Åbo Svenska Teaterin syyskausi alkaa Kungens tal -näytelmällä

Åbo Svenska Teaterin syyskausi alkaa Kungens tal -draamanäytelmän ensi-illasta 24. syyskuuta. Näytelmän pohjalta tehtiin vuonna 2010 Oscar-palkittu samanniminen elokuva.

– Kyseessä on sankaritarina miehestä, joka mahdottomasta altavastaajan asemasta odottamattoman ystävyyden avulla onnistuu nousemaan ja voittamaan monta estettä, ohjaaja Pekka Sonck kuvailee.

– Dramaturgisesti Kungens tal kertoo vallasta ja voimasta sekä voimattomuudesta. Vertailuna voitaisiin pitää median valtaa ja voimattomuutta nykypäivänä. Kummallakaan, ei medialla eikä näytelmän kuninkaalla ole varsinaista valtaa hallita, mutta silti kuningas ja esimerkiksi Helsingin Sanomat sekä Dagens Nyheter ovat auktoriteetteja. Tässä piilee se voimattomuus, Sonck selvittää.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat kuninkaalliseen perheeseen 1930-luvun Englannissa.

Peter Ahlqvistilla on produktiossa kaksoisrooli. Hän on sekä lavastaja että näyttelijä kuninkaan roolissa. Hänen puheopettajaansa Lionel Logueta esittää Riko Eklundh. Kuningatar Elizabethin roolissa on Amanda Nyman ja Loguen vaimoa Myrtleä näyttelee Monica Nyman.

Muissa rooleissa ovat Thomas Backlund, Kenneth Battilana, Lasse Fagerström, Sabina Segerström, Jerry Wahlforss ja Bror Österlund.

Loguen lapsiasiakkaan, Willy-pojan, roolissa vuorottelevat William Malkamäki ja Alvar Svartsjö.

Pukusuunnittelu on muotisuunnittelijaprofessori Matti Seppäsen käsialaa ja valosuunnittelusta vastaa Ada Halonen. Äänisuunnittelusta huolehtii Olli-Pekka Lepovuori ja maskeeraussuunnittelusta Sabina Segerström, kummatkin ovat teatterin vakituista henkilökuntaa.

Esitys tekstitetään suomeksi.

Turun kaupungin lasten ja nuorten poliklinikalle harvinainen tunnustus

Ylilääkäri Minna Aromaa (vas.) ja diabeteslääkäri Ritva Ahomäki.

Hyvä työilmapiiri, yhteistyö ja henkilöstöä arvostava johtaminen sekä pitkäjänteinen kehittäminen toivat Turun kaupungin lasten ja nuorten poliklinikalle harvinaisen tunnustuksen. Poliklinikalle myönnettiin vasta toisena organisaationa Suomessa EU-tasoinen toiminnan laadunarviointiin liittyvän CAFin (Common Assessment Framework) ulkoisen arvioinnin, Verraton CAF-käyttäjä -tunnustus.

Ajokorttia voi käyttää henkilöllisyystodistuksena Kelan palvelupisteissä

Kun asioi Kelan palvelupisteissä tai kuntien asiointipisteissä, voi todistaa henkilöllisyyden passilla, kuvallisella henkilökortilla, oleskelulupakortilla tai ajokortilla.

Lohela eroaa kaupunginvaltuustosta, perussuomalaisten ryhmä kasvaa neljään valtuutettuun

Maria Lohela.

Kaupunginvaltuutettu Maria Lohela (sin.) on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään kaupunginvaltuutettuna tulevan paikkakunnalta muuton vuoksi. Kuntalain nojalla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi perussuomalaisten ensimmäisen varavaltuutetun.

Rintamaveteraaneille tarkoitettuihin palveluihin muutoksia

Uusi lainsäädäntö korvaa rintamaveteraaneille kotona asumista tukevat palvelut. Näiden palveluiden piiriin kuuluvat vuosien 1939–45 sotiin osallistuneet rintamaveteraanit, joilla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelutunnus tai rintamatunnus.

Näin korkeakoulujen rahoitus muuttuu

Valtioneuvosto hyväksyi 17. tammikuuta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallit sopimuskaudelle 2021–24. Ehdotukset uusiksi rahoitusmalleiksi valmisteltiin laajapohjaisessa työryhmässä, jossa mukana olivat korkeakoulut, henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät. Jatkuvan oppimisen rahoitusosuudet korkeakouluille vahvistuvat merkittävästi.

