Grano Oy on ostanut turkulaisen Finepress Oy:n osakekannan

Graafisen alan Grano Oy on ostanut painotalo Finepress Oy:n. Yrityskaupalla Grano vahvistaa markkinaosuuttaan Länsi-Suomessa. Finepressin noin 20 työntekijää jatkavat Finepressin palveluksessa Yhtiö on jatkossa osa Grano-konsernia.

– Toimiala keskittyy vahvasti, ja haluamme osaltamme olla mukana viemässä tätä muutosta eteenpäin. Kilpaillussa markkinatilanteessa tehokkaat prosessit, luotettavuus ja kattava palveluvalikoima korostuvat, mutta toteutuakseen ne vaativat jatkuvaa kehittymistä. Yli 70-vuotias perheyritys Finepress on yksi maamme arvostetuimpia graafisen alan yrityksiä, ja olemme iloisia saadessamme alueellisesti vahvaa osaamista Granon perheeseen. Finepress tunnetaan korkeasta työn laadusta ja hyvästä asiakastyytyväisyydestä. Tämä on hieno pohja, kun asiakkaille haetaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joissa printtiin yhdistetään Granon tarjoamat digitaaliset ratkaisut, iloitsee Granon toimitusjohtaja Jaakko Hirvonen.

– Päätös yrityskaupasta syntyi pitkällisen harkinnan tuloksena. Toimialamme elää vahvaa murrosta ja tähän vastaaminen vaatii investointeja ja rohkeaa satsaamista tulevaan. Yrityskaupan myötä asiakkaamme saavat Suomen kattavimmat kokonaisratkaisut sekä viimeisimmät palvelut oman liiketoiminnan kehittämiseen. Grano on ainutlaatuinen toimija sisältöpalveluiden tuottajana ja siinä yhdistyy digi- ja printtitalon osaaminen sekä tarjooma. Edelläkävijäaseman säilyttäminen vaatii jatkuvaa uusiutumista asiakkaan tarpeisiin. Granossa tämä muutos on käännetty kilpailueduksi, taustoittaa Finepressin toimitusjohtaja Eero Kunnas.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun kaupungin lasten ja nuorten poliklinikalle harvinainen tunnustus

Ylilääkäri Minna Aromaa (vas.) ja diabeteslääkäri Ritva Ahomäki.

Hyvä työilmapiiri, yhteistyö ja henkilöstöä arvostava johtaminen sekä pitkäjänteinen kehittäminen toivat Turun kaupungin lasten ja nuorten poliklinikalle harvinaisen tunnustuksen. Poliklinikalle myönnettiin vasta toisena organisaationa Suomessa EU-tasoinen toiminnan laadunarviointiin liittyvän CAFin (Common Assessment Framework) ulkoisen arvioinnin, Verraton CAF-käyttäjä -tunnustus.

Ajokorttia voi käyttää henkilöllisyystodistuksena Kelan palvelupisteissä

Kun asioi Kelan palvelupisteissä tai kuntien asiointipisteissä, voi todistaa henkilöllisyyden passilla, kuvallisella henkilökortilla, oleskelulupakortilla tai ajokortilla.

Lohela eroaa kaupunginvaltuustosta, perussuomalaisten ryhmä kasvaa neljään valtuutettuun

Maria Lohela.

Kaupunginvaltuutettu Maria Lohela (sin.) on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään kaupunginvaltuutettuna tulevan paikkakunnalta muuton vuoksi. Kuntalain nojalla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi perussuomalaisten ensimmäisen varavaltuutetun.

Rintamaveteraaneille tarkoitettuihin palveluihin muutoksia

Uusi lainsäädäntö korvaa rintamaveteraaneille kotona asumista tukevat palvelut. Näiden palveluiden piiriin kuuluvat vuosien 1939–45 sotiin osallistuneet rintamaveteraanit, joilla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelutunnus tai rintamatunnus.

Näin korkeakoulujen rahoitus muuttuu

Valtioneuvosto hyväksyi 17. tammikuuta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallit sopimuskaudelle 2021–24. Ehdotukset uusiksi rahoitusmalleiksi valmisteltiin laajapohjaisessa työryhmässä, jossa mukana olivat korkeakoulut, henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät. Jatkuvan oppimisen rahoitusosuudet korkeakouluille vahvistuvat merkittävästi.

Invapysäköintipaikat lumen säilytyspaikkoina

Vammaisen pysäköintitunnuksella varustettuja pysäköintipaikkoja on eri puolella kaupunkia. Muun muassa Ursininkadulla sijaitsevan, Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n ylläpitämän avoin ja esteetön kohtaamispaikka Happy Housen edessä on kolme invapaikkaa.

