Föli siirtyy kesäaikataulukauteen 23. huhtikuuta

Föli siirtyy kesäaikatauluihin. Föli siirtyy kesäaikatauluihin. Kuva: Lennart Holmberg

Turun seudun joukkoliikenne Fölin kesäaikataulukausi alkaa maanantaina 23. huhtikuuta. Kesäaikataulut ovat voimassa 23. syyskuuta asti.

Ruissalon linja 8, kauppakeskus Myllyyn kulkeva linja 300 sekä Ruskon linjat 301–303 lähtevät 23. huhtikuuta alkaen Kauppatorin sijaan Puutorilta. Muutokset johtuvat Kauppatorin uudistamisprojektin aiheuttamista liikennejärjestelyistä. Yliopistonkatu, jolla linjojen 300–303 nykyinen pysäkki sijaitsee, muuttuu keväällä väliaikaiseksi torikauppa-alueeksi. Linjan 8 siirtyminen Puutorille puolestaan liittyy paitsi Kauppatorin rakentamiseen, myös Puutarhakadun tulevan pyöräyhteyden aiheuttamaan reittimuutokseen.

Muut Fölin linjat siirtyvät Kauppatorin ympäristössä väliaikaisille reiteille ja pysäkeille talviaikataulukauden alussa eli 24. syyskuuta. Nykyisiä Kauppatorin pysäkkejä korvaavat pysäkit sijoitetaan tuolloin Aurakadulle ja Linnankadulle sekä osin Puutorille.

Linjan 8 reitti Ruissalon suuntaan: Puutori PT1 – Maariankatu – Brahenkatu – Ratapihankatu – nykyinen reitti. Ruissalosta tultaessa reitti on päinvastainen, mutta Puutorille käännytään reittiä Brahenkatu – Sibeliuksenkatu – Puutori.

Linjojen 300–303 reitti Kuninkojan suuntaan: Puutori PT2 – Sibeliuksenkatu – Brahenkatu – Läntinen Pitkäkatu – Kuljettajankatu – Ratapihankatu – Verkatehtaankatu – Aninkaistensilta – nykyinen reitti. Puutorille ajetaan nykyistä reittiä Aninkaistenkatu – Maariankatu – Puutori.

Linja 6: Perjantai- ja lauantai-iltojen viimeinen vuoro Kauppatorilta klo 1:30 jatkaa Liedon keskustasta Ilmarisiin. Reitti on: nykyinen reitti – Nuolemontie – Yrjönniityntie – Tanhutie – Teijulantie – Vintalantie – Tammentaantie – Eläintarhantie – Tammentaantie –Vanha Tampereentie – Ilmarinen (pys. 5070).

Linja 7A: Linja 7A ei liikennöi kesäaikataulukaudella.

Linjat R1 ja R2: Linjoja R1 ja R2 liikennöidään myös koulujen kesäloman aikana.

Myöhemmin kesällä 2018 toteutuvat muutokset:

Linjat 6, 7, 201, 203, N1-N7 ja N13: Pysäkkijärjestelyt Naantalin keskustassa muuttuvat 4.6. alkaen. Nykyiset päätepysäkit linja-autoasemalla jäävät pois käytöstä ja korvautuvat pysäkeillä Aurinkotien varressa.

Linjat 21 ja 23: Kesälomakaudella 4.6.–23.9. osa linjojen 21 ja 23 vuoroista jatkaa Tortinmäestä Kuhankuonolle, Kurjenrahkan kansallispuistoon. Kuhankuonolle ajetaan arkisin viisi edestakaista vuoroa, lauantaisin ja pyhäpäivinä kymmenen vuoroa. Vuorot jatkavat Kuhankuonolle Tortinmäestä Säkyläntietä pitkin. Kuhankuonon päätepysäkki sijaitsee Säkyläntien varressa kansallispuiston portilla.

