Siskot ja Simot joraavat Uittamolla

Joraaminen ei katso ikää. Joraaminen ei katso ikää. Kuva: Siskot ja Simo

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot tuo yhteistyössä Turun kaupungin ja Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen kanssa vauhdikkaat tanssit kesän päätteeksi Uittamon lavalle torstaina 30. elokuuta kello 13-15. Uittamolla on totuttu näkemään perinteisesti lavatansseja varsinkin ikäihmisille kohdennettuna, mutta Siskot ja Simot tekevät toisin. Luvassa on rokkia, diskoa ja tanssimusiikkia parhailta vuosikymmeniltä.

– Tämä on ikään kuin MummoDisco turkulaisittain, toteaa projektisuunnittelija ja Turun Siskot ja Simot -suunnitteluryhmän koollekutsuja Satu Järvenpää Liikkuva resurssikeskus -hankkeesta.

Lavalle nousee väkeä tanssittamaan Kyösti ja Ville Mäkimattila, Jussi Lammela, Turo Lento ja tilaisuuden juontajanakin toimiva Janiina Lehtonen. Bilettämisen lisäksi näillä ”minifestareilla” on mahdollisuus keskustella mieltä askarruttavista asioista Liikkuvan resurssikeskuksen palveluohjaajan ja järjestötyöntekijän kanssa.

– Siskot ja Simot pyrkii madaltamaan kynnystä osallistumiseen, niin ikäihmisille kuin vapaaehtoisille. Välittämisen keikka on mukana oleville hyvänmielen elämys, hymyilee toiminnanjohtaja Eero Väisänen Siskot ja Simot -yhteisöstä.

Ikäihmisille avoimessa ja ilmaisessa tempauksessa luodaan ylisukupolvisia kohtaamisia ja tarjotaan tilaisuus viettää vielä yksi loppukesän iltapäivä tanssien. Välittämisen keikkaan vapaaehtoisena tanssittajana tai opastajana ei tarvita työkokemusta, vaan heille annetaan opastus tehtävään paikan päällä tuntia ennen tanssien alkua.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sähköt poikki Kärsämäessä, Runosmäessä, lentokentän alueella ja Länsikeskuksessa

Sähköverkon vika on aiheuttanut sähkönjakelun keskeytyksen Kärsämäessä, Runosmäessä, lentokentän alueella ja Länsikeskuksessa, kertoo Turku Energia.

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä ja sulkee kaistoja Kaskentiellä

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä torstaina kello 15 alkaen. Työ etenee ruuhka-ajan jälkeen noin kello 17.30 alkaen Kaskentien yli.

Tammikuun Turku Band Festival etsii esiintyjiä

Turku Rock Academyn masinoima Turku Band Festival valtaa esiintymislavat 9.–12. tammikuuta 2019. Haku tapahtuman esiintyjäksi on käynnissä lokakuun loppuun asti.

Tieliikenteessä kuoli 19 ihmistä syyskuussa

Tieliikenteessä kuolleet 1/1985 - 9/2018. 12 viime kuukauden aikana kuolleet kuukausittain.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui syyskuussa 389 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 19 ja loukkaantui 440 ihmistä. Kuolleita oli viisi enemmän ja loukkaantuneita 73 vähemmän kuin vuoden 2017 syyskuussa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistoja Virvoituksentiellä joulukuun alkuun asti

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ja kaventaa ajokaistoja Virvoituksentiellä perjantaista alkaen.

Turun ja Tampereen kauppakamarit vaativat Turku–Toijala-radan sisällyttämistä rautateiden runkoverkkoon

Turun ja Tampereen kauppakamarit vaativat yhdessä alueen yritysten kanssa Turku–Toijala-radan sisällyttämistä rautateiden runkoverkkoon.

HKScan käynnistää nuorille tuottajille suunnatun koulutusohjelman

HKScan käynnistää nuorille tuottajille suunnatun Next Generation -koulutusohjelman. Tavoitteena on ohjelman avulla varmistaa tilojen sukupolvenvaihdokset sekä turvata kotimaisen tuotannon kilpailukyky myös tulevaisuudessa. Ohjelmassa tarjotaan osallistujille työkaluja innovatiivisen ja menestyvän maatilan kehittämiseen ja johtamiseen.

