Debatti: Konservatiivi vs. Toimari

Ville Tavio on kansanedustaja (ps.) ja juristi. Matias Mäenpää on yrittäjyyttä fanittava toimitusjohtaja.

Mitä Turun seudun nähtävyyttä suosittelisit turistille tai paikalliselle?

Mäenpää: Minä kehotan hankkimaan jonkun kulkuvälineen, esimerkiksi pyörän, ja lähtemään muutamaksi päiväksi Saariston rengastielle.

Tavio: Itse suosittelen perinteisiä Turun kohteita, jotka ovat enemmän päiväkohtaisia. Turun linna ja käsityöläismuseo ovat sellaisia.

MM: Ne myös kuulostavat hyviltä. Koska viimeksi olet käynyt niissä?

VT: Turun linnassa käymisestä on useampi vuosi. Käsityöläismuseossa käymisestä ei ole kauhean pitkä aika.

MM: Turussa asuvana ei aina näe tarpeeksi lähelle. Haluaisin rohkaista ihmisiä käymään ”itsestään selvissä” kohteissa, niistä voi saada erilaista perspektiiviä. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

VT: Erilaisesta perspektiivistä puhuttaessa kävin hiljattain Wiklundin uudella kattoterassilla. Oletko ehtinyt käydä siellä?

MM: En ole käynyt, mutta on hienoa, että uusia juttuja Turkuun tulee. Kotimaisille turisteille ja turkulaisille haluaisin myös muistuttaa, että Turku on nykyään aikamoinen kulinarismin mekka. Täältä löytyy useampi ihan maailmanluokan ravintola.

VT: Mihin muuten veisit turistin syömään Turussa?

MM: Se onkin vaikea kysymys, koska vaihtoehtoja on niin monta. Kun tässä nyt oli saaristosta aiemmin puhe, niin siinä hengessä veisin Bassiin. Samalla reissulla voisi ottaa pari drinkkiä niin tulisi turkulaiset vahvat vaikuttajanaiset myös tutuksi.

VT: Minulla oli yksi kesä vieraana Thaimaan golfmaajoukkue. Vein heidät syömään Martinsillan grillille. Tykkäsivät kovasti. Ja tämä tarina on myös tosi. Aiotko tänä kesänä käydä tutustumassa johonkin Turun seudun nähtävyyteen?

MM: Kyllä minä perheen kanssa Saariston rengastielle. Olen siellä ennenkin kiertänyt, mutta jos tällä kertaa yöpyisimme ja kävisimme vähän eri paikoissa kuin aiemmin. Entä missä sinä aiot käydä?

VT: Minä voisin käydä ajamassa vihaamallani funikulaarilla, kun se saadaan auki. Vastustin funikulaaria alusta asti valtuustossa.

Ilkka Lappi

Tutkijat ehdottavat uutta palveluverkkoa ratkaisuksi sote-ongelmaan, lisää hoitajia ei tarvita

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on siirryttävä nykyisestä porrastetusta toimintamallista palveluverkkoajatteluun, vaativat emeritusprofessorit Erkki Vauramo ja Olli-Pekka Ryynänen KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusraportissa Sote – pyramidista palveluverkkoon. Ikääntyminen ja niukka tulevaisuus . Sote vaatii uudenlaisen tuotantorakenteen, toiminnan vaikuttavuuden hallinnan ja kestävän rahoituksen. Hallinnon muutos ei riitä.

Saksa dominoi agilityn MM-kilpailuja Turussa

 Miniluokan voittaja Saksan Tobias Wüst ja shetlanninlammaskoira Dörte.

Agilityn maailmanmestaruudet on ratkaistu torstaista sunnuntaihin kestäneissä kilpailuissa Turussa Gatorade Centerissä. Saksa vei kuudesta jaetusta mestaruudesta neljä, yksi meni Espanjaan ja yksi Venäjälle. Mitalisijat ratkaistiin jopa sadasosasekuntien eroilla.

Sepänkatu 2:n ilmanäytteissä ei asbestia

Puolalan koulun väistötilana toimivan Sepänkatu 2:n sisäilmassa ei ole asbestia. Kaikkien Sepänkatu 2:sta otettujen ilmanäytteiden asbestipitoisuus alittaa puhtaan tilan raja-arvon.

Neulo sukkia lapsille

Mikaelin seurakuntakodilla kokoontuu maanantaisin Wanhanajan ompelupiiri, jossa neulotaan sukkia ja muita käsitöitä hyväntekeväisyyteen. Neulomuksia lahjoitetaan kastelapsille, Lahja lapselle -keräykseen sekä tarvitseville diakoniatyön kautta ja ruokajakeluissa. Käsitöitä myydään myös myyjäisissä, jolloin tuotot luovutetaan joko hyväntekeväisyyteen tai käytetään piirin toiminnan rahoittamiseksi.

Robottipäivässä pureudutaan robotin ja ihmisen väliseen vuorovaikutukseen

Turun yliopistossa järjestetään perjantaina 27. syyskuuta sosiaalisille roboteille ja soveltavalle kielentutkimukselle omistettu päivä. Robottipäivässä tarkastellaan robotin ja ihmisen välistä vuorovaikutusta sekä erityisesti sitä, miten sosiaalista robottia voidaan hyödyntää kielenopetuksessa ja lasten kielenoppimisessa.

Pumpkin spice eli näin teet kurpitsamaustesekoituksen

Kurpitsakaudella kaikkeen voi laittaa kurpitsamaustetta. Trendiksi ovat nousseet kurpitsalatte, kurpitsamaustekakku ja kanelipullat. Ne voi maustaa kurpitsamausteseoksella. Näin valmistat trendikkään mausteseoksen.

Koulurakennuksen lämmönjakohuoneessa tulipalo Paattistentiellä

Vanha koulurakennuksen lämmönjakohuone tuhoutui tulipalossa Paattistentiellä sunnuntaina yöllä.

Loton potti nousi 6,5 miljoonaan euroon

Lottoarvonnassa (kierros 38/2019) ei löytynyt täysosumia, joten tarjolla ollut viiden miljoonan euron potti jäi jakamatta. Ensi viikolla Loton potissa on 6,5 miljoonaa euroa.

Joka kymmenes ajaa sakkorenkailla

Huonokuntoisilla kesärenkailla oli liikkeellä 10,3 prosentilla autoilijoista.

Viime syksynä rengasratsioita järjestettiin laajamittaisesti yhden välivuoden jälkeen. Autonrengasliitto ry:n kampanjaviikolla tarkastettiin yhteensä 5 948 henkilö- ja pakettiauton renkaat 34 eri paikkakunnalla. Päähuomio kohdistettiin jälleen renkaiden urasyvyyksiin.

Urheilu

Jälkipeli: Jääkiekon nuorten SM-sarja on urapolku ylöspäin

Tuton ja TPS:n A-nuorten ottelut tarjoavat aina hyvää viihdettä. SM-sarja on hyvä näytönpaikka nuorelle pelaajalle.

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

San Jose Sharks lainaa Tony Sundin TPS:aan

Turun Palloseuran takalinjat vahvistuvat, kun puolustaja Tony Sund liittyy ensi maanantaina mustavalkoisten kokoonpanoon. 24-vuotias Sund palaa Turkuun NHL-joukkue San Jose Sharksin riveistä, jonne puolustaja teki viime keväänä sopimuksen.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.