Yölinja 89: Yölinjaa 89 välillä Halinen–Ylioppilaskylä–Kauppatori–Ilpoinen liikennöidään keskiviikon ja torstain sekä torstain ja perjantain välisinä öinä 20.8.–23.9.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uimari menehtyi Hovirinnassa elvytysyrityksistä huolimatta

Vuonna 1984 syntynyt mies hukkui torstaina myöhään iltapäivällä Kaarinan Hovirinnassa, kertoo Turun Sanomat. Hänet saatiin vedestä ja häntä elvytettiin, mutta hän menehtyi elvytysyrityksistä huolimatta.

Yritysneuvonnasta uutta apua

Uusyrityskeskuksen kautta perustetut yritykset menestyvät keskimääräistä paremmin, neljä viidestä uudesta yrityksestä on yhä toiminnassa viiden vuoden kuluttua.

TS: Uimari joutui hätään Kaarinan Hovirinnassa

Pelastuslaitoksen sukeltajat ovat hakeneet vedestä Kaarinan Hovirinnassa Uimarannantiellä hätään joutunee uimarin, jota jouduttiin elvyttämään, kertoo Turun Sanomat .

Suomen sähköjärjestelmän sähköpulatilanne päättynyt

Fingrid varoitti torstaina aamulla, että sähkön kotimainen tuotanto ja tuonti eivät mahdollisesti riitä kattamaan sähkönkulutusta ja sähköpulatilanne on mahdollinen. Olkiluodon sähköaseman korjaukset ovat edistyneet päivän aikana hyvin eikä sähköpulaa pidetä enää todennäköisenä.

Tuotantoeläinten hyvinvointi ja ruoan puhtaus kiinnostavat kuluttajia

Ruoan vastuullisuudella on merkitystä valtaosalle ruokaostoksia tekevistä suomalaisista. Kuluttajat kiinnittävät huomiota etenkin ruoan kotimaisuuteen, eläinten hyvinvointiin, ruoan puhtauteen sekä ympäristöystävällisiin tuotantotapoihin.

Perjantaiksi luvassa sade- ja ukkoskuuroja

Helteinen ja aurinkoinen sää jatkuu vielä torstaina koko maassa, kertoo ilmatieteen laitos. Sade- ja ukkoskuuroja leviää perjantaina maan eteläosaan.

Urheilu

Helmi Murto ja Juho Kanerva telinevoimistelun EM-kilpailuihin

Helmi Murto.

Suomalaisvoimistelijat suuntaavat 2.–12. elokuuta Glasgow’ssa käytäviin telinevoimistelun EM-kilpailuihin. EM-kilpailut ja niissä käytävät joukkuekilpailut ovat Suomen kannalta tärkeä välietappi valmistauduttaessa kauden pääkilpailua Dohan MM-kilpailuja (25.10.–3.11.) varten.

Wilhelm Hammarberg ÅIFK:n käsipallomiehistön takalinjoille

ÅIFK:n käsipallomiehistö on tehnyt pelaajasopimuksen takarakentaja Wilhelm Hammarbergin kanssa. P98-maajoukkueen kanssa heinäkuun lopun EM-kilpailuihin valmistautuva ”Wiltsu” saapuu Turkuun elokuun alusta vahvistamaan edustusjoukkueen rinkiä. P98:n mukana Makedoniaan 18. heinäkuuta on kutsuttu edustusmiehistöstä myös Isak Lehvonen . Myös Hammarbergin kasvattajaseura on Grankulla IFK.

Mikael Hakalalle pronssia juniorien MM-kisoissa

Mikael Hakala.

Suomalaiset frisbeegolfaajat niittivät menestystä kahdessa maineikkaassa tapahtumassa viime viikolla. Turkulaista Frisbeegolfseura 7k:ta edustava Mikael Hakala voitti pronssia frisbeegolfin junioreiden MM-kilpailuissa. Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen pokkasi samaan aikaan uransa ensimmäisen PDGA Major -kilpailun voiton Tsekissä järjestetystä Konopiště Openista.

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.