Saaristo Open rikkoi kävijäennätyksen

Viikonloppuna järjestetty Saaristo Open ylsi viikonlopun aikana kävijäennätykseen. Kahden päivän aikana tapahtumassa vieraili 12 200 kävijää. Viime vuonna tapahtumassa kävi 11 500 asiakasta.

- Festivaalikansa koostuu pääsääntöisesti 30-55-vuotiaista hyvästä musiikista nauttivista henkilöistä ja se näkyi positiivisesti viikonlopun kävijöissä. Ensi vuonna juhlitaan kymmenvuotiasta festarikesän avaavaa Saaristo Openia ja juhlavuotta on alettu jo suunnittelemaan, toteaa festivaalin toimitusjohtaja Kalle Keskinen.

- Juhlavuodesta tulee huikea ja se tullaan muistamaan vielä pitkään. Tänä vuonna rikottiin kävijäennätyksiä ja ensi vuonna taas uudestaan, toteaa tapahtuman promoottori Sami Salminen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hallitus vahvisti vuoden keskeiset kansalliset maataloustuet

Hallitus päätti 17. tammikuuta maa- ja puutarhatalouden keskeisistä kansallisista tuista vuodelle 2019. Valtioneuvoston asetuksilla vahvistettu kansallisten tukien kokonaisuus muodostuu pohjoisesta tuesta, Etelä-Suomen kansallisesta tuesta ja sokerijuurikkaan kansallisesta tuesta.

Turku Craft Beer Festival palaa VPK:n talolle maaliskuussa

Turku Craft Beer Festival täyttää VPK-talon maaliskuussa.

Turun VPK:n talo täyttyy 8.-9. maaliskuuta pienpanimoista, käsityöläissiidereistä, viskeistä, viinistä ja ruoasta. Ensimmäisenä vuonna loppuun myynyt Turku Craft Beer Festival odottaa väen täyttävän Turun VPK:n talon jo toistamiseen. Tänä vuonna tapahtumaan tulee myös uuden alkoholilain mahdollistama olutpuoti, josta voi ostaa oluet myös kotiin.

Influenssaepidemia käynnistymässä, mutta hitaasti

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) alueella influenssaepidemia on käynnistymässä, mutta hitaasti. Influenssanäytteistä on nyt vain kolme prosenttia positiivisia. Luku on normaalisti ei-epidemiakaudella 1–2 prosenttia.

Puolet suomalaisista säästää, toinen puoli ei

Vaikka suomalaisista 37 prosenttia uskoo, että heidän henkilökohtaisen taloudellinen tilanteensa tulee olemaan parempi kuin heidän vanhemmillaan, osan suomalaisista velkaantuminen syvenee.

Raision Kuninkojankaarelta varastettiin viisi perämoottoria, poliisi kaipaa vihjeitä

Raision Kuninkojankaarelta varastettiin viisi veneen perämoottoria tiistain ja keskiviikon välisen illan ja yön aikana (15.–16.1.).

Kevytauto Suomen teille

Suomessa otetaan käyttöön uusi ajoneuvoryhmä, kevytauto, jonka nopeus on rajoitettu 60 kilometriin tunnissa. Kevytautojen käyttöönoton tavoitteena on tarjota nuorille uusi turvallisempi liikkumisen muoto.

Omaisuusrikosten määrä väheni

Omaisuusrikoksia tuli viime vuoden aikana tietoon yhteensä 205 100, mikä on 5 700 (2,7 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna. Petoksia (petos, lievä petos, törkeä petos RL 36:1–3) tuli ilmi 23 800, mikä on 1,9 prosenttia edellisvuotta enemmän. Törkeitä petoksia tuli ilmi 1 650, mikä on 15,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Hollantilaispuolustaja Daan Klinkenberg Interiin

Daan Klinkenberg.

Inter on solminut pelaajasopimuksen FC Volendamista siirtyvän Daan Klinkenbergin kanssa. Interin ja juuri 23 vuotta täyttäneen puolustajan sopimus kattaa kauden 2019, minkä lisäksi seuralla on optio kaudesta 2020.

FITech-verkostoyliopisto sai rahoitusta ICT-alan täydennyskoulutukseen

Heikki Koponen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi kymmenen miljoonan euron avustuksen Tekniikan alan verkostoyliopistolle FITechille. Verkoston tavoitteena on jopa 5 000 ICT-osaajan täydennyskoulutus.

Urheilu

Puukkokatsomo: Karvonen taas rikki

Elias Karvonen.

Jääkiekko on peli, jossa syystä tai toisesta loukkaantumiset usein kasaantuvat tiettyjen pelaajien murheiksi. Viime vuosina Elias Karvonen on ollut tässä mielessä Palloseuran surullisen hahmon ritari, eikä kuluva kausikaan ole erityisen helppo 24-vuotiaalle hyökkääjälle.

Hollantilaispuolustaja Daan Klinkenberg Interiin

Daan Klinkenberg.

Inter on solminut pelaajasopimuksen FC Volendamista siirtyvän Daan Klinkenbergin kanssa. Interin ja juuri 23 vuotta täyttäneen puolustajan sopimus kattaa kauden 2019, minkä lisäksi seuralla on optio kaudesta 2020.

Turku Terror haluaa hyödyntää palloiluhallin korkeuden

Turku Terrorin Miitrei Yli-Puntari (musta paita) ja Otson Antti Elonheimo ovat tottuneet taistelemaan ultimaten Suomen mestaruudesta. Otso ja Terror ratkaisivat Suomen mestaruuden muun muassa keväällä 2016.

Suomen ultimaten parhaimmisto kokoontuu tulevana viikonloppuna Kupittaan palloiluhalliin 19.–20. tammikuuta kauden talvisarjan toiseen SM-turnaukseen. A-lohkon, eli ylimmän tason, kauden ensimmäisen turnauksen joulukuun puolivälissä voitti espoolainen Otso, mutta toiseksi sijoittunut Turun Terror lähtee revanssimielellä viikonloppuun.

Roope Paatos vuoden urheilija Raisiossa

Roope Paatos.

Raision kaupungin vapaa-aikalautakunta valitsee vuosittain vuoden urheilijan, valmentajan ja joukkueen. Vuoden 2018 urheilijaksi valittiin uimari Roope Paatos , valmentajaksi Kalle Parkkari ja joukkueeksi Raision Kuulan Seuracupin Giga-sarjan voittajajoukkue.

Jere Koponen VPS:n testiin

Jere Koponen.

Maalivahti Jere Koponen liittyi maanantaina VPS:n harjoituksiin, kertoo seuran nettisivusto. 26-vuotias maalivahti on joukkueen mukana ainakin tämän viikon. Testimaalivahdeista VPS:n liigajoukkueen kanssa harjoittelevat edelleen saksalainen Martin Kompalla sekä ranskalainen Vincent Dorel .

TS: Interin pelaajat eivät saa syytettä ottelumanipulaatiosta

Ottelumanipulaatiosta epäillyt Interin jalkapallomiehistön pelaajat eivät saa syytettä, kertoo Turun Sanomat . Kahden pelaajan otteita HJK–Inter-ottelussa tutkittiin lahjuksen ottamisena elinkeinotoiminnassa. Kihlakunnansyyttäjä Kai Selander ei nosta syytteitä. Syyllisyyden tueksi ei Selanderin mukaan ole todennäköisiä syitä.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?