Grail Quest toista kertaa Turussa

Qrail Guest järjestetään toista kertaa Turussa.

Grail Quest on toista kertaa järjestettävä jokaisen pelaajan suurtapahtuma, jossa on mahdollista kokea pelaamisen koko kirjo yhden viikonlopun aikana. Ohjelmassa on muun muassa uutuuspelien ja -teknologian esittelyjä, kilpailuja, messutoimintaa, lavaohjelmaa sekä elektronisen urheilun SM-kilpailuja.

Yleinen työttömyyskassa YTK laskee jäsenmaksuaan

Yleinen työttömyyskassa YTK:n hallitus on päättänyt laskea ensi vuoden jäsenmaksun 92 euroon, mikä on kahdeksan euroa nykyistä vähemmän. Jäsenmaksua lasketaan jo toisena vuotena peräkkäin. Jäsenmaksun lasku on mahdollista alentuneen työttömyysasteen ansiosta. Työmarkkinoiden hyvä vire ei ole heikentänyt työttömyysvakuutuksen kysyntää. YTK:hon on liittynyt jo yli 50 000 uutta jäsentä vuoden 2018 aikana.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huuhkajat siivillään

Lukas Hradecky.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on monella tapaa poikkeuksellisessa, jopa historiallisessa, tilanteessa. 15. lokakuuta otettu Kreikasta otettu 2–0-voitto tarkoitti ensinnäkin sitä, että Huuhkajat ovat hyvin lähellä lohkovoittoa Kansojen liigassa. Lohkovoitto avaa tien jatkokarsintoihin, joiden voittaja selviää EM-kisoihin.

Janne Tikkaojasta Tuton viestintäpäällikkö

Janne Tikkaoja ja Roope Paltta.

Tuto Hockey Oy vahvistaa organisaatiota nimittämällä Janne Tikkaojan viestintäpäälliköksi. Viestintäpäällikön työnkuvaan kuuluu tiedotuksesta, viestinnästä ja sisältömarkkinoinnista vastaaminen.

Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa

Voittoisa joukkue Elukat, jossa tanssivat Matlena Karvonen (vas.), Nea Mäntylä, Venni Varjonen, Wilma Enroth, Ina Haavisto ja Olivia Kaskinen. Koreografina oli Suvi Nieminen.

Turkulaisen tanssikoulun Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa IDO World & European Championships -tanssikilpailuissa Pietarissa. Torstaista sunnuntaihin jatkuneisiin jazz- ja modernintanssin EM-kilpailuihin osallistui 22 maata.

Åboraakkeli: Media haltuun

Urheilumarkkinoinnissa erottuminen on ollut päivän sana jo pitkään. Myös kaukalossa hyvin esiintynyt Liiga-seura SaiPa antoi tästä oppikirjaesimerkin, kun se tiedotti päävalmentaja Tero Lehterän jatkosopimuksesta.

Jälkipeli: Roope Paltta ja Tuto haluavat tarjota kaupungin värikkäintä lätkää

Mestiksessä yksikään joukkue ei pelaa keskialueen träppiä. Peli ei ole niin kontrolloitua kuin Liigassa. Tuto ja toimitusjohtaja Roope Paltta lupaavatkin katsojille kaupungin värikkäintä lätkää.

Tuton toimitusjohtaja Roope Paltta kiertelee ottelun erätauoilla Kupittaan jäähallin käytävillä. Joka toisella askeleella ison miehen käsi heilahtaa tervehtien vastaantulevia. Aikaa riittää aina myös pieneen rupatteluun.

Riennon kausi pyörähtää käyntiin

Turun Riento pelaa alkavalla kaudella naisten 1. divisioonassa.

Koripallokausi pyörähtää viikonloppuna käyntiin myös Turun Riennon naisten osalta. Naisten 1. divisioonassa alkavalla kaudella pelaava Riento avaa kautensa kotiottelulla 14. lokakuuta, jolloin Nina Kalmin valmentama Riento saa vastaansa Nunnavuoren palloiluhallissa vantaalaisen Ringsiden.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.