Arveluttavat somesisällöt lasten älypuhelimissa huolettavat vanhempia

Vanhemmat kokevat, että lasten älypuhelinten käytöstä on selkeästi enemmän hyötyä kuin haittaa. Tästä huolimatta niiden käyttöön liittyy vanhempien mielestä myös haasteita ja huolia, Moi Mobiilin teettämästä kyselytutkimuksesta selviää. Vanhempia huolettaa muun muassa arveluttavat somesisällöt ja lasten liikunnan vähäisyys.

Moni vanhempi kokee, että lasten liikunta ja ulkoilu on vähentynyt älypuhelinten käytön seurauksena. Huoli tästä on kasvanut viime vuodesta lähes neljä prosenttiyksikköä. Liikunnan ja ulkoilun vähentymistä enemmän vanhempia kuitenkin huolettaa arveluttavat somesisällöt.

Jopa 5–6-vuotiaiden lasten vanhemmista 22 prosenttia oli huolissaan arveluttavista somesisällöistä lasten älypuhelimen käytön seurauksena. 7–9-vuotiaiden lasten vanhemmista samaa huolta koki 26 prosenttia. Tämä huoli oli kuitenkin suurempi kuin liikunnan vähentyminen, josta oli huolissaan yhteensä 19 prosenttia eri ikäisten lasten vanhemmista.

– Hyvänä puolena näissä voidaan nähdä se, että ne ovat asioita, joihin jokainen vanhempi voi vaikuttaa aika paljon myös itse. Älypuhelimien sovelluksiahan voi valvoa ja kontorolloida vanhemman toimesta monin eri tavoin ja liikunnan määrään jokainen voi vaikuttaa itse, sanoo Moi Mobiilin toimitusjohtaja Petri Lahtinen.

Selvitys osoitti myös, että yhä useampi yli 9-vuotiaan lapsen vanhempi kokee, että oma lapsi käyttää liikaa älypuhelinta. Ero alle 9-vuotiaiden lasten vanhempiin oli selkeä. 5–6 ja 7–9-vuotiaiden lasten vanhemmista suurempi osa sen sijaan ilmoitti, että kokee lapsensa älylaitteen käytön olevan sopivalla tasolla.

– Monipuolinen älypuhelimen käyttö ja se, että aikuinen ohjaa lasta pienestä pitäen tekemään puhelimella erilaisia asioita edesauttaa tietysti sitä, että älypuhelimen parissa vietetty aika on myös laadukasta, hyödyllistä, hauskaa ja kehittävää. Näin myös älypuhelimen hyödyt pääsevät oikeuksiinsa, Lahtinen kuvailee.

Sääntöjen asettaminen älypuhelimen käytössä on samaa kasvatustyötä mitä monissa lapsiperheissä tehdään päivittäin muutenkin. Tutkimuksen mukaan pienempien lasten kanssa noin 25 prosenttia vanhemmista asettaa säännöt aikuisen toimesta, mutta isompien lasten kanssa säännöt asetetaan valtaosaltaan yhdessä.

Jos sovittuja sääntöjä rikotaan, niin varsinkin nuoremmille lapsille yleisin rangaistus on tutkimuksen mukaan puhelimen takavarikointi, kun taas vanhempien lasten kohdalla riittää puhuttelu tai keskustelu asiasta. Kyselytutkimus paljasti, että 5–6-vuotiaiden lasten kohdalla 78 prosenttia vanhemmista ottaa puhelimen pois ja kouluikäistenkin kanssa 68 prosenttia toimii samoin.

– Tärkeintä on tietysti keskustella lapsen kanssa ja kertoa, miksi rikotuista säännöistä tuli kyseinen rangaistus. Jokaisessa perheessä on omat säännöt ja rangaistukset, mutta varmasti kaikissa tapauksissa on tärkeää, että lapsi ymmärtää yhdessä tehdyt säännöt ja syyt rangaistuksille. Alusta asti systemaattisesti yhdessä tehdyt säännöt auttavat varmasti pitämään niistä kiinni myös teini-iässä ja helpottaa näin vanhempien kasvatustyötä, Lahtinen kannustaa.

