Nostalginen Turku: Sankaripatsaiden luoja

Vehmaalta kotoisin oleva Jussi Vikainen oli kuvanveistäjä, jonka töitä on esillä ympäri Lounais-Suomea. Vuonna 1907 syntynyt Vikainen oli perinteisen varsinaissuomalaisen talonpoikaissuvun jälkeläinen, jonka tuotannossa säilyi läpi koko uran vahva yhteys hänen kotiseutuunsa ja sen luontoon.

Vikainen pääsi 18-vuotiaana nuorukaisena Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun ja hän valmistui sieltä taidemaalariksi vuonna 1927. Kuvanveistäjä Yrjö Liipola opasti Vikaista jatkamaan kuvanveistoa ja hän pääsikin sitä myöden maineikkaan kuvanveistäjän Aarre Aaltosen oppiin. Vikainen halusi saada lisäoppia myös maailmalta ja hän kävi 1930-luvun alussa opintomatkoilla Firenzessä, Roomassa, Pariisissa ja Tukholmassa.

Liipola otti sen jälkeen itse lupaavan kuvanveistäjän siipiensä suojaan ja opetti tätä vuosina 1936–37. Vikaisen uran alkutaipaleen tunnetuin yksittäinen työ lienee Erik Bryggmanin mestariteokseen Turun ylösnousemuskappeliin tehdyt hiekkareliefit vuodelta 1939–42.

Jussi Vikainen tunnetaan tänä päivänä ennen muuta sankaripatsaistaan ja -haudoistaan, joita löytyy Varsinais-Suomen alueelta peräti 20 kappaletta. Vikainen oli vuosina 1949–56 erittäin työllistetty, koska kunta toisensa jälkeen tilasi häneltä sankarivainajien muistomerkin.

Muotoilutyyli oli abstraktia, mutta pohjana oli vankka realismi. Siinä oli vaikutteita muun muassa Vehmaan pelloilta ja rantaviivoilta. Hän käytti useimmissa töissään myös Vehmaan kuuluisaa graniittia. Turussa Pyhän Katariinan kirkon pronssiset sankarihaudat valmistuivat ensin vuonna 1950. Vasaramäen hautausmaan mustasta graniitista tehdyt sankarihaudat valmistuivat sen jälkeen vuonna 1952.

Vasaramäen hautausmaalta löytyy muutenkin kymmeniä hänen suunnittelemiaan veistoksia tai reliefejä. Vikainen toimi suurimman sankaripatsasbuumin aikaan 1950-luvun alussa myös itse Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana.

Suurin osa turkulaisista on bongannut Kupittaankadun ja Uudenmaankadun kulmauksesta jykevän muistomerkin, joka kunnioittaa Summan taistelua vuosina 1939–40. Vikainen sai sen valmiiksi vuonna 1965. Hän suunnitteli urallaan runsaasti myös mitaleita ja muistolaattoja. Vikainen sai elämäntyöstään Pro Finlandia -mitalin vuonna 1966 ja hänet palkittiin professorin arvonimellä vuonna 1980. Jussi Vikainen kuoli 7. marraskuuta 1992.

Suomalaiset tekevät entistä enemmän teemoitettuja matkoja

Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa kotimaassa ja Euroopan lähikohteissa. Ulkomaan kaupunkilomat säilyttävät suosionsa ja yhä useammat suunnittelevat matkaa tietyn teeman ympärille, selviää Matkamessujen teettämästä Lomamatkaennusteesta.

Turun kaupunginosat saivat omat nimikkokasvit

Kultasade on nimikkopensaana Martissa.

Turun kaupungin, Turkuseuran ja Turun Pientalojen Keskusjärjestön yhteisen työryhmän hanke nimikkokasvien nimeämisestä kaikille Turun kaupunginosille ja asuinalueille on nyt valmis. Nimikkokasvien listasta tehty lopullinen esite tuli painosta juuri ennen joulua.

Lihan kuljetusavustus viime vuodelta haettavissa

Kirjanpitovelvolliset lihan ostajat voivat hakea kuljetusavustusta nautojen, sikojen, lampaiden, siipikarjan, hevosten ja vuohien kuljetuksiin Lapin maakunnassa sijaitsevalta tuotantopaikalta teurastamoon.

Konkurssit kääntyivät viidenneksen kasvuun

Konkurssikehitys niin Suomessa kuin Ruotsissakin on kääntynyt monen laskuvuoden jälkeen nousuun. Suomessa konkurssiin asetettiin viime vuonna 1 860 yritystä, kertovat Asiakastieto Groupin tilastot. Konkurssien määrä kasvoi lähes viidenneksellä (19 %), kun tätä ennen konkurssiin asetettujen yritysten määrä oli laskenut neljä vuotta peräkkäin.

Opintotuen tulorajoja voisi selvityksen mukaan nostaa reippaasti

Opintotuen tulorajat aiheuttavat opiskelijoille merkittäviä tulojen menetyksiä, ja tilanteen muuttamiseksi niitä tulisi joko nostaa nykyisistä huomattavasti tai muuttaa opintotuen takaisinperintä rajaveroasteen tapaiseksi säännöksi. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tekemä selvitys opintotuen tulorajojen vaihtoehdoista luovutettiin ministeri Sampo Terholle (sin.) 17. tammikuuta.

