Deadpool 2 kiristää huumoriruuvin äärimmilleen

Deadpool 2 on elokuva, joka haluaa saada yleisönsä nauramaan. Ja sen se tekee hyvin. Deadpool 2 on elokuva, joka haluaa saada yleisönsä nauramaan. Ja sen se tekee hyvin. Kuva: Joe Lederer

Kun Marvel-universumin antisupersankari Deadpool pari vuotta sitten sai oman elokuvan, oli se virkistävä poikkeus supersankarielokuvien virrassa. Deadpool oli hengeltään varsin uskollinen sarjakuvissa esiintyvän antisankarin hengelle ja siksi hysteerisen hauska. Deadpool oli aidosti erilainen.

Uudessa Deadpool 2 -elokuvassa hahmon erilaisuus vain korostuu, eikä vähiten vasta vähän aikaa sitten ensi-iltaan tulleen Avengers: Infinity Warin vuoksi.

Karkeasti voisi sanoa, että jos Avengers on Saharan autiomaa, Deadpool 2 on Amazonin sademetsä. Avengerissakin on hauskat hetkensä, mutta pääpiirteissään se on varsin synkkä ja vakava elokuva. Deadpool 2 taas tykittää varsin estottomasti ja pilkkaa ohimennen myös itseään, mutta laajemminkin supersankarikliseitä. Myös viittauksia muihin elokuviin viljellään varsin ahkerasti.

Kaikkea tuota Deadpool teki jo ensimmäisessä elokuvassa, mutta aivan kuin elokuvan suosio olisi rohkaissut tekijöitä menemään vielä pidemmälle valitulla tiellä.

Deadpool 2:n on ohjannut ohjaajauransa alkumetreillä oleva David Leitch. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan hänen uransa menee, sillä Deadpool 2 on elokuva, jonka jälkeen Leitchin nimi varmaan jää monen mieleen.

Ainakin toimintaelokuvien ohjaajatarjouksia luulisi työpöydältä löytyvän.

Deadpoolin ja Wade Wilsonin roolissa jatkaa Ryan Reynolds, joka puhaltaa omalla työllään hengen koko elokuvaan. Reynoldsilla on takanaan jo pitkä ura, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että Deadpool on Reynoldsille se rooli, josta hänet muistetaan pitkään.

Kaikesta Reynoldsin tekemisestä huokuu se, että hän todella pitää Deadpoolin hahmosta. Hän tavoittaa erinomaisesti hahmon äkkiväärän luonteen, mutta pystyy myös näyttelemään Deadpoolia uskottavasti hahmon synkempinä hetkinä, joita elokuvaan on mahtunut mukaan pari. Reynolds on Deadpoolin roolissa jälleen erinomainen.

Jos jotain huonoa haluaa toisesta Deadpoolista etsiä, on elokuva joidenkin makuun ehkä turhankin paljon huumorin varassa. Elokuvalla on valtava tarve vääntää vitsiä ja ajoittain huumori huuhtoo tarinasta myös potentiaalisia vakavampia sävyjä.

Juonellisesti Deadpool 2 ei ole mikään varsinainen mestariteos, ja varsinkin Avengers: Infinity Warin massiivisuuden rinnalla Deadpoolin henkilökohtaiset ongelmat tuntuvat pieniltä.

Jos haluaa hetkeksi irrottautua maallisista murheista ja nauraa vapautuneesti supersankarielokuvan puitteissa, on Deadpool 2 paras mahdollinen valinta.

Deadpool 2 ensi-illassa 16. toukokuuta.

Ilkka Lappi

Eero Lehtinen Kouvolan Kouvoista Åbo Båtvarvin markkinointipäälliköksi

KTM Eero Lehtinen sekä VTM Heli Annala liittyvät Åbo Båtvarvin kokoonpanoon. Lehtinen aloittaa syyskuun alussa yhtiön markkinointipäällikkönä, Annala yrityksen viestintäpäällikön tehtävissä. Lehtinen siirtyy Turkuun Kouvolan Kouvojen toiminnanjohtajan paikalta ja ottaa vastuulleen markkinointikokonaisuuden, johon kuuluvat Ruissalon telakan ohella Alfons Håkansin merihinaustoiminnot, Kupittaalla sijaitseva Veritas Stadion sekä Veikkausliiga-joukkue FC Inter.

Enemmistö luottaa naapuriapuun

Suurin osa suomalaisista uskoo, että naapurien valppaus vähentää riskiä muun muassa sille, että kotiin murtaudutaan.

Ilmaista uraneuvontaa etänä

Uraohjaus on TE-palvelujen valtakunnallinen puhelin- ja videopalvelu, jossa voit saada psykologin ohjausta ammatinvalintaa ja uramuutoksia pohtiessasi. Psykologi soittaa sinulle sovittuna puhelinohjausaikana. Kerro aikaa varatessa, haluatko keskustella puhelimessa vai videolla ja kerro nimesi ja puhelinnumerosi. Video-ohjaukseen tarvittavan linkin ohjeineen saat sähköpostiisi 1–2 päivää ennen sovittua aikaa. Voit keskustella luottamuksellisesti saman psykologin kanssa useampia kertoja.

Kummilusikoiden historia ulottuu 1500-luvulle

Kummilusikoiden historia ulottuu 1500-luvulle. Tuolloin kummin valinnan perusteena oli hyvä taloudellinen asema ja kummilusikoilla oli saajalleen suuri taloudellinen arvo. Nykyään lusikoiden merkitys on muuttunut symboliseksi, mutta niiden muoto on pysynyt melko samanlaisena vuosisadasta toiseen. Menneinä aikoina lusikoiden päihin kaiverrettiin apostolien kuvia. Nykyään lusikoita koristavat muun muassa eläimet, autot, ja prinsessat.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Kauniin pelin varjoja

Karem Benzema oli alle 17-vuotiaissa Ranskan maajoukkueen kantavia voimia, mutta viime vuosina tie maajoukkuepaitaan on ollut tukossa.

Jalkapallodokumentit helpottavat MM-kisoista irrottautumista

Keskikenttämies Julian Guevara siirtyy PS Kemistä Interiin

PS Kemissä pelannut Julian Guevara siirtyy Interiin.

Kolumbialainen keskikenttämies Julian Guevara siirtyy PS Kemistä Interiin. Jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavat seurat pääsivät siirrosta sopuun torstaina. Guevara on pelikelpoinen Interissä jo lauantain kierroksella.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.