Vain häviävän pieni määrä vastaajista ilmoitti, ettei lapselle seuraa mitään rangaistusta rikotuista säännöistä tai ettei sääntöjä ole lainkaan. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi alle 7-vuotiaiden joukossa 11 prosenttia lapsista ei ollut mitään sääntöjä koskien älylaitteiden käyttöä.

Kyselyn toteutti YouGov Finland. Kyselytutkimuksen päätavoitteena oli selvittää millaisena vanhemmat näkevät ja kokevat 5–15-vuotiaiden lastensa älypuhelimen käytön. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuuluivat 5–15 -vuotiaiden lasten vanhemmat. Kokonaisvastaajamäärä oli 500.

Tiedot kerättiin web-kyselynä 6.–19. kesäkuuta YouGovin kuluttajapaneelissa. Paneeliin kuuluu noin 20 000 suomalaista. Kokonaistuloksissa (N=500) keskimääräinen luottamusväli on noin 3,9 prosenttiyksikköä suuntaansa (95 prosentin luottamustasolla).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kairinen Klubin paitaan vuoden lainasopimuksella

Kaan Kairinen.

HJK ja tanskalainen FC Midtjylland ovat tehneet vuoden kestävän lainasopimuksen keskikenttäpelaaja Kaan Kairisen siirtymisestä Klubiin. Kairinen aloittaa treenaamisen joukkueen kanssa tammikuussa.

Joka kolmannella Suomen villipedolla trikinella

Valtaosa trikinelloista on edelleen supikoirissa.

Trikinellat eli trikiinit viihtyvät edelleen Suomen metsänpedoissa: monivuotisissa seurantatutkimuksissa noin joka kolmas tutkittu eläin on osoittautunut trikinellapositiiviseksi. Valtaosa trikinelloista on edelleen supikoirissa, mutta trikinellalajisto on muuttunut. Kun karhuja, mäyriä tai muita petoeläimiä laitetaan ruoaksi, on syytä muistaa, että kaikki trikinellalajit tarttuvat huonosti kypsennettyä lihaa syömällä helposti ihmiseen.

Samaa sukupuolta olevien parien eronneisuus lähes ennallaan

Eri ja samaa sukupuolta olevien parien eronneisuus 2003–2017.

Eronneisuuden muutokset olivat viime vuonna pieniä sekä eri että samaa sukupuolta olevilla pareilla. Eronneisuus samaa sukupuolta olevilla pareilla oli 21 tuhatta paria kohden, edellisenä vuonna luku oli 22. Vastaava eri sukupuolten avioeronneisuusluku oli 13 tuhatta paria kohden, edellisenä vuonna 14.

Miksei sopimuksen sisältöä valoteta?

YK:n ajama globaali siirtolaisuussopimus Global Compact for Migrition allekirjoitetaan Marrakechissa Marokossa 10. joulukuuta. YK:n kansainvälinen sopimus helpottaisi maahanmuuttoa sekä rajoittaisi itsenäisten valtioiden päätäntävaltaa maahanmuuttopolitiikassa. Arvostelu massamaahanmuuttoa kohtaan tulkittaisiin vihapuheeksi.

Lasten raskasmetallialtistus kiinnostaa tutkijoita

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran riskinarvioinnit suomalaisten lasten raskasmetallialtistuksesta sekä raskasmetallien yhteisvaikutuksista ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta: monivuotisen tutkimuksen tuloksia on vastikään julkaistu kahdessa tieteellisesti vertaisarvioidussa lehdessä.

Viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu laajenee, ministeriö avasi uuden haun kunnille

Viisivuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksen kokeilu saa jatkoa. Kokeilun avulla halutaan lisää lapsia päiväkoteihin ja luodaan suuntaviivoja 2-vuotiselle esiopetukselle, sanoo opetusministeri. Opetus- ja kulttuuriministeriö avasi haun kunnille keskiviikkona. Vuotta 2019 koskevassa kokeilussa valtion rahoitusosuus kaksinkertaistuu.

