Suomalainen lyhytanimaatio esillä Unkarin suurimmalla animaatiofestivaalilla

Turku Animated Film Festival on koonnut Budapestissa järjestettävän animaatiofestivaali Aniloguen ohjelmistoon mittavan suomalaisen animaation katselmuksen. Finnish Focus esittelee keskiviikkona alkavalla festivaalilla viiden näytöksen verran suomalaisen lyhytanimaation parhaimmistoa viimeisen 20 vuoden ajalta. Esityssarja vie paikalle myös suomalaisia tekijöitä.

Nukkeanimaation mestari Katariina Lillqvist tarjoilee Unkarissa festivaalivieraille master classin sekä retrospektiivin omista elokuvistaan. Nuoren polven kirkkaimpiin animaatiotähtiin lukeutuvan Elli Vuorisen töitä on esillä useassa ohjelmiston näytöksessä. Vuorisen ohjauksista neljä nähdään festivaalin eri näytöksissä, minkä lisäksi hän esittelee Turun Taideakatemiassa viimeisten kymmenen vuoden aikana valmistuneiden elokuvien näytöksen.

Kokeellista animaatiota ja elektronista musiikkia töissään yhdistävä Vesa ja Juha Vehviläisen muodostama Pink Twins isännöi Aniloguessa master classin, jonka teemana on keinoälyn kanssa työskentely. Lisäksi duolta nähdään festivaalin päätösklubilla audiovisuaalinen live-esiintyminen. Unkariin matkustaa myös TAFFin festivaalijohtaja Kimmo Sillanmikko, joka esittelee festivaalilla nähtävät suomalaisen lyhytanimaation koosteet ja toimii myös festivaalin kilpasarjan tuomaristossa.

Finnish Focus järjestetään SESin, AVEKin ja Suomen Budapestin kulttuuri-instituutti FinnAgoran tuella. Aniloguessa nähtävä Finnish Focus on jatkoa TAFFin työlle suomalaisen animaatiotaiteen kansainvälisen näkyvyyden edistämiseksi.

Aiemmin tänä syksynä suomalaista animaatiota on esitelty laajasti myös Puolassa ja Sloveniassa järjestettävällä StopTrik-festivaalilla sekä Romanian Anim'estissä. Suomen suurin animaatioalan tapahtuma Turku Animated Film Festival järjestetään seuraavan kerran 29.8.-2.9.2018.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turusta bussilla Karjurockiin

Karjurock pyrkii erottautumaan kotimaisista festivaaleista maatilamiljöön avulla.

Lokalahdella rokataan tällä viikolla torstaista 19. heinäkuuta lauantaihin 21. heinäkuuta perinteisen Karjurockin merkeissä. Myös Turusta järjestetään bussikuljetuksia festivaaleille. Perjantaina kuljetukset lähtevät linja-autoaseman laiturilta 9 kello 15 ja 17.30.

Voiko ulkomailta hankkia lääkkeitä Suomeen?

Lääkevalmisteiden hankkiminen ja vastaanottaminen postitse Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolisesta valtiosta on kielletty.

Voiko ulkomailta hankkia lääkkeitä Suomeen? Perusperiaate on: laillinen valmiste lailliselta myyjältä omaan lääkitykseen, muistuttaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Kun matkustaa ulkomaille, niin kannattaa ottaa etukäteen selvää mahdollisista rajoituksista kohdemaassa.

Vakuutuspetoksia tehtaillaan arviolta 30 miljoonan euron edestä

Vakuutuspetoksissa tekotapojen kirjo on suuri: silmälaseista tuhopolttojen kautta valekuolleisiin. Vahinkoja lavastetaan, tehdään tahallaan tai liioitellaan. Kun vahinkoilmoitukseen liittyy petosepäily tai muuta merkittävää epäselvyyttä, vahinkokäsittelyyn tulevat usein mukaan vakuutustutkijat, kansanomaisemmin vakuutusetsivät.

Turun lentoasemalla hyvä alkuvuosi

Turun lentokentän matkustajamäärä on kasvanut alkuvuoden aikana.

Turun lentoaseman matkustajamäärät ovat kasvaneet alkuvuonna. Kuuden ensimmäisen kuukauden jälkeen kokonaismatkustajamäärä on 188 319, jossa on kasvua 15,5 prosenttia.

Naantalin taidehuoneella avataan kesäkauden neljäs näyttely

Miia Westerlund.

Naantalin taidehuoneella avataan 24. heinäkuuta kesäkauden neljäs näyttely Meistä tuli Onnellisia . Näyttelyssä on esillä kuvataiteilija Miia Westerlundin dokumentaarisia valokuvia, jotka taiteilija on ottanut vuonna 1984 Naantalin Maijamäen yläasteelta valmistuneista luokkakavereistaan.

Urheilu

Wilhelm Hammarberg ÅIFK:n käsipallomiehistön takalinjoille

ÅIFK:n käsipallomiehistö on tehnyt pelaajasopimuksen takarakentaja Wilhelm Hammarbergin kanssa. P98-maajoukkueen kanssa heinäkuun lopun EM-kilpailuihin valmistautuva ”Wiltsu” saapuu Turkuun elokuun alusta vahvistamaan edustusjoukkueen rinkiä. P98:n mukana Makedoniaan 18. heinäkuuta on kutsuttu edustusmiehistöstä myös Isak Lehvonen . Myös Hammarbergin kasvattajaseura on Grankulla IFK.

Mikael Hakalalle pronssia juniorien MM-kisoissa

Mikael Hakala.

Suomalaiset frisbeegolfaajat niittivät menestystä kahdessa maineikkaassa tapahtumassa viime viikolla. Turkulaista Frisbeegolfseura 7k:ta edustava Mikael Hakala voitti pronssia frisbeegolfin junioreiden MM-kilpailuissa. Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen pokkasi samaan aikaan uransa ensimmäisen PDGA Major -kilpailun voiton Tsekissä järjestetystä Konopiště Openista.

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.