Jaakko Ryhänen esiintyy Martinkirkossa

Jaakko Ryhänen. Jaakko Ryhänen. Kuva: Janne Ruotsalainen

Yksi Suomen arvostetuimmista bassoista, Jaakko Ryhänen, tekee Sinivalkoinen joulu -kiertueen yhdessä kansainvälisen urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa. Legendat esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä joulukonsertissa. Turussa konsertti on Martinkirkossa sunnuntaina 3. joulukuuta kello 15.

Ryhänen kiinnitettiin Suomen kansallisoopperaan jo vuonna 1975, mutta varsinaisen läpimurtonsa hän teki New Yorkin Metropolitanissa 1983, jonka jälkeen hän oli kysytty oopperalaulaja kaikissa maailman johtavissa oopperataloissa. Ryhänen on esittänyt ja levyttänyt laulelma- ja viihdemusiikkia ja Ryhäsen ohjelmistoon kuuluvat myös joululaulut.

Hänelle on myönnetty Pro Finlandia-mitali sekä monia muita huomattavia kulttuuripalkintoja.

Kiviniemi on kansainvälisesti tunnetuin ja tunnustetuin urkutaiteilija, joka lukeutuu maailman huippu-urkureiden terävimpään kärkeen. Kiviniemi on klassisen urkumusiikin monipuolinen ja suvereeni taitaja.

Suuren yleisön tietoisuuteen Kiviniemi on tullut myös yli 160 levytyksensä kautta ja hänet on huomioitu ansioistaan lukuisilla palkinnoilla. Urkujen titaaniksi ja improvisaation mestariksi luonnehdittu mestari konsertoi nykyisin suurimman osan vuotta ulkomailla, Japania, Australiaa ja Yhdysvaltoja myöten.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pysyvätkö pallot ilmassa?

Pysyvätkö pallot ilmassa? Sirkustaiteilija Kalle Lehto ohjaa Saarekkeessa Mynämäellä 7.–8. elokuuta Pallojongleeraus-työpajan, jossa opitaan tekemään omat jongleerauspallot ja harjoittelemaan niillä.

Näin teet heinäkuisen hernehummuksen

Kotimaisista herneistä on myös hummukseen. Tarvitset kaksi avocadoa, kolme desiä herneitä, valkosipulinkynnen, kaksi ruokalusikallista sitruunamehua, puoli teelusikallista juustokuminaa ja neljäsosa teelusikallista suolaa. Poista kivet avocadoista ja mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen.

Kiinalaisten sähköpolkupyörien väliaikainen polkumyyntitulli voimaan

Yritysten, jotka tuovat sähköpolkupyöriä Kiinasta, täytyy varautua siihen, että tuotteesta kannetaan polkumyyntitulli. Tavara luokitellaan CN-koodeihin 8711 60 10 ja ex 8711 60 90 (Taric-koodi 8711 60 90 10). EU:n virallisen lehden numerosta L 181/18.7.2018 voi tarkistaa, kuinka suuri polkumyyntitulli eri myyjien tuotteille on odotettavissa.

Avoimilla kylillä 90 000 osallistujaa

Saukonojalla vietettiin kylätapahtumaa vuonna 2014.

Avoimet kylät on valtakunnallinen tapahtumapäivä. Tänä vuonna mukana oli lähes 600 kylää ympäri Suomen. Seuraavaksi Avoimet kylät -päivää vietetään 8.6.2019.

Urheilu

Jälkipeli: Kaikkien aikojen parhaat TPS-jalkapalloilijat

Heikki Mäki on nähnyt eniten TPS:n jalkapallo-otteluita. Hän on oikea henkilö arvioimaan, kuka on kaikkien aikojen paras TPS:n jalkapalloilija kautta aikain. Mäen valinta on Veikko Asikainen (kuvassa).

Tervaskanto Heikki Mäki (s. 1930) on oikea henkilö arvioimaan, ketkä ovat kaikkien aikojen parhaat Turun Palloseuraa edustaneet jalkapalloilijat. Mäki on nähnyt enemmän raitapaitojen pelejä kuin yksikään toinen.

Jälkipeli: Jukka Wihanto oli Turun NMKY:n menestysvuosien kummisetä

Jukka Wihanto oli Turun NMKY:n menestysvuosien tärkeä taustavaikuttaja. Hänen ansiostaan Turkuun saapui Amerikasta ensimmäinen musta ulkomaalaisvahvistus. Donald Crenshawin tullessa Turkuun vuonna 1972, koko kaupunki meni sekaisin koripallosta.

Turun NMKY:n menestyskausi 1970-luvun alussa on ainutlaatuista paikallista palloiluhistoriassa. Kausi muistetaan ensimmäisestä turkulaisesta koripallomestaruudesta, vastavalmistuneesta Kupittaan urheiluhallista ja ensimmäisten mustien miesten ilmaantumisesta kotimaan koripallokentille.

Puukkokatsomo: Kolumbialainen kysymysmerkki

Julian Guevara.

Muutokset PS Kemin kokoonpanossa toivat uutta verta myös FC Interin kokoonpanoon. Kemiläisten uusi päävalmentaja David Hannah painotti muun muassa taannoin TPS-ottelun jälkeen, että Kemin pukukopissa ovien täytyy käydä molempiin suuntiin. Ja niin on käynytkin.

Helmi Murto ja Juho Kanerva telinevoimistelun EM-kilpailuihin

Helmi Murto.

Suomalaisvoimistelijat suuntaavat 2.–12. elokuuta Glasgow’ssa käytäviin telinevoimistelun EM-kilpailuihin. EM-kilpailut ja niissä käytävät joukkuekilpailut ovat Suomen kannalta tärkeä välietappi valmistauduttaessa kauden pääkilpailua Dohan MM-kilpailuja (25.10.–3.11.) varten.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.