Lähes puolet taloyhtiöiden asukkaista haluaisi hankkia aurinkosähköä

Lainsäädäntö estää aurinkosähkön jakamisen taloyhtiöiden asukkaiden omaan käyttöön nykyisillä sähkönsiirtoyhtiöiden mittareilla. Lainsäädäntö estää aurinkosähkön jakamisen taloyhtiöiden asukkaiden omaan käyttöön nykyisillä sähkönsiirtoyhtiöiden mittareilla. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Kuluttajat arvostavat aurinkosähkössä säästämisen lisäksi päästöttömyyttä ja ympäristöystävällisyyttä. Omakotitaloissa aurinkosähkö on yleistynyt vauhdilla, mutta taloyhtiöissä lainsäädännön puutteet hidastavat muutosta.

– Taloudellisuuden osalta riittää, että kuluttajat kokevat ratkaisut kohtuullisen järkeviksi ja omaan rahatilanteeseen sopiviksi, toteaa professori Eva Heiskanen Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksesta.

VTT:n omakotitalon omistajille toteuttama haastattelututkimus osoittaa, että aurinkovoimalan hankkineet seuraavat usein aktiivisesti omaa aurinkosähkön tuotantoaan ja muuttavat sen mukaan kulutuskäyttäytymistään, kuten astian- ja pyykinpesukoneiden käyttöaikoja.

Omasta aurinkovoimalasta saa mielihyvää: se on ympäristöteko ja parantaa omavaraisuutta. Lisäksi aurinkovoimalaa esitellään mielellään muille. Tutkimuksissa onkin todettu, että yhden naapurin hankinta johtaa usein voimaloiden yleistymiseen koko naapurustossa.

– Verkosta löytyvä tieto tai yritysten suoramarkkinointi eivät yksin vakuuta kuluttajia. Hankintapäätöksiin vaikuttaa usein tuttavien ja lähellä asuvien ihmisten esimerkki, joten omilla verkostoilla ja medialla on suuri vaikutus. Siksi kuluttajien keskinäistä tiedonvaihtoa, yhteishankintoja ja muuta vertaistoimintaa kannattaisi tukea ja edistää nykyistä enemmän, sanoo Heiskanen.

Asunto-osakeyhtiöitä on Suomessa lähes 90 000, ja niissä asuu yli 2,6 miljoonaa ihmistä. Aurinkosähkön hyödyntäminen vaatii taloyhtiöiltä mittavan sähkömittariremontin, sillä lainsäädäntö estää aurinkosähkön jakamisen taloyhtiöiden asukkaiden omaan käyttöön nykyisillä sähkönsiirtoyhtiöiden mittareilla. Siksi aurinkosähkön tuottajat ovat taloyhtiöissä harvassa.

Kiinnostus on kuitenkin suurta: kesän 2018 aikana Aalto-yliopiston aurinkosähkökyselyyn vastanneista taloyhtiöiden asukkaista lähes puolet oli erittäin kiinnostunut aurinkosähkön hankinnasta. Jopa neljännes vastasi hankkivansa erittäin todennäköisesti 900 euron voimalaosuuden, jos aurinkosähköllä saisi 40 euroa säästöä vuodessa. Aurinkosähkön hankinnan hyödyiksi vastaajat valitