Tuuli Hypéniltä neljäs Nanna-albumi

Iloinen tyttökettu Nanna kavereineen palaa katukuvaan. Kaupungistuneelle Nannalle ihmisyhteiskunnan pelisäännöt eivät vieläkään ole kaikessa kummalisuudessaan täysin selvinneet, mutta hän etenee sinnikkäästi etapilta toiselle opiskelijaelämän ja sosiaaliturvan viidakossa.

Muutaman vuoden tauon jälkeen ilmestyvässä uutuuskokoelmassa Eläimen pelikirja Nannan ihmisasuinkumppani Ritu avaa pelin käymällä urheasti armottoman Ison Gradun kimppuun. Samaan aikaan cityeläimaailmassa kuohuu: raivokkaat päästäiset suunnittelevat maailmanvalloitus-kampanjaa. Kuja- ja bulevardikolli Missen elämään taas ilmestyy aivan uusia nappuloita.

Nanna-sarjakuva sijoittuu maailmaan, jossa eläimet etsivät tasa-arvoista asemaa ihmisten yhteiskunnassa. Byrokratia on entistä kimurampaa virkailijoiden yrittäessä selvitä uudenlaisten kansalaisten tarpeista. Ihmisyyskurssin läpäissyt Nanna on saanut sosiaaliturvatunnuksen, kun taas hänen äitinsä ja pikkuveljensä Veikka elävät edelleen luonnon keskellä.

Tuuli Hypénin Eläimen pelikirja on neljäs Nanna-kokoelma. Lisäksi aiempiin kirjoihin kuuluu sunnuntaisarjoista koottu Ketun koko kuva. Nannan pienestä kettuveljestä kertoo kaksi kaunista lastenkirjaa, Veikan metsäretki sekä Veikka ja talvi. Hypénin luomat hahmot ovat heränneet eloon myös cosplay-tapahtumissa, joissa Nanna-faneja on nähty sarjan hahmoiksi pukeutuneina.

Tuuli Hypén signeeraa Nanna – Eläimen pelikirja -uutuusteostaan Turun Taiteiden yössä torstaina 16. elokuuta Turun Sarjakuvakaupassa kello 18–19 ja Akateemisessa Kirjakaupassa kello 20–21.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Daniel Forsbergille pitkä sopimus

Daniel Forsberg.

Turkulainen thainyrkkeilijä Daniel Forsberg on tehnyt usean ottelun sopimuksen liettualaisen King of Kings -organisaation kanssa.

Työllisyyspalvelukeskuksen asiakkaille ihon- ja hiustenhoidon palveluja

Turun ammatti-instituutin hius- ja kauneudenhoitoala on aloittanut yhteistyön Työllisyyspalvelukeskuksen kanssa. Työllisyyspalvelukeskuksen asiakkaille tarjotaan kevään aikana ohjausta hiusten ja ihon hoitoon, neuvontaa oikeiden tuotteiden valintaan sekä hiusten leikkausta.

Onko kaikilla ruokakassin tarve?

Kirjoittaja ihmettelee sitä, että ruoka-apukasseja haetaan hienoilla autoilla.

Kirjoititte kattavan artikkelin Operaatio Ruokakassista ( Aamuset 10.4.) ja siitä miten avuntarvitsijoiden määrä on noussut. Kääntöpuolena on se, kuinka moni oikeasti tarvitsee tätä apua. Piikkiön adventtiseurakunta jakaa ruokakasseja ja koko tämän operaation ajan se on kerännyt yhä enenemissä määrin väkeä.

Liikekiinteistössä tulipalo Runosmäessä

Tyhjillään olevassa liikekiinteistössä syttyi tulipalo lauantaina alkuillasta Friskinkadulla Runosmäessä. Palo sammutettiin.

Parempaa kuin grillimakkara – parsa-makkarasalaatti timjamicrèmellä

Parsa-makkarasalaatti timjamicrémelllä.

HKScanin toteuttamassa kansallisessa grillauskyselyssä kysyttiin suosituinta grillattavaa. Tulos oli selvä: Makkara on suosituin grillattava. Pääsiäisenä Suomessa syödään noin kuusi miljoonaa grillimakkaraa. Grillimakkarasta ja ajankohtaisesta parsasta voi valmistaa pääsiäispöytään juhlavan parsa-makkarasalaatin.

