Pimee Vintti tarjoaa kaikkea paitsi uutta

Erään kerran on saattanut käydä niin, että Marika Fagerholmin vintti on niin sanotusti pimentynyt huutokauppatavaraa haaliessa. Sen takia hänen perustamansa sisustusliike kantaakin nimeä Pimee Vintti. Erään kerran on saattanut käydä niin, että Marika Fagerholmin vintti on niin sanotusti pimentynyt huutokauppatavaraa haaliessa. Sen takia hänen perustamansa sisustusliike kantaakin nimeä Pimee Vintti. Kuva: Linnea Lahtinen

Harrastuspohjalta se lähti. Marika Fagerholm aloitti vanhojen tavaroiden keräilyn vuonna 1998 muuttaessaan rintamamiestaloon. Koti teki mieli sisustaa sen tyyliin sopivilla ajan patistamilla esineillä.

Huutokaupat ikääntyneine aarteineen vetivät Fagerholmia puoleensa ja tavaraa alkoi kertyä yli oman tarpeen. Tulevaisuuden työkuviot telakalla olivat epävarmoja, ja pikkuhiljaa Fagerholm ryhtyi pohtimaan, josko vintagella voisi elättää itsensä. Selvisi, että kyllä voi.

– Pimee Vintti aloitti toimintansa Turussa Mustionkadulla toukokuussa 2012. Vuotta myöhemmin liiketoiminta siirtyi Paattisille vanhalle maatilalle, Fagerholm muistelee.

Pimee Vintti on kuin pala idyllistä maalaismaisemaa Säkyläntien varrella, ”keskellä ei mitään”. Sisustuskauppa on levittäytynyt lukuisiin rakennuksiin noin 600 neliömetrin alueelle sekä pihamaalle.

Äijälästä, makasiinista, tallista, rakennusapteekista ja monesta muusta historiaa henkivästä hirsirakennuksesta löytyy kaikkea kupeista kaappeihin, keräilykorteista kännyköihin, valaisimista viihdekeskuksiin ja vaatteista verhoihin. Tarjolla on myös vanhoja ovia ja ikkunoita, työkaluja ja muuta ”autotallirompetta”. Tavarakirjon punaisena lankana on niiden ikä.

– Tarkoitus on pysytellä 70-luvun ja sitä edeltävän ajan tavaroissa.

Fagerholm hankkii niitä ostamalla kuolinpesiä, varastoja sekä esimerkiksi autotallien ja navettojen unohdettuja aarteita noin sadan kilometrin säteellä. Parhaita löytöjä hän tekee vinteiltä, joiden olemassaolon kaikki ovat unohtaneet vuosikausiksi.

– Ihmisten pitäisi soittaa minut paikalle ennen romppeiden viemistä kaatopaikalle. Haluan kierrättää tavaroita ja antaa niille uuden elämän joko sellaisenaan tai tuunattuina, Fagerholm toteaa.

Erään huoneen nurkassa kököttää vanha kamera kahdella filmillä ja toisaalla seisoo 60-luvun jukeboksi. Huolellisesti somistettu sisustuskauppa näyttää pikemminkin mummolalta. Verhoillun nojatuolin päällä istuu vanha nalle ja pitsiliinalle on aseteltu koriste-esineitä. Massiiviset pöydät, tuolit ja kaapit saavat niiden päälle somistetut sadat posliinikupit näyttämään pieniltä.

– Mitä isompi huonekalu, sitä vähemmän sille on kysyntää, Fagerholm summaa.

Huonekaluista vikkelimmin liikkuvat kaapit. Niille on aina kysyntää, koska vanhaa aikaa henkivän kaapin saa istumaan saumattomasti myös modernimpaan sisustukseen.

– Kaapeissa kysyntää riittää talonpoikaismalleillekin, vaikka muuten kyseinen tyyli ei ole tällä hetkellä suuressa suosiossa. Halutuimpia ovat 60-luvun tavarat.

Aina Pimeen Vintin kätköistäkään ei löydy sitä, mitä asiakas on etsimässä. Sen vuoksi sisustusputiikin nettisivuilta löytyy Toivomuskaivo, jonne voi esittää toiveen haikailemastaan esineestä. Fagerholm ottaa haasteen vastaan ja toteuttaa kaivoon kuiskattuja haaveita parhaansa mukaan – usein hyvällä menestyksellä.

Linnea Lahtinen

Nyt on eläkeläisten vuoro

Suomessa on paljon eläkeläisiä, joille arki on sinnittelyä päivästä toiseen. Poliitikot ovat luvanneet eläkeläisille vuosien saatossa vaikka mitä. Erityisesti vaalien alla eläkeläisiä muistetaan, mutta vaalikentillä annetut lupaukset harvemmin päätyvät hallitusohjelmaan ja sitä kautta pysyviksi parannuksiksi. Eläkeläiset ovat olleet mukana talkoissa rakentamassa yhteiskuntaamme. Nyt on yhteiskunnan aika huolehtia heistä.

