme muutkin lukemaan enemmän ja siitä idea lähti, Gävgänen toteaa.
Gävgänen neuvotteli ideansa taakse joukon kumppaneita, jotta ahkerat lukijat saisivat hienoja palkintoja kilpailuun osallistumisesta. Mukana olivat muun muassa Finnkino, Porsche Center Turku ja Suomalainen Kirjakauppa. Turun kaupunginkirjasto neuvotteli Pelastakaa Lapset ry:n mukaan mahdollistamaan kilpailun voittajaluokalle ilmaisen kiipeilypäivän Raision Irti Maasta -kiipeilypuistossa.
Gävgänen otti itse yhteyttä eri yrityksiin ja onnistui saamaan ympärilleen merkittäviä yhteistyökumppaneita.
– Äiti auttoi hiukan, mutta silti tein melkein kaiken itse. Se oli jännittävää, mutta kivaa, hän sanoo.
3C-luokan opettajan Taina Wewerin mukaan Gävgäsen aloite sai koululta täyden tuen. Ideaan oli helppo lähteä mukaan, kun konsepti ja suunnitelmat olivat jo selvillä. Oppilaat täyttivät lukupäiväkirjaa kahden viikon ajan. Sekä kotona että koulussa lukemiseen käytetty aika kirjattiin ylös. Kilpailun päätyttyä jokaisen luokan oppilaan lukuajat laskettiin yhteen, joista saatiin koko luokan keskiarvo.
Voittajaluokaksi ylsi 3C, 7 tunnin ja 25 minuutin keskiarvolla. Luokan kokonaislukema oli yhteensä 12 785 luettua minuuttia.
– Selvästi tämä kilpailu innosti oppilaita lukemaan. Ensimmäistä kertaa minulta kysyttiin tunneilla, että jos on ‘tyhjää’ aikaa, niin saako lukea.
Turun normaalikoulussa opiskelee pääasiassa maahanmuuttajataustaisia oppilaita, joiden kotikieli on muu kuin suomi. Tämä näkyy Wewerin mukaan erityisesti siinä, että oppilaiden luetunymmärtämisessä ilmenee usein haasteita. Tästä syystä kaikki lukemista edistävä toiminta on toivottavaa ja arvokasta.
– Tämä on ollut upea aloite ja kiitos siitä kuuluu Margaritalle, Wewer toteaa.
Gävgänen suunnittelee jo lukukilpailun laajentamista. Tavoitteena on järjestää tulevaisuudessa koko Turun normaalikoulun sisäinen lukukilpailu. Hankkeen suurempikin laajeneminen innostaa oma-aloitteista koululaista.
– Ideana on, että joskus kilpailtaisiin koulujen kesken, sitten kaupunkienkin kanssa. Toivottavasti se onnistuu, Gävgänen päättää.
Elina Oksanen












