Onko rock kuolemassa (jälleen kerran)?

Juhani Mistola on henkeen ja vereen rokkimiehiä, sillä hän on soittanut, tutkinut ja kirjoittanut siitä. Juhani Mistola on henkeen ja vereen rokkimiehiä, sillä hän on soittanut, tutkinut ja kirjoittanut siitä. Kuva: Atte Uusinoka

Helmikuussa nuorisotalo Vimmassa rokki raikaa. Siellä käydään jo 22:n kerran bändikilpailu Turku Bandstand. Tapahtumaa järjestävän Vimman toiminnanjohtaja Tomi Arvas toteaa bändikilpailun olevan hänen työteliäimpiä projektejaan.

– Kilpailussa on parhaimmillaan monia tapahtumia viikossa. Toki työtä helpottaa se, että kilpailu on tehty pitkään samoilla säädöillä, mutta kaikki tulee aina joka kerralla käydä uudestaan läpi, Arvas pohtii.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui 22 bändiä. Määrä on vähäinen verrattaessa vuoden 2013 kilpailuun, jolloin Vimman lavaa tömisytti yli 50 bändiä. Arvas ei löydä yhtä tarkkaa syytä vähentyneeseen osallistujamäärään vaan se on monien asioiden summa.

Kyynisimmät ovat jo todenneet rockin ja tätä myötä myös Turku Bandstandin kuolevan hiljalleen. Arvas ei tähän kuitenkaan usko.

– Jos ei bändejä tule, niin aivan varmasti kilpailu tulee kuolemaan, en minä sinne itse mene jollottelemaan, Arvas nauraa.

– Kilpailussa on vuosien aikana soittanut noin 980 bändiä ja nyt on vain hiljaisempi vuosi. Ei me tätä väkisin tehdä, mutta jos Turusta löytyy joka vuosi 20-30 osallistuva bändiä, niin kyllä minä kisat järjestän.

Nykyään soiton- ja musiikinopettajana toimiva Juhani Mistola on tutkinut lounaissuomalaista rokkiskeneä. Hän on myös osallistunut Toisen soinnun etsijät -kirjan tekemiseen artikkelillaan Pimeällä puolella – bändikateus ja ’Turun rocktauti. Hän ei usko paikallisen rockskenen kuolemaan, vaan väittää sen olevan jopa todella elinvoimainen.

– Turussa on tällä hetkellä tosi paljon bändejä, jotka herättävät kiinnostusta muuallakin. Rock-musiikkiakin tutkitaan enemmän kuin koskaan ennen. Vaikka rock-musiikki ei tällä hetkellä ole enää niin nuorisokulttuuria kuin aiemmin, turkulainen rockmusiikki on korkeatasoista ja suosittua, Mistola pohtii.

Mistolan mukaan peruskoulussa ja lukiossa huomaa, miten musiikin kanssa nuorten huomiosta kilpailevat esimerkiksi tubettajat ja videopelit. Hänen mukaan nuoret ovat kuitenkin vieläkin kiinnostuneita musiikista, mutta perinteinen bänditoiminta on jäänyt unholaan.

– Aloittaessani soitonopetuksentunteja niin kaikki kurssit ovat täynnä niin vanhoja kuin nuoriakin. Miten kiinnostus soittamineen kanavoituu, se onkin jo toinen juttu, Mistola kertoo.

Arvas kokee myös turkulaisen rokkikulttuurin kukoistavan. Esimerkkinä toimii nelipäiväinen Turku Band Festival, johon ilmoittautui heti sen mahdollistuttua yli 100 bändiä.

– Meille pääasia on, että jengi soittaa ja tekee omia biisejä, Arvas kiteyttää.

Atte Uusinoka

Tomi Arvaksen työnkuvaan kuuluu rock n roll. Tomi Arvaksen työnkuvaan kuuluu rock n roll. Kuva: Atte Uusinoka

Turun satamaan suunnitteilla yhteinen terminaali Ruotsin-laivoille

Turun satama-aluetta ryhdytään kehittämään entistä voimakkaammin. Näkyvimpänä hankkeena on uusi yhteisterminaalit, jota käyttävät niin Viking Line kuin Tallink Siljakin. Uuden terminaalin on määrä olla käytössä vuonna 2025. Asiaa koskeva aiesopimus tulee Turun kaupunginhallituksen käsittelyyn ensi maanantaina.

Antti Heikkinen Turun Osuuskaupan uudeksi toimitusjohtajaksi

Antti Heikkinen.