Rakennuspalo sammutettu Kaarinassa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan Urpomäentiellä Kaarinassa aamulla syttynyt rakennuspalo on sammutettu.

Suomessa useita seksikaupan uhreja

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään on vuonna 2018 otettu 163 uutta asiakasta. Heistä 52 on arvioitu joutuneen ihmiskauppaan viittaavan hyväksikäytön kohteeksi Suomessa.

Flame Jazzin kevät käynnistyy kansainvälisellä huippuvierailulla

Jochen Rueckert Quartet avaa Flame Jazzin kevätkauden.

Jazz City Turun uusi vuosi alkaa, kun Flame Jazz saa vieraakseen rumpali Jochen Rueckertin nimekkään kvartetin. Logomon Move-salissa vietetään perjantai-iltaa New Yorkin klubitunnelmissa loistokkaiden solistien seurassa perjantaina 18. tammikuuta kello 19.

Ensimmäiset ojaisännöitsijät valmistuneet

Ojitusten, vesistöjen ja pienvesien kunnostusprojektit ovat olleet pitkälti vetäjiä vailla. Tähän tarpeeseen järjestettiin maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella ensimmäinen ojaisännöintikoulutus laaja-alaisena yhteistyönä, jossa olivat mukana Varsinais-Suomen ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Koulutuskeskus SEDU ja Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK. 25 osallistujalle suunniteltu kurssi täyttyi hetkessä.

Urheilu

Turku Terror haluaa hyödyntää palloiluhallin korkeuden

Turku Terrorin Miitrei Yli-Puntari (musta paita) ja Otson Antti Elonheimo ovat tottuneet taistelemaan ultimaten Suomen mestaruudesta. Otso ja Terror ratkaisivat Suomen mestaruuden muun muassa keväällä 2016.

Suomen ultimaten parhaimmisto kokoontuu tulevana viikonloppuna Kupittaan palloiluhalliin 19.–20. tammikuuta kauden talvisarjan toiseen SM-turnaukseen. A-lohkon, eli ylimmän tason, kauden ensimmäisen turnauksen joulukuun puolivälissä voitti espoolainen Otso, mutta toiseksi sijoittunut Turun Terror lähtee revanssimielellä viikonloppuun.

Roope Paatos vuoden urheilija Raisiossa

Roope Paatos.

Raision kaupungin vapaa-aikalautakunta valitsee vuosittain vuoden urheilijan, valmentajan ja joukkueen. Vuoden 2018 urheilijaksi valittiin uimari Roope Paatos , valmentajaksi Kalle Parkkari ja joukkueeksi Raision Kuulan Seuracupin Giga-sarjan voittajajoukkue.

Jere Koponen VPS:n testiin

Jere Koponen.

Maalivahti Jere Koponen liittyi maanantaina VPS:n harjoituksiin, kertoo seuran nettisivusto. 26-vuotias maalivahti on joukkueen mukana ainakin tämän viikon. Testimaalivahdeista VPS:n liigajoukkueen kanssa harjoittelevat edelleen saksalainen Martin Kompalla sekä ranskalainen Vincent Dorel .

TS: Interin pelaajat eivät saa syytettä ottelumanipulaatiosta

Ottelumanipulaatiosta epäillyt Interin jalkapallomiehistön pelaajat eivät saa syytettä, kertoo Turun Sanomat . Kahden pelaajan otteita HJK–Inter-ottelussa tutkittiin lahjuksen ottamisena elinkeinotoiminnassa. Kihlakunnansyyttäjä Kai Selander ei nosta syytteitä. Syyllisyyden tueksi ei Selanderin mukaan ole todennäköisiä syitä.

Tomi Kallio San Jose Sharksin pelaajatarkkailijaksi Suomessa

Tomi Kallio.

Syksyllä HC TPS:n pelaajatarkkailijana aloittanut Tomi Kallio on nimitetty NHL-seura San Jose Sharksin pelaajatarkkailijaksi Suomessa. Kallion työtehtävään kuuluu tarkkailla Suomessa pelaavia pelaajia San Josen organisaation hyödyksi.

TPS mukana suomalaisen salibandyn kehittämisessä

Salibandyn valmennuspäällikkö Michael Fager uskoo, että Elite-ohjelma palvelee koko seuraa. – Kun valmentajien osaamista kehitetään, se vaikuttaa myös yksilöiden kehittymiseen, mikä on yksi iso tavoite meillä.

Tämän vuoden alussa käynnistyi Salibandyliiton ja Eerikkilän urheiluopiston Maajoukkuetie FBA:n Elite-ohjelma. Ensimmäisessä vaiheessa Elite-ohjelmaan valittiin neljä seuraa, joista yksi on TPS Salibandy. Muut seurat ovat Classic, EräViikingit ja Oilers.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?