Pääkirjoitus: Kasvu keskittyy yhä pienemmälle alueelle

Kasvu ja väestönkasvu rajautuu entistä pienemmälle alueelle. Kasvu keskittyy etelään, itä ja pohjoinen ovat muuttotappioaluetta. Etelässäkin kasvu keskittyy nimenomaan keskuksiin, se ei levittäydy tasaisesti koko alueelle.

Sama ilmiö näkyy myös Varsinais-Suomessa, jossa oli syyskuun lopussa kirjoilla 478 890 asukasta. Väkiluku kasvoi alkuvuoden 1 213:lla, mutta seutukunnista vain Turun seutu kasvaa. Salon, Loimaan, Turunmaan ja myös Vakka-Suomen seutukunta menettivät väkeä. Näin kävi myös Uudellekaupungille, vaikka sen alueella toimivat yritykset rekrytoivat koko ajan lisää työntekijöitä.

Turun seutukunnassa on nyt 330 192 asukasta. Keskittyminen jatkuu myös Turun seutukunnassa, sillä vain viisi kuntaa kasvatti väkilukuaan: Turku (+1 830), Kaarina (+309), Lieto (+192), Paimio (+58) ja Sauvo (+6). Muut olivat menettäjiä.

Eniten asukkaita menetti Varsinais-Suomessa Salon kaupunki (-520). Salo on silti tukevasti maakunnan toiseksi suurin kaupunki Turun jälkeen. Kovaa vauhtia kasvava Kaarina on kolmonen ja repii 33 406 asukkaallaan eroa muihin. Nelosena oleva Raisio on jumiutunut tasolleen (24 188). Viitonen ei ole kaupunki, vaan kunta eli Lieto, jonka väkiluku on kohta yli 20 000 rajan (19 788). Kuutoskaupunki eli Naantali on jäänyt selvästi sen jälkeen (19 139).

Seuraavina listalla ovat seutukuntiensa ykköskaupungit Loimaa (16 077) ja Uusikaupunki (15 718).

Turun väestönkasvu nopeutui, jos vertailukohtana on viime vuosi. Turun asukasmäärä ylittänee loppuvuoden aikana 192 000. Viime vuonna väkiluku kasvoi 2 065:lla. Nyt tahti on kovempi. Yleiskaavasuunnittelun pohjana on, että Turussa on 220 000 asukasta vuonna 2029. Nykytahdilla siihen ei päästä, mutta tahti on kiihtyvä. Luku ei ole epärealistinen. Kiihtyvään kasvuun on varauduttava asuntotuotannossa sekä liikenteen ja palveluiden suunnittelussa.

Onko kasvu liian nopeaa? Ei, sillä Turussa kasvu on kuuden suurimman kaupungin toiseksi hitainta.

Lasse Virtanen

Kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkehakemukset kasvussa viime vuonna

Viime vuoden eläketilastoja leimasi Varmassa sekä kuntoutus- että työkyvyttömyyseläkehakemusten kasvu. Eniten kasvua oli kuntoutushakemuksissa, noin 13 prosenttia. Uusien työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi 12 prosenttia.

Viro hallinnut suomalaisten matkailun listakärkeä jo 20 vuotta

Viro on pysynyt suomalaisten suosikkikohteena vuodesta 1998 lähtien, jolloin se ohitti siihen saakka matkakohdelistan kärkisijaa hallinnoineen Ruotsin. Tuolloin suomalaiset tekivät Viroon yhteensä 1,25 miljoonaa matkaa, johon verrattuna vuotuisten Viron-matkojen määrä on nykyisin yli kaksinkertaistunut.

Yritysten maksuviiveet kasvoivat viime vuoden lopulla

Yritysten maksuviiveet kasvoivat viime vuoden lopulla. Eniten maksuviiveet kasvoivat sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa sekä jäähdytysliiketoiminnassa.

Kiinteistöliitolta työkalu taloyhtiön kunnon arvioimiseen

Kiinteistöliitto on julkaissut palvelun, jonka avulla taloyhtiöt saavat käsityksen omien rakennustensa kunnosta ja korjaustarpeista. Rakennuksen kuntosovellus Raku on taloyhtiöille suunnattu verkkosovellus, jonka avulla taloyhtiöt voivat pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti huolehtia kiinteistöomaisuudestaan.

Ville Niinistö lähtee ehdolle eurovaaleihin

Vihreiden turkulainen kansanedustaja Ville Niinistö lähtee ehdokkaaksi eurovaaleihin, jotka pidetään kuluvan vuoden toukokuussa. Niinistö kertoi asiasta hetki sitten tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Niinistön kampanjan kärkiteemoja ovat ilmaston, koulutuksen, demokratian ja inhimillisyyden puolustaminen.

