Satu Jaatinen syväluotasi Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmot

Linnan Sotaromaani syntyi lyhyessä ajassa. Teos syntyi kiukun kanssa, ja kiukku on tuottelias tila, sanoo Jaatinen. Linnan Sotaromaani syntyi lyhyessä ajassa. Teos syntyi kiukun kanssa, ja kiukku on tuottelias tila, sanoo Jaatinen. Kuva: Kurt Hedborg

Turkulaisen tietokirjailijan Satu Jaatisen uusin teos Tuntemattomat on tietoteos Väinö LinnanTuntemattomasta sotilaasta sekä sen alkuperäisestä sensuroimattomasta Sotaromaanista. Kirja syväluotaa Linnan merkkiteoksen taustoja ja merkityksiä, avaamalla muun muassa monipuolista henkilöhahmojen kavalkadia ja hahmojen yhteyksiä laajemmin.

Tuntemattomassa sotilaassa Linna käsitteli paljon pelkoa ja hän itsekin oli myöntänyt pelänneensä sodassa. Varsinainen pelon henkilöityminen näkyi kirjan Riitaojassa, henkisesti haavoittuneessa sotilaassa, niin sanotussa ”tärähtäneessä”. Psyykkisesti vaurioituneita tuli sodan eri vaiheissa lähemmäs kymmenen tuhatta ellei enemmänkin. Heihin suhtauduttiin psykiatrisen hoidon taholta alentuvasti.

– Tuohon aikaan psykiatrinen terveydenhoito oli vielä aluillaan. Määritelmä oli ihan suoraan, että tärähtänyt on mielisairas. Silloin ajateltiin, että se on myös syntyperäistä, ja hulluus leimasi helposti koko perheen.

Everstiluutnantti Juha Mälkiä on väitöskirjassaan Herroja ja jätkiä nostanut esiin jääkäriliikkeen vaikutukset Suomen armeijaan ja 1920–30-lukujen kutsunnoissa ilmenneen alokkaiden epäluottamuksen karskeja armeijan herroja kohtaan.

– Helposti unohdetaan, että silloin kun Suomi itsenäistyi, meillä ei ollut puolustusvoimia. Se piti rakentaa jostakin. Sen aikaisen maailmantilanteen mukaan se rakennettiin saksalaisten avulla. 1920-luvun alokassällit eivät tienneet vielä, mikä armeija on, muistuttaa Jaatinen.

– Suomi oli myös maatalousvaltainen maa, jossa käytännölliset ihmiset laitettiin seisomaan rivistöön ja alokkaat saattoivat yhtäkkiä päättää, että he lähtevät nyt leikkaamaan viljaa, kertoo Jaatinen.

Jaatinen sai innoituksensa Linnan teokseen opiskeluaikoinaan.

– Olin tehnyt yliopistossa kansatieteen gradun jatkosodan kotirintamasta ja mietin tuolloin lukiessani, miten jotkin asiat liittyivät 1940-lukuun. Historiallisessa kontekstissa aloin miettiä, mitä olemme unohtaneet Tuntemattoman sotilaan synnystä ja miten oma historiamme on mennyt eteenpäin.

Tuntemattoman sotilaan kirjoittamisen aikoihin, hieman ennen 1950-luvun puoltaväliä, julkaistiin paljon kaunokirjallisia teoksia, joiden kirjallinen anti oli sodan populaarinen romantisointi.

– Ainahan kirjoittaja kirjoittaa lukijoille, muistuttaa Jaatinen.

Ajan vaatimusten mukaan kirjailijat eivät Neuvostoliiton talutusnuorassa voineet kirjoittaa rohkeasti toisesta maailmansodasta.

– Kirjoittajilla oli paljon itsesensuuria ja he kyllä tiesivät, mitä rajaa he eivät voineet ylittää. Linna oli tietyllä tavalla kapinallinen ja hän ylitti tietoisesti ärsyyntymiskynnyksen.

Kurt Hedborg

Nyt on eläkeläisten vuoro

Suomessa on paljon eläkeläisiä, joille arki on sinnittelyä päivästä toiseen. Poliitikot ovat luvanneet eläkeläisille vuosien saatossa vaikka mitä. Erityisesti vaalien alla eläkeläisiä muistetaan, mutta vaalikentillä annetut lupaukset harvemmin päätyvät hallitusohjelmaan ja sitä kautta pysyviksi parannuksiksi. Eläkeläiset ovat olleet mukana talkoissa rakentamassa yhteiskuntaamme. Nyt on yhteiskunnan aika huolehtia heistä.

Maskussa tulipalo omakotitalon saunatilassa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan omakotitalon saunatilassa syttyi tulipalo lauantaina illalla Maskussa Halisojantiellä.