Peruskouluissa 560 500 oppilasta

Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 560 500 oppilasta vuonna 2018. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta 0,7 prosenttia. Peruskoulun oppilaista 49 prosenttia oli tyttöjä ja 51 prosenttia poikia.

Digitalisaatio tekee yksilön tiedostamattomista valinnoista yhteiskunnallisesti merkittäviä

Milla Wirén.

Digitaalinen data ei ole objektiivista ja arvovapaata. Digitalisaatio tekee tähän asti yksityisinä pidetyistä maailmankuvista, ennakkoluuloista ja arvopohjista dataa, joka siirtyy digitaalisen tiedon prosessoinnin kautta päätöksenteon rakennuspalikoiksi. Sen myötä digitalisaatio on merkittävästi lisännyt yksilön tiedostamattomien valintojen yhteiskunnallista merkityksellisyyttä, selviää Milla Wirénin väitöstutkimuksessa.

Elina Rantanen vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomessa

Elina Rantanen.

Vihreät on nimennyt eduskuntavaaliehdokkaakseen Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kehitysjohtaja Elina Rantasen .

Urheilu

Kairinen Klubin paitaan vuoden lainasopimuksella

Kaan Kairinen.

HJK ja tanskalainen FC Midtjylland ovat tehneet vuoden kestävän lainasopimuksen keskikenttäpelaaja Kaan Kairisen siirtymisestä Klubiin. Kairinen aloittaa treenaamisen joukkueen kanssa tammikuussa.

Seppo Jalava on poissa

Ilpo Rissanen, Seppo Jalava, Seppo Sonkeri, Pekka Lindberg ja Keijo Ketonen juhlivat Turun NMKY:n mestaruutta toukokuussa 1975.

Turun NMKY:n 1970-luvun menestysaikojen joukkueeseen kuulunut Seppo Jalava kuoli 10. marraskuuta pitkälle edenneeseen syöpään. Vuonna 1952 syntynyt Jalava oli kuollessaan 66-vuotias. Jalava pelasi Turun NMKY:ssa 1972–77 voittaen jokaisella kaudella mitalin. Joukkuekavereiden keskuudessa Jalava muistetaan hiljaisena, mutta huumorintajuisena ihmisenä, joka oli haka muun muassa tietokilpailuissa.

Jesse Uusiperhe palaa Turun Urheiluliiton paitaan

Jesse Uusiperhe.

Alle 23-vuotiaiden maajoukkuepyöräilijä Jesse Uusiperhe , 20, siirtyy kaudesta 2019 alkaen Turun Urheiluliiton sopimusjoukkueen riveihin.

Petteri Joensuu TPS:n naisten päävalmentajaksi

TPS:n naisten edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty Petteri Joensuu . Vaasasta kotoisin oleva Joensuu ja TPS ovat solmineet yksivuotisen valmennussopimuksen kaudeksi 2019. Joensuu aloitti uuden valmennuspestinsä maanantaina, kun TPS palasi loman jälkeen yhteisharjoituksiin Kupittaalla.

Näkökulma: Pikkuhelmareilla mahdollisuus yllättää jälleen

Anna Koivunen on pikkuhelmareiden kantavia voimia.

Suomalaiseen jalkapallohistoriaan kirjoitetaan uusi luku tiistai-iltana, kun Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa taipaleensa Uruguayn MM-kisoissa.

Menoviikko: Voittoputken metsästystä ja kalavelkoja

Tuto palaa kotikaukaloon marraskuun puolivälissä.

Kun jääkiekon maajoukkuetauko on saatu lusittua, jääkiekkoa on tarjolla sekä Liigassa että Mestiksessä. TPS yrittää ottaa kolmannen peräkkäisen kotivoittonsa keskiviikkona 14. marraskuuta, kun Sport vierailee Turussa. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.30. Kauden ensimmäisen kohtaamisen Vaasassa TPS vei nimiinsä.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.