Lausteen koulun liikuntasali suljettu sisäilmaongelmien takia

Lausteen koulun liikuntasali on suljettu, koska sieltä on löytynyt viite mikrobivauriosta.

Lausteen koulun liikuntasali on suljettu sisäilmaongelmien 21. tammikuuta. Sali on suljettu, koska sieltä on löytynyt viite mikrobivauriosta. Lausteen koulusta tehtiin syksyllä rakennuksen elinkaareen liittyvä kuntoarvio. Kuntoarvion perusteella tehtiin jatkotutkimuksia ja loppuraportti koulusta valmistui 16. tammikuuta.

Avantouinti alkaa Hovirinnan rannassa

Avantouinti alkaa taas Hovirinnan rannalla.

Sauna lämpiää avantouimareille Hovirinnan rannassa lauantaista 26. tammikuuta lähtien.

Alaikäisiltä ennätysmäärä seksuaalirikoksiin liittyviä avunpyyntöjä joulukuussa

Viime vuonna avattu sosiaalisen median käyttäjille suunnattu Someturva-oikeuspalvelu auttoi viime vuonna 843 suomalaista. Sosiaalisessa mediassa ja muilla verkkoalustoilla tapahtuva kiusaaminen, häirintä ja erilaiset rikokset ovat saaneet 8–70-vuotiaat hakemaan Someturvalta apua tilanteeseensa.

Jesse Perry vahvistamaan Ura Basketin sisäpeliä

Jesse Perry pukeutuu seuraavaksi Ura Basketin paitaan.

Loukkaantumissuman keskellä taisteleva Ura Basket on täydentänyt rosteriaan. St. Louis, Missourissa syntynyt 28-vuotias Jesse Perry tuodaan vahvistaman joukkueen sisäpeli- ja levarivoimaa.

Urheilu

Jesse Perry vahvistamaan Ura Basketin sisäpeliä

Jesse Perry pukeutuu seuraavaksi Ura Basketin paitaan.

Loukkaantumissuman keskellä taisteleva Ura Basket on täydentänyt rosteriaan. St. Louis, Missourissa syntynyt 28-vuotias Jesse Perry tuodaan vahvistaman joukkueen sisäpeli- ja levarivoimaa.

Venezuelalaishakkuri vahvistamaan Loimua

Loimun hakkuri Samuli Kaislasalo sai sopimuksen ulkomaille ja lähti Kreikan liigaan. Toinen ottelukohtaisella sopimuksella Loimun mukana ollut eli Jan Helenius jättää myös oranssimustan pelipaidan ja siirtyy loppukaudeksi Viron liigaan Tarton joukkueeseen.

Ramirent mukaan tukemaan TPS Juniorijääkiekkoa

Ramirent Finland Oy ja TPS Juniorijääkiekko ry ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Ramirent näkyy pääyhteistyökumppanina muun muassa TPS Juniorijääkiekon keväällä järjestämässä Ramirent Super Cupissa sekä kesän kiekkokouluissa.

Jälkipeli: Kosken Kaiun pingisdynastian lonkerot ulottuvat Turkuun

Jouko Manni tunnetaan pitkäaikaisena pingisvaikuttajana. Pelitaidot Manni oppi Koskella useiden muiden kotimaisten huippujen tavoin. Manni oli perustamassa myös Turun Kaikua. Pöytätennistä harrastetaan yhä aktiivisesti Koskella. Kuva on Kosken Malja -turnauksesta.

Kosken kunta on ollut kummajainen Suomen pingiskartalla. Isojen kaupunkien joukossa 2 500 tuhannen asukkaan piskuinen Kosken kunta ja Kosken Kaiku ovat tuottaneet tukun mestaritason pelaajia. Syystäkin koskelaiset ovat olleet ylpeitä kotikuntaa edustaneiden pingispelaajien saavutuksista.

Inter kannua puolustamaan

Inter puolustaa cupin voittoa.

FC Inter aloittaa taipaleensa Suomen Cupin lohkovaiheessa kolmen kotiottelun putkella. Ensimmäisen kotiottelunsa Inter pelaa 26. tammikuuta Javenture-areenalla IFK Mariehamnia vastaan. Muut lohkovaiheen vastustajat Interillä ovat HJK, FC Lahti ja FC Honka.

Rutiinin ja taikauskon ero on urheilupsykologin näkökulmasta pieni

Urheilupsykologi Tuomas Grönmanin arvion mukaan nykykiekkoilijoilla on itseluottamuksen pönkittämiseen taikauskoa parempia keinoja. Kuvassa HC TPS:n pukukoppi.

Vasen luistin ennen oikeaa, ei astuta viivojen päälle kentälle luistellessa, ajetaan hallille pelipäivinä samaa reittiä – ja niin edelleen. Jääkiekkoilijoiden erilaisista otteluihin valmistavista rituaaleista on vuosien varrella kiertänyt monenlaisia tarinoita.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?