Uutta tieliikennelakia täydennetään

Uuteen tieliikennelakiin tehdään täydennyksiä. Lain hyväksymisen jälkeen muualla lainsäädännössä on tapahtunut muutoksia, jotka edellyttävät täsmennyksiä myös tieliikennelakiin.

Katovuodet nostivat rehuviljan hinnan ennätystasolle

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi ja kuluttajahintaindeksi 2015=100, 1/2010–12/2018.

Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat 5,5 prosenttia vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä. Tuotantotarvikkeet ja palvelut maksoivat 6,8 prosenttia enemmän ja maatalouden investoinnit 2,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Rehujen hinnat nousivat keskimäärin 14 prosenttia.

Fimea: Apteekkien taloustilanne edelleen hyvä

Fimean tekemän apteekkien talouden kehittymistä kuvaavan tilinpäätösanalyysin perusteella apteekkien toiminta on vuonna 2017 ollut liiketaloudellisesti kannattavaa ja apteekit ovat pääsääntöisesti vakavaraisia, vaikka liikevaihdoissa, liikevoitoissa ja myyntikatteissa oli havaittavissa laskua ja apteekkien maksuvalmius oli heikentynyt. Maakunnissa ja paikkakunnilla, joissa väestömäärä apteekkia kohden on suuri, voitaisiin apteekkien määrää hyvin talouslukujen perusteella lisätä.

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä, erityisesti ajoneuvojen kuntoa

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa maanantaista sunnuntaihin 18.-24. helmikuuta.

Rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 1,9 prosenttia

Rakennuskustannusindeksin pitkän aikavälin kehitys.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 1,9 prosenttia vuodentakaisesta. Tarvikepanosten hinnat nousivat 2,5 prosenttia, työpanosten hinnat 1,4 prosenttia ja palveluiden hinnat 0,7 prosenttia edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna.

Varhaiskasvatusmaksuihin tehdyt alennukset hillitsevät lapsiperheiden pienituloisuuden kasvua

Lapsilisien, kotihoidontuen ja yleisen asumistuen indeksileikkaukset, eli etuuksien vuosittaisista korotuksista luopuminen, ovat lisänneet lapsiperheiden pienituloisuutta tällä hallituskaudella. Toisaalta varhaiskasvatusmaksujen alennukset ja vähimmäismääräisen vanhempainpäivärahan korotus ovat tasoittaneet tilannetta, kertoo THL:n tuore selvitys.

Pudota lumi turvallisesti

Karkeana suosituksena voidaan sanoa, että kun lumen korkeus katolla lähentelee puolta metriä, olisi viimeistään hyvä aika ryhtyä lumenpudotusurakkaan.

Urheilu

Jälkipeli: Kiekkolegenda Ville Vahalahden komea ura tuli päätökseen

Vahalahden koko perhe oli mukana hienosti järjestetyssä juhlaottelussa.

- Totta kai järjestämme! Ville Vahalahti on loistava pelaaja ja upea ihminen.

Aleksi "Sählä" Salonen tuo ääntä ja huumoria TPS:n koppiin

Aleksi Salonen tuli Turkuun ottamaan isoa vastuuta ja kovia peliminuutteja.

Kun jääkiekkoilija siirtyy seurasta toiseen, moni asia muuttuu. Jos siirto tapahtuu kesken kauden, muutoksen pureskeluun ei pahemmin jää aikaa.

Jälkipeli: Hirvensalon rinteet ovat mainiossa kunnossa

Hirvensalon laskettelukeskuksessa vietetään vuoden kiireisintä aikaa. Iltavalaistuksessa kelpaa lasketella, sillä rinteet ovat hyvässä kunnossa.

– Odota! Nyt on pakko keskeyttää haastattelu hetkeksi. Pihalle tuli juuri tärkeä postilähetys Itävallasta.

TPS:n Julius Perälä U18-leirille

TPS:n Julius Perälä matkaa alle 18-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen vuoden avaavalle leirille Eerikkilän urheiluopistolle. Kaikkiaan päävalmentaja Kai Nyyssönen nimesi leiriryhmään 27 pelaajaa.

Åboraakkeli: Odottaako tulevaisuus häkissä?

Olli Santalahti.

Tulevana lauantaina, 16. helmikuuta, Helsingissä otellaan vapaaottelutapahtuma Cage 46. Illassa on turkulaisittain panoksia parissakin ottelussa.

Näkökulma: Tallinder – yksi parhaista

Henrik Tallinderin pitkä ura päättyi loukkaantumiseen, mutta miehen vaikutus TPS:lle on ollut todella suuri.

Kuinka moni muistaa, että kauden 2000–2001 alla TPS:ään tuli Ruotsista kaksi uutta pelimiestä? Molemmat olivat 21-vuotiaita. Toinen Tukholman AIK:n juniorimyllyn läpikäynyt ja toinen Färjestadissa edeltäneet vuodet pelannut.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?