Invapysäköintipaikat lumen säilytyspaikkoina

Vammaisen pysäköintitunnuksella varustettuja pysäköintipaikkoja on eri puolella kaupunkia. Muun muassa Ursininkadulla sijaitsevan, Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n ylläpitämän avoin ja esteetön kohtaamispaikka Happy Housen edessä on kolme invapaikkaa.

Hallitus vahvisti vuoden keskeiset kansalliset maataloustuet

Hallitus päätti 17. tammikuuta maa- ja puutarhatalouden keskeisistä kansallisista tuista vuodelle 2019. Valtioneuvoston asetuksilla vahvistettu kansallisten tukien kokonaisuus muodostuu pohjoisesta tuesta, Etelä-Suomen kansallisesta tuesta ja sokerijuurikkaan kansallisesta tuesta.

Turku Craft Beer Festival palaa VPK:n talolle maaliskuussa

Turku Craft Beer Festival täyttää VPK-talon maaliskuussa.

Turun VPK:n talo täyttyy 8.-9. maaliskuuta pienpanimoista, käsityöläissiidereistä, viskeistä, viinistä ja ruoasta. Ensimmäisenä vuonna loppuun myynyt Turku Craft Beer Festival odottaa väen täyttävän Turun VPK:n talon jo toistamiseen. Tänä vuonna tapahtumaan tulee myös uuden alkoholilain mahdollistama olutpuoti, josta voi ostaa oluet myös kotiin.

Influenssaepidemia käynnistymässä, mutta hitaasti

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) alueella influenssaepidemia on käynnistymässä, mutta hitaasti. Influenssanäytteistä on nyt vain kolme prosenttia positiivisia. Luku on normaalisti ei-epidemiakaudella 1–2 prosenttia.

Urheilu

Puukkokatsomo: Karvonen taas rikki

Elias Karvonen.

Jääkiekko on peli, jossa syystä tai toisesta loukkaantumiset usein kasaantuvat tiettyjen pelaajien murheiksi. Viime vuosina Elias Karvonen on ollut tässä mielessä Palloseuran surullisen hahmon ritari, eikä kuluva kausikaan ole erityisen helppo 24-vuotiaalle hyökkääjälle.

Hollantilaispuolustaja Daan Klinkenberg Interiin

Daan Klinkenberg.

Inter on solminut pelaajasopimuksen FC Volendamista siirtyvän Daan Klinkenbergin kanssa. Interin ja juuri 23 vuotta täyttäneen puolustajan sopimus kattaa kauden 2019, minkä lisäksi seuralla on optio kaudesta 2020.

Turku Terror haluaa hyödyntää palloiluhallin korkeuden

Turku Terrorin Miitrei Yli-Puntari (musta paita) ja Otson Antti Elonheimo ovat tottuneet taistelemaan ultimaten Suomen mestaruudesta. Otso ja Terror ratkaisivat Suomen mestaruuden muun muassa keväällä 2016.

Suomen ultimaten parhaimmisto kokoontuu tulevana viikonloppuna Kupittaan palloiluhalliin 19.–20. tammikuuta kauden talvisarjan toiseen SM-turnaukseen. A-lohkon, eli ylimmän tason, kauden ensimmäisen turnauksen joulukuun puolivälissä voitti espoolainen Otso, mutta toiseksi sijoittunut Turun Terror lähtee revanssimielellä viikonloppuun.

Roope Paatos vuoden urheilija Raisiossa

Roope Paatos.

Raision kaupungin vapaa-aikalautakunta valitsee vuosittain vuoden urheilijan, valmentajan ja joukkueen. Vuoden 2018 urheilijaksi valittiin uimari Roope Paatos , valmentajaksi Kalle Parkkari ja joukkueeksi Raision Kuulan Seuracupin Giga-sarjan voittajajoukkue.

Jere Koponen VPS:n testiin

Jere Koponen.

Maalivahti Jere Koponen liittyi maanantaina VPS:n harjoituksiin, kertoo seuran nettisivusto. 26-vuotias maalivahti on joukkueen mukana ainakin tämän viikon. Testimaalivahdeista VPS:n liigajoukkueen kanssa harjoittelevat edelleen saksalainen Martin Kompalla sekä ranskalainen Vincent Dorel .

TS: Interin pelaajat eivät saa syytettä ottelumanipulaatiosta

Ottelumanipulaatiosta epäillyt Interin jalkapallomiehistön pelaajat eivät saa syytettä, kertoo Turun Sanomat . Kahden pelaajan otteita HJK–Inter-ottelussa tutkittiin lahjuksen ottamisena elinkeinotoiminnassa. Kihlakunnansyyttäjä Kai Selander ei nosta syytteitä. Syyllisyyden tueksi ei Selanderin mukaan ole todennäköisiä syitä.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?