Turun Osuuskaupan nykyisen toimitusjohtajan Antti Sippolan toimitusjohtajan tehtävät päättyvät alkuperäisen sopimuksen mukaisesti tämän vuoden lopussa. Turun Osuuskaupan hallitus on valinnut TOK:n uudeksi toimitusjohtajaksi DI, eMBA Antti Heikkisen .

Reaktioajan mittaukseen perustuva menetelmä voi helpottaa näkökentän tutkimista

Näkökenttätutkimus ja silmäpohjan valokuvaus ovat oleellinen osa monien silmäsairauksien diagnostiikkaa, hoitoa ja seurantaa. LL Laura Knaapin Turun yliopistossa tarkastettava väitöstut-kimus esittelee uuden, reaktioajan mittaukseen perustuvan menetelmän, jonka avulla voidaan tutkia näkökenttää luonnollisemmin ja vältetään katseen harhailusta mahdollisesti aiheutuvat virheet mittauksen aikana. Knaapi selvitti tutkimuksessaan myös silmänpohjan valokuvan suu-rennokseen vaikuttavia tekijöitä.

Aboagora-tapahtumassa ruoditaan menneisyyden taakkaa ja yksilön vastuuta

Tieteiden ja taiteiden välistä vuoropuhelua edistävässä Aboagora-tapahtumassa kysytään, miten tekomme ja tekemättä jättämisemme tänään vaikuttavat maailmaan ja ihmiskuntaan huomenna. Sibelius-museossa 22.–24. elokuuta järjestettävän Aboagoran teema on Burden/Skuld.

Sumu Big Band syyskuussa Naantaliin

Sumu Big Band with Stringsin Ella & Frank -konsertit kuultiin toukokuussa niin Turussa kuin Salossakin. Yleisön pyynnöstä kokoonpano esittää ohjelmiston vielä kerran syyskuussa Naantalissa, ja solisteina ovat tietenkin Suomen Ella ja Frank, eli Aili Ikonen ja Sami Pitkämö . Konsertissa kuullaan niin Ella Fitzgeraldin ja Frank Sinatran tunnetuiksi tekemiä jazz-klassikoita kuin Ailin ja Samin omaakin ohjelmistoa. Orkesteria johtaa kapellimestari Rami Koskinen .

Kaupunki
Kulttuuri

Sumu Big Band syyskuussa Naantaliin

Sumu Big Band with Stringsin Ella & Frank -konsertit kuultiin toukokuussa niin Turussa kuin Salossakin. Yleisön pyynnöstä kokoonpano esittää ohjelmiston vielä kerran syyskuussa Naantalissa, ja solisteina ovat tietenkin Suomen Ella ja Frank, eli Aili Ikonen ja Sami Pitkämö . Konsertissa kuullaan niin Ella Fitzgeraldin ja Frank Sinatran tunnetuiksi tekemiä jazz-klassikoita kuin Ailin ja Samin omaakin ohjelmistoa. Orkesteria johtaa kapellimestari Rami Koskinen .
Urheilu

Fiifi Aidoo vahvistaa Kaarinan Uraa

Ura Basket on solminut yksivuotisen sopimuksen Fiifi Aidoon kanssa. Pelaajasopimus tuo viime vuosina Yhdysvaltojen Grand Canyonin yliopistokentiltä oppeja hakeneen 22-vuotiaan Aidoon takaisin kotimaan sarjojen parketeille.

Jälkipeli: Pesistuomarin homma on paksunahkaisen koiranvirka

Pesäpallotuomarilta vaaditaan hyvää pelinlukua ja paineensietokykyä. Syöttötuomari (Kimmo Nurmio) on kotipesän hornankattilassa. Vain paksunahkaisimmat pärjäävät tässä tehtävässä. Mikko Laaksolla (oik.) on vuosien kokemus tuomarointitehtävistä aina pääsarjatasoa myöten.

Kaikkea ei kehtaa edes tähän kirjoittaa. Verbaalinen haistattelu on sen verran rankkaa, että sana ”puusilmä” kuulostaa vielä lievältä. Kokenut pelituomari Mikko Laakso kuuntelee ilmekään värähtämättä tulistuneen pelaajan vuodatusta.

HC TPS:n kokoonpanosta viisi pelaajaa sivussa loukkaantumisten vuoksi

Hyökkääjäosaston vahvuudesta pois kokemusta ja nuoruutta. Lauri Korpikoski kärsii ylävartalovammasta. Hänen tilannetta seurataan päivä kerrallaan. Myös Simon Suoranta on sivussa day-to-day alavartalovamman vuoksi, kuten myös Oula Palve . Alavartalovammasta kärsii myös Teemu Väyrynen . Ylävartalovamma puolestaan on Arttu Nevasaaren vaivana. Myös Väyrynen ja Nevasaari ovat sivussa day-to-day.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.