Mielipide: Kehitys vaatii investointeja

Varsinais-Suomen kansanedustajat tekevät läheistä yhteistyötä maakunnan liiton kanssa. Edunvalvonta-asiat ovat luonnollisesti tärkeimmät yhteistyökohteet. Kansanedustajaryhmämme tarkoitus on ajaa oman maakuntamme asiaa yhteisvoimin yli puoluerajojen.

Meillä on iso joukko maakuntamme asioita, joita parhaamme mukaan koitamme edistää. Siksi haluamme yhdessä myös valtionbudjettiin tekemillämme yhteisaloitteilla vahvistaa Varsinais-Suomen asemaa. Ajettavia asioita on useita, mutta tänä vuonna yritämme saada budjettiin lisäyksinä yhteisesti päättämiämme asioita.

Varsinais-Suomen elinkeinoelämän kasvu ja työllisyysnäkymät ovat poikkeuksellisen hyvät. Olen yrittänyt luonnehtia sitä ”positiivisena rakennemuutoksena”.

Kasvu ja kehitys ei saada jäädä kiinni työvoima- ja osaajavajeesta tai infrasta. Maakuntamme kasvu hyödyttää koko Suomea. Tämä tulee ottaa huomioon valtion ensi vuoden budjetissa ja siksi teimmekin talousarvioaloitteen, että Lounais-Suomen ”siltasopimuksen” jatkotoimenpiteisiin osoitetaan yhden miljoonan määräraha vuoden 2019 talousarviossa. On tärkeää, että pystyisimme avaamaan tukkeamat vahvemman kehityksen tieltä ja saamaan ketterämmän tavan edistää kehitystä. Me olemmekin jo esimerkki Pirkanmaan, Pohjois-Savon ja Kainuun ”siltasopimuksille”.

Positiivinen rakennemuutos korostaa myös saavutettavuuden merkitystä. Alueemme kasvava teollisuus ja yritystoiminta tarvitsevat tuekseen toimivat tieyhteydet. Esitämme, että E18 Turun kehätien parantamiseen välillä Kausela-Kirismäki, osoitetaan 40 miljoonaa euroa. Samoin Kaarinan läntisen ohikulkutien jatkosuunnitteluun ja Kirjalansalmen sillan toteuttamisen aloittamiseen viisi miljoonaa euroa. Valtatien 9 Turku–Tampere yhteysvälin parantamisen käynnistämiseen esitämme kolme miljoonaa euroa ja valtatie 8 Laitilan eritasoliittymän toteuttamiseen 25 miljoonaa euroa.

Varsinais-Suomi on merkittävä maatalousalue Suomessa, mutta myös Itämeri ja Itämeren hyvinvoinnin turvaaminen on oleellinen asia maakuntamme kasvun kannalta.

Toimet, joilla edistetään ravinteiden sitoutumista peltomaahan kirkastavat Itämerta samalla, kun viljelijän sato paranee.

Varsinais-Suomen kansaedustajat ryhmänä esitämmekin lisäksi kolme miljoonaa euroa maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseen Itämeren tilan parantamiseksi.

Valtionbudjetti on tietenkin tiukka niin kuin pitääkin. Samalla on muistettava, että kehitys vaatii myös investointeja talouden kasvun ja työllisyyden turvaamiseksi. Tähän työhön Varsinais-Suomi on valmis.

Ilkka Kanerva (kok.), Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmän puheenjohtaja

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä ja sulkee kaistoja Kaskentiellä

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä torstaina kello 15 alkaen. Työ etenee ruuhka-ajan jälkeen noin kello 17.30 alkaen Kaskentien yli.

Tammikuun Turku Band Festival etsii esiintyjiä

Turku Rock Academyn masinoima Turku Band Festival valtaa esiintymislavat 9.–12. tammikuuta 2019. Haku tapahtuman esiintyjäksi on käynnissä lokakuun loppuun asti.

Tieliikenteessä kuoli 19 ihmistä syyskuussa

Tieliikenteessä kuolleet 1/1985 - 9/2018. 12 viime kuukauden aikana kuolleet kuukausittain.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui syyskuussa 389 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 19 ja loukkaantui 440 ihmistä. Kuolleita oli viisi enemmän ja loukkaantuneita 73 vähemmän kuin vuoden 2017 syyskuussa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistoja Virvoituksentiellä joulukuun alkuun asti

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ja kaventaa ajokaistoja Virvoituksentiellä perjantaista alkaen.

Turun ja Tampereen kauppakamarit vaativat Turku–Toijala-radan sisällyttämistä rautateiden runkoverkkoon

Turun ja Tampereen kauppakamarit vaativat yhdessä alueen yritysten kanssa Turku–Toijala-radan sisällyttämistä rautateiden runkoverkkoon.

