Itsenäisyyspäivän voi viettää Raisiossa yhdessä urheillen

Raisiolainen naisten amerikkalaisen jalkapallon joukkue West Coast Phoenix haastaa lähiseutujen ihmiset itsenäisyyspäivänä 612-haasteeseen, joka on koko perheen ulkoilutapahtuma Raision Kerttulan liikuntakeskuksessa.

Haasteen idea on tehdä kahden tunnin aikana satavuotiaan Suomen kunniaksi 612 toistoa valitsemaansa liikettä iloisessa seurassa ja suomalaisen musiikin säestyksellä. Tapahtumapaikalla on niin ikään suomalaiseen tapaan myynnissä makkaraa ja lämmikkeeksi glögiä, jotta hyppy kulkee ja kyykyt luistavat.

Tapahtuma on osallistujilleen ilmainen. Halutessaan kuitenkin voi lahjoittaa rahaa keräykseen, jonka tuotto annetaan Hope ry:n kautta vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastusten tukemiseen. West Coast Phoenix on perustanut hiljattain tytöille oman jenkkifutisjoukkueen ja nuorten liikuntaharrastusten tukeminen on siksi lähellä seuran sydäntä.

Tapahtuma on osa Raision virallista Suomi 100-ohjelmaa.

West Coast Phoenix toivottaa kaikki halukkaat ikään ja fyysiseen kuntoon katsomatta mukaan ulkoilemaan yhdessä. Kaikille löytyy kuntotasoon nähden sopiva liike ja joukkueen pelaajat ja tapahtuman juontaja antavat vinkkejä itse tapahtumassa että facebook-sivuilla Urheilutapahtuma 612-haaste. Paikalla on myös Phoenixin yhteistyökumppanilta Training for Warriors -salilta lainattuja urheiluvälineitä, kuten hyppynaruja, kahvakuulia ja kuntopalloja.

Tapahtumaan ilmoittautuminen ja yhteinen alkuverryttely Raision Fysioterapian kanssa aloitetaan kello 12.30 ja parituntinen urakka starttaa kello 13. West Coast Phoenix toivoo näihin erilaisiin itsenäisyyspäivän juhliin paljon osallistujia säänmukaisessa varustuksessa ja urheilumielisinä. Seuroja ja kavereita voi vielä haastaa mukaan facebook-tapahtumassa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kiinalaisten sähköpolkupyörien väliaikainen polkumyyntitulli voimaan

Yritysten, jotka tuovat sähköpolkupyöriä Kiinasta, täytyy varautua siihen, että tuotteesta kannetaan polkumyyntitulli. Tavara luokitellaan CN-koodeihin 8711 60 10 ja ex 8711 60 90 (Taric-koodi 8711 60 90 10). EU:n virallisen lehden numerosta L 181/18.7.2018 voi tarkistaa, kuinka suuri polkumyyntitulli eri myyjien tuotteille on odotettavissa.

Avoimilla kylillä 90 000 osallistujaa

Saukonojalla vietettiin kylätapahtumaa vuonna 2014.

Avoimet kylät on valtakunnallinen tapahtumapäivä. Tänä vuonna mukana oli lähes 600 kylää ympäri Suomen. Seuraavaksi Avoimet kylät -päivää vietetään 8.6.2019.

Suurmarkkinoilla yli 90 000 kävijää

Suurmarkkinoilla vieraili yli 90 000 kiinnostunutta

Turun Kansainväliset Suurmarkkinat 18.-22. heinäkuuta sujuivat tapahtumavastaava Ari Kallaksen mukaan hyvin. Keskiviikko ja torstai olivat lupauksia herättäviä, perjantai sadepäivä ja lauantai sekä sunnuntai vilkkaita mutta helteisiä markkinapäiviä.

Työmarkkinatorin hakupalvelua kehitetään

Työmarkkinatorin Hakupalvelun ensimmäinen versio julkaistiin 27. helmikuuta. Ensimmäisen reilun kuukauden aikana palvelussa on julkaistu jo yli 1 200 työnhakuprofiilia.

Drone häiritsi sammutustöitä Pyhärannassa

Pyhärannan maastopalon sammutustyöt saatiin jo perjantain aikana niin hyvään vaiheeseen, että poliisi poistunut paikalta. Poliisi oli paikalla noin kolmen vuorokauden ajan.

Urheilu

Jälkipeli: Jukka Wihanto oli Turun NMKY:n menestysvuosien kummisetä

Jukka Wihanto oli Turun NMKY:n menestysvuosien tärkeä taustavaikuttaja. Hänen ansiostaan Turkuun saapui Amerikasta ensimmäinen musta ulkomaalaisvahvistus. Donald Crenshawin tullessa Turkuun vuonna 1972, koko kaupunki meni sekaisin koripallosta.

Turun NMKY:n menestyskausi 1970-luvun alussa on ainutlaatuista paikallista palloiluhistoriassa. Kausi muistetaan ensimmäisestä turkulaisesta koripallomestaruudesta, vastavalmistuneesta Kupittaan urheiluhallista ja ensimmäisten mustien miesten ilmaantumisesta kotimaan koripallokentille.

Puukkokatsomo: Kolumbialainen kysymysmerkki

Julian Guevara.

Muutokset PS Kemin kokoonpanossa toivat uutta verta myös FC Interin kokoonpanoon. Kemiläisten uusi päävalmentaja David Hannah painotti muun muassa taannoin TPS-ottelun jälkeen, että Kemin pukukopissa ovien täytyy käydä molempiin suuntiin. Ja niin on käynytkin.

Helmi Murto ja Juho Kanerva telinevoimistelun EM-kilpailuihin

Helmi Murto.

Suomalaisvoimistelijat suuntaavat 2.–12. elokuuta Glasgow’ssa käytäviin telinevoimistelun EM-kilpailuihin. EM-kilpailut ja niissä käytävät joukkuekilpailut ovat Suomen kannalta tärkeä välietappi valmistauduttaessa kauden pääkilpailua Dohan MM-kilpailuja (25.10.–3.11.) varten.

Wilhelm Hammarberg ÅIFK:n käsipallomiehistön takalinjoille

ÅIFK:n käsipallomiehistö on tehnyt pelaajasopimuksen takarakentaja Wilhelm Hammarbergin kanssa. P98-maajoukkueen kanssa heinäkuun lopun EM-kilpailuihin valmistautuva ”Wiltsu” saapuu Turkuun elokuun alusta vahvistamaan edustusjoukkueen rinkiä. P98:n mukana Makedoniaan 18. heinäkuuta on kutsuttu edustusmiehistöstä myös Isak Lehvonen . Myös Hammarbergin kasvattajaseura on Grankulla IFK.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.