Nuoret sytyttivät tulipaloja Piispanristillä, palavan irtaimen seassa aerosolipulloja

Pelastuslaitos ja poliisi kävivät lauantai-illan aikana kahdella tehtävällä Kaarinassa Piispanristillä. Molemmissa tehtävissä oli kyse nuorison sytyttämästä pienistä paloista.

Lotossa ei täysosumia, potti nousee 6,5 miljoonaan euroon

Lottoarvonnassa ei löytynyt täysosumia lauantaina (kierros 16/2019), joten ensi viikolla potissa on 6,5 miljoonaa euroa.

Pääsiäisyön messu Martinkirkossa

Martinkirkon pääsiäisyön messu toteutetaan Taizé-lauluin.

Martinkirkon pääsiäisyön messu toteutetaan perinteisesti meditatiivisin Taizé-lauluin lauantaina 20. huhtikuuta kello 23 alkaen.

Elinkeinoelämän tyytyväisyys väyläverkkoon ja liikennejärjestelmään laskussa

Elinkeinoelämän tyytyväisyys väyliin ja kuljetuksiin Suomessa on kauttaaltaan hieman heikentynyt. Asia selviää Väylän tutkimuksesta, joka tehdään kahden vuoden välein. Tutkimukseen vastasi vuoden alussa yli 1 700 elinkeinoelämän edustajaa.

Urheilu

Daniel Forsbergille pitkä sopimus

Daniel Forsberg.

Turkulainen thainyrkkeilijä Daniel Forsberg on tehnyt usean ottelun sopimuksen liettualaisen King of Kings -organisaation kanssa.

Jälkipeli: Finaaleissa pelaavalla TPS Salibandyllä on ollut kivinen tie kuljettavana

Pitkä tie on kuljettu ennen tätä hetkeä. TPS:n eteneminen ensimmäistä kertaa finaaleihin on vaatinut paljon sekä pelaajilta ja etenkin taustatyöntekijöiltä. Kun seura on ajautunut vaikeuksiin, on tarvittu yksittäisten seurauskollisten korvaamatonta apua.

Kupittaan palloiluhallissa on alkamassa historiallinen Salibandyliigan ensimmäinen finaaliottelu Turussa. Katsomossa istuu kaveri, jonka tunteet ovat varmasti pinnassa. TPS Salibandyn kunniajäsen, eräs seuran perustajista, Tomi Aaltonen , näkee unelmansa toteutuvan. TPS pelaa ensimmäistä kertaa finaaleissa.

Maalivahti Julius Pohjanoksa ja puolustaja Aleksi Anttalainen TPS:n tuoreimmat kiinnitykset

Julius Pohjanoksa.

Turun Palloseuran ensi kauden Liiga-joukkueen runko on kasassa. TPS kiinnitti maalivahti Julius Pohjanoksan ja puolustaja Aleksi Anttalaisen kahden vuoden sopimuksilla.

Kasper Vuorinen vaihtaa passaamisen valmentamiseen ja ryhtyy Loimun päävalmentajaksi

Kasper Vuorinen.

Raision Loimu on solminut päävalmentajasopimuksen komean pelaajauransa kevääseen päättäneen Kasper Vuorisen , 34, kanssa. Vuorinen oli vielä päättyneellä kaudella toinen Loimun passareista, mutta hän on panostanut jo uransa aikana paljon myös valmennusuran valmisteluun.

Susanna Tapanin rohkeus kuvastaa nykyurheilijoita

TPS:n Susanna Tapani on esimerkki nykyisestä huippu-urheilusukupolvesta, jolla on kanttia yrittää kovia ratkaisuja tiukassa paikassa.

Muistatteko mitä tapahtui viime sunnuntaina? Pelataan jääkiekon maailmanmestaruudesta, ensimmäistä kertaa Suomen naisten historiassa. Edessä on Suomen viides rangaistuslaukaus. Siitä on pakko tehdä maali, jotta taistelu jatkuu.

Kolme TPS-pelaajaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin

Aarne Intonen.

Jääkiekkoilun alle 18-vuotiaiden poikien maailmanmestaruudesta pelataan Ruotsin Örnsköldsvikissä ja Uumajassa 18.–28. huhtikuuta.

Täysosuma
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!