HKScan käynnistää nuorille tuottajille suunnatun koulutusohjelman

HKScan käynnistää nuorille tuottajille suunnatun Next Generation -koulutusohjelman. Tavoitteena on ohjelman avulla varmistaa tilojen sukupolvenvaihdokset sekä turvata kotimaisen tuotannon kilpailukyky myös tulevaisuudessa. Ohjelmassa tarjotaan osallistujille työkaluja innovatiivisen ja menestyvän maatilan kehittämiseen ja johtamiseen.

Grail Quest toista kertaa Turussa

Qrail Guest järjestetään toista kertaa Turussa.

Grail Quest on toista kertaa järjestettävä jokaisen pelaajan suurtapahtuma, jossa on mahdollista kokea pelaamisen koko kirjo yhden viikonlopun aikana. Ohjelmassa on muun muassa uutuuspelien ja -teknologian esittelyjä, kilpailuja, messutoimintaa, lavaohjelmaa sekä elektronisen urheilun SM-kilpailuja.

Yleinen työttömyyskassa YTK laskee jäsenmaksuaan

Yleinen työttömyyskassa YTK:n hallitus on päättänyt laskea ensi vuoden jäsenmaksun 92 euroon, mikä on kahdeksan euroa nykyistä vähemmän. Jäsenmaksua lasketaan jo toisena vuotena peräkkäin. Jäsenmaksun lasku on mahdollista alentuneen työttömyysasteen ansiosta. Työmarkkinoiden hyvä vire ei ole heikentänyt työttömyysvakuutuksen kysyntää. YTK:hon on liittynyt jo yli 50 000 uutta jäsentä vuoden 2018 aikana.

Sunborn Yacht Hotels ehdolla kansainvälisessä palkintogaalassa

Sunborn Gibraltar on viiden tähden luksuskohde Gibraltarilla.

Sunborn Yacht Hotels on ehdolla palkittavaksi parhaasta innovaatiosta hotelli- ja matkailualan arvostetussa The Worldwide Hospitality Awards -palkintogaalassa. Best Innovation in Hotel Concept -kategoriassa palkitaan uusi konsepti tai palvelu, jossa ilmenee erityisen hyvin alan uudistumiskyky ja kehityspotentiaali.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huuhkajat siivillään

Lukas Hradecky.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on monella tapaa poikkeuksellisessa, jopa historiallisessa, tilanteessa. 15. lokakuuta otettu Kreikasta otettu 2–0-voitto tarkoitti ensinnäkin sitä, että Huuhkajat ovat hyvin lähellä lohkovoittoa Kansojen liigassa. Lohkovoitto avaa tien jatkokarsintoihin, joiden voittaja selviää EM-kisoihin.

Janne Tikkaojasta Tuton viestintäpäällikkö

Janne Tikkaoja ja Roope Paltta.

Tuto Hockey Oy vahvistaa organisaatiota nimittämällä Janne Tikkaojan viestintäpäälliköksi. Viestintäpäällikön työnkuvaan kuuluu tiedotuksesta, viestinnästä ja sisältömarkkinoinnista vastaaminen.

Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa

Voittoisa joukkue Elukat, jossa tanssivat Matlena Karvonen (vas.), Nea Mäntylä, Venni Varjonen, Wilma Enroth, Ina Haavisto ja Olivia Kaskinen. Koreografina oli Suvi Nieminen.

Turkulaisen tanssikoulun Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa IDO World & European Championships -tanssikilpailuissa Pietarissa. Torstaista sunnuntaihin jatkuneisiin jazz- ja modernintanssin EM-kilpailuihin osallistui 22 maata.

Åboraakkeli: Media haltuun

Urheilumarkkinoinnissa erottuminen on ollut päivän sana jo pitkään. Myös kaukalossa hyvin esiintynyt Liiga-seura SaiPa antoi tästä oppikirjaesimerkin, kun se tiedotti päävalmentaja Tero Lehterän jatkosopimuksesta.

Jälkipeli: Roope Paltta ja Tuto haluavat tarjota kaupungin värikkäintä lätkää

Mestiksessä yksikään joukkue ei pelaa keskialueen träppiä. Peli ei ole niin kontrolloitua kuin Liigassa. Tuto ja toimitusjohtaja Roope Paltta lupaavatkin katsojille kaupungin värikkäintä lätkää.

Tuton toimitusjohtaja Roope Paltta kiertelee ottelun erätauoilla Kupittaan jäähallin käytävillä. Joka toisella askeleella ison miehen käsi heilahtaa tervehtien vastaantulevia. Aikaa riittää aina myös pieneen rupatteluun.

Riennon kausi pyörähtää käyntiin

Turun Riento pelaa alkavalla kaudella naisten 1. divisioonassa.

Koripallokausi pyörähtää viikonloppuna käyntiin myös Turun Riennon naisten osalta. Naisten 1. divisioonassa alkavalla kaudella pelaava Riento avaa kautensa kotiottelulla 14. lokakuuta, jolloin Nina Kalmin valmentama Riento saa vastaansa Nunnavuoren palloiluhallissa vantaalaisen Ringsiden.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.