Hallitus vahvisti vuoden keskeiset kansalliset maataloustuet

Hallitus päätti 17. tammikuuta maa- ja puutarhatalouden keskeisistä kansallisista tuista vuodelle 2019. Valtioneuvoston asetuksilla vahvistettu kansallisten tukien kokonaisuus muodostuu pohjoisesta tuesta, Etelä-Suomen kansallisesta tuesta ja sokerijuurikkaan kansallisesta tuesta.

Turku Craft Beer Festival palaa VPK:n talolle maaliskuussa

Turku Craft Beer Festival täyttää VPK-talon maaliskuussa.

Turun VPK:n talo täyttyy 8.-9. maaliskuuta pienpanimoista, käsityöläissiidereistä, viskeistä, viinistä ja ruoasta. Ensimmäisenä vuonna loppuun myynyt Turku Craft Beer Festival odottaa väen täyttävän Turun VPK:n talon jo toistamiseen. Tänä vuonna tapahtumaan tulee myös uuden alkoholilain mahdollistama olutpuoti, josta voi ostaa oluet myös kotiin.

Influenssaepidemia käynnistymässä, mutta hitaasti

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) alueella influenssaepidemia on käynnistymässä, mutta hitaasti. Influenssanäytteistä on nyt vain kolme prosenttia positiivisia. Luku on normaalisti ei-epidemiakaudella 1–2 prosenttia.

Urheilu

Puukkokatsomo: Karvonen taas rikki

Elias Karvonen.

Jääkiekko on peli, jossa syystä tai toisesta loukkaantumiset usein kasaantuvat tiettyjen pelaajien murheiksi. Viime vuosina Elias Karvonen on ollut tässä mielessä Palloseuran surullisen hahmon ritari, eikä kuluva kausikaan ole erityisen helppo 24-vuotiaalle hyökkääjälle.

Hollantilaispuolustaja Daan Klinkenberg Interiin

Daan Klinkenberg.

Inter on solminut pelaajasopimuksen FC Volendamista siirtyvän Daan Klinkenbergin kanssa. Interin ja juuri 23 vuotta täyttäneen puolustajan sopimus kattaa kauden 2019, minkä lisäksi seuralla on optio kaudesta 2020.

Turku Terror haluaa hyödyntää palloiluhallin korkeuden

Turku Terrorin Miitrei Yli-Puntari (musta paita) ja Otson Antti Elonheimo ovat tottuneet taistelemaan ultimaten Suomen mestaruudesta. Otso ja Terror ratkaisivat Suomen mestaruuden muun muassa keväällä 2016.

Suomen ultimaten parhaimmisto kokoontuu tulevana viikonloppuna Kupittaan palloiluhalliin 19.–20. tammikuuta kauden talvisarjan toiseen SM-turnaukseen. A-lohkon, eli ylimmän tason, kauden ensimmäisen turnauksen joulukuun puolivälissä voitti espoolainen Otso, mutta toiseksi sijoittunut Turun Terror lähtee revanssimielellä viikonloppuun.

Roope Paatos vuoden urheilija Raisiossa

Roope Paatos.

Raision kaupungin vapaa-aikalautakunta valitsee vuosittain vuoden urheilijan, valmentajan ja joukkueen. Vuoden 2018 urheilijaksi valittiin uimari Roope Paatos , valmentajaksi Kalle Parkkari ja joukkueeksi Raision Kuulan Seuracupin Giga-sarjan voittajajoukkue.

Jere Koponen VPS:n testiin

Jere Koponen.

Maalivahti Jere Koponen liittyi maanantaina VPS:n harjoituksiin, kertoo seuran nettisivusto. 26-vuotias maalivahti on joukkueen mukana ainakin tämän viikon. Testimaalivahdeista VPS:n liigajoukkueen kanssa harjoittelevat edelleen saksalainen Martin Kompalla sekä ranskalainen Vincent Dorel .

TS: Interin pelaajat eivät saa syytettä ottelumanipulaatiosta

Ottelumanipulaatiosta epäillyt Interin jalkapallomiehistön pelaajat eivät saa syytettä, kertoo Turun Sanomat . Kahden pelaajan otteita HJK–Inter-ottelussa tutkittiin lahjuksen ottamisena elinkeinotoiminnassa. Kihlakunnansyyttäjä Kai Selander ei nosta syytteitä. Syyllisyyden tueksi ei Selanderin mukaan ole todennäköisiä syitä.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?