Näin teet makoisaa tyrnihilloa

1 l tyrnimarjoja

0,5 dl vettä

3 dl hillosokeria

Laita kattilaan vesi sekä tyrnit ja kuumenna kunnes seos höyryää. Lisää hillosokeri vähitellen varovasti sekoittaen. Keitä 15 minuuttia.

Kuori vaahto pinnalta ja nosta kattila levyltä. Anna jäähtyä puolisen tuntua ja purkita kuumennettuihin purkkeihin.

SparkUpissa Turku Toastmasters -puhekilpailu

SparkUpissa järjestetään Turku Toastmasters -puhekilpailu 28. syyskuuta kello 14 alkaen.

Liigakarsinta alkaa Kupittaalta

Eliecer Espinosa ja Mika Ääritalo.

Jalkapallon Ykkösen kakkossijansa varmistanut TPS valmistautuu loppukauden ajan liigakarsintoihin, joissa se kohtaa Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittuvan joukkueen. Liigakarsinnan päivämääriksi on varmistunut 24. ja 27. lokakuuta.

Maarakennusalan kustannukset nousivat elokuussa 1,6 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset nousivat 1,6 prosenttia vuoden 2018 elokuusta vuoden 2019 elokuuhun. Kustannusten vuosimuutos vaihteli osaindekseittäin päällysteiden -1,8 prosentista maarakenteiden 3,1 prosenttiin.

Uusi Niro puhuu suomea

Kia esitteli syyskuun alussa uudistuneen Niro-hybridi-crossverin Suomessa syyskuussa. Auto on saanut uuden keulamaskin lisäksi uudet etu- ja takapuskurit, alumiinivanteet sekä näyttävät led-ajovalot eteen ja taakse. Sisällä uutta on koko kojelauta 7-tuumaista digitaalimittaristoa myöten.

Ylinopeus ei ole sallittua ohituksissakaan

Liikennesääntöjä noudatetaan pääasiassa hyvin, mutta joissain tilanteissa liikennesäännöt voivat tuntua jopa maalaisjärjen vastaisilta.

Raision kirjastossa nähdään uusi dokumenttielokuva Märketistä, laivojen hautausmaasta

Märketin majakka.

Suomen Majakkaseuran leffakiertue pysähtyy Raision Kirjastotalossa lauantaina 28. syyskuuta kello 14. Martinsalissa katsotaan kaksi filmiä, Tulitornit ja Haaksirikkojen Märket , joka on aivan uusi elokuva Märketin majakasta.

Pankkibarometri: Yritysten halukkuus ottaa luottoa investointeihin heikkenemässä

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan yritysten luotonkysyntä on vuoden kolmannella neljänneksellä ollut vaimeampaa kuin toisella neljänneksellä. Yritysten luotonkysynnän odotetaan heikkenevän merkittävästi loppuvuoden aikana.

Vanha herkku Japanista

Pienikokoinen ja sipulinmuotoinen hokkaido on vanha japanilainen kurpitsalajike. Hokkaidokurpitsaa kutsutaan myös japanilaiseksi talvikurpitsaksi. Makeahkon makunsa ansiosta hokaidokurpitsa käy mainiosti makeisiin jälkiruokiin, kuten kurpitsapiirakan täytteeksi.

Moni ulkomailta lähetetty työntekijä saa liian vähän palkkaa

Ulkomailta Suomeen lähetettyjen työntekijöiden palkkauksessa on työsuojeluviranomaisen valvontahavaintojen mukaan paljon puutteita. Tavallinen puute on, että lisät jäävät maksamatta tai peruspalkka alittaa työehtosopimuksen minimitason.

Urheilu

Liigakarsinta alkaa Kupittaalta

Eliecer Espinosa ja Mika Ääritalo.

Jalkapallon Ykkösen kakkossijansa varmistanut TPS valmistautuu loppukauden ajan liigakarsintoihin, joissa se kohtaa Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittuvan joukkueen. Liigakarsinnan päivämääriksi on varmistunut 24. ja 27. lokakuuta.

Åboraakkeli: Maltillisin odotuksin

Wilma Murto.

Kauan odotetut yleisurheilun MM-kisat pyörähtävät käyntiin 28. syyskuuta. Turkulaisittain suurin jännitys kohdistuu pituushyppääjä Taika Koilahteen ja seiväshyppääjä Wilma Murtoon , jotka pääsivät kisoihin rankingin perusteella.

Jälkipeli: Jääkiekon nuorten SM-sarja on urapolku ylöspäin

Tuton ja TPS:n A-nuorten ottelut tarjoavat aina hyvää viihdettä. SM-sarja on hyvä näytönpaikka nuorelle pelaajalle.

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

San Jose Sharks lainaa Tony Sundin TPS:aan

Turun Palloseuran takalinjat vahvistuvat, kun puolustaja Tony Sund liittyy ensi maanantaina mustavalkoisten kokoonpanoon. 24-vuotias Sund palaa Turkuun NHL-joukkue San Jose Sharksin riveistä, jonne puolustaja teki viime keväänä sopimuksen.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.