Maskussa tulipalo omakotitalon saunatilassa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan omakotitalon saunatilassa syttyi tulipalo lauantaina illalla Maskussa Halisojantiellä.

Uutta tieliikennelakia täydennetään

Uuteen tieliikennelakiin tehdään täydennyksiä. Lain hyväksymisen jälkeen muualla lainsäädännössä on tapahtunut muutoksia, jotka edellyttävät täsmennyksiä myös tieliikennelakiin.

Katovuodet nostivat rehuviljan hinnan ennätystasolle

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi ja kuluttajahintaindeksi 2015=100, 1/2010–12/2018.

Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat 5,5 prosenttia vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä. Tuotantotarvikkeet ja palvelut maksoivat 6,8 prosenttia enemmän ja maatalouden investoinnit 2,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Rehujen hinnat nousivat keskimäärin 14 prosenttia.

Fimea: Apteekkien taloustilanne edelleen hyvä

Fimean tekemän apteekkien talouden kehittymistä kuvaavan tilinpäätösanalyysin perusteella apteekkien toiminta on vuonna 2017 ollut liiketaloudellisesti kannattavaa ja apteekit ovat pääsääntöisesti vakavaraisia, vaikka liikevaihdoissa, liikevoitoissa ja myyntikatteissa oli havaittavissa laskua ja apteekkien maksuvalmius oli heikentynyt. Maakunnissa ja paikkakunnilla, joissa väestömäärä apteekkia kohden on suuri, voitaisiin apteekkien määrää hyvin talouslukujen perusteella lisätä.

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä, erityisesti ajoneuvojen kuntoa

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa maanantaista sunnuntaihin 18.-24. helmikuuta.

Rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 1,9 prosenttia

Rakennuskustannusindeksin pitkän aikavälin kehitys.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 1,9 prosenttia vuodentakaisesta. Tarvikepanosten hinnat nousivat 2,5 prosenttia, työpanosten hinnat 1,4 prosenttia ja palveluiden hinnat 0,7 prosenttia edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna.

Varhaiskasvatusmaksuihin tehdyt alennukset hillitsevät lapsiperheiden pienituloisuuden kasvua

Lapsilisien, kotihoidontuen ja yleisen asumistuen indeksileikkaukset, eli etuuksien vuosittaisista korotuksista luopuminen, ovat lisänneet lapsiperheiden pienituloisuutta tällä hallituskaudella. Toisaalta varhaiskasvatusmaksujen alennukset ja vähimmäismääräisen vanhempainpäivärahan korotus ovat tasoittaneet tilannetta, kertoo THL:n tuore selvitys.

Pudota lumi turvallisesti

Karkeana suosituksena voidaan sanoa, että kun lumen korkeus katolla lähentelee puolta metriä, olisi viimeistään hyvä aika ryhtyä lumenpudotusurakkaan.

Urheilu

Jälkipeli: Kiekkolegenda Ville Vahalahden komea ura tuli päätökseen

Vahalahden koko perhe oli mukana hienosti järjestetyssä juhlaottelussa.

- Totta kai järjestämme! Ville Vahalahti on loistava pelaaja ja upea ihminen.

Aleksi "Sählä" Salonen tuo ääntä ja huumoria TPS:n koppiin

Aleksi Salonen tuli Turkuun ottamaan isoa vastuuta ja kovia peliminuutteja.

Kun jääkiekkoilija siirtyy seurasta toiseen, moni asia muuttuu. Jos siirto tapahtuu kesken kauden, muutoksen pureskeluun ei pahemmin jää aikaa.

Jälkipeli: Hirvensalon rinteet ovat mainiossa kunnossa

Hirvensalon laskettelukeskuksessa vietetään vuoden kiireisintä aikaa. Iltavalaistuksessa kelpaa lasketella, sillä rinteet ovat hyvässä kunnossa.

– Odota! Nyt on pakko keskeyttää haastattelu hetkeksi. Pihalle tuli juuri tärkeä postilähetys Itävallasta.

TPS:n Julius Perälä U18-leirille

TPS:n Julius Perälä matkaa alle 18-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen vuoden avaavalle leirille Eerikkilän urheiluopistolle. Kaikkiaan päävalmentaja Kai Nyyssönen nimesi leiriryhmään 27 pelaajaa.

Åboraakkeli: Odottaako tulevaisuus häkissä?

Olli Santalahti.

Tulevana lauantaina, 16. helmikuuta, Helsingissä otellaan vapaaottelutapahtuma Cage 46. Illassa on turkulaisittain panoksia parissakin ottelussa.

Näkökulma: Tallinder – yksi parhaista

Henrik Tallinderin pitkä ura päättyi loukkaantumiseen, mutta miehen vaikutus TPS:lle on ollut todella suuri.

Kuinka moni muistaa, että kauden 2000–2001 alla TPS:ään tuli Ruotsista kaksi uutta pelimiestä? Molemmat olivat 21-vuotiaita. Toinen Tukholman AIK:n juniorimyllyn läpikäynyt ja toinen Färjestadissa edeltäneet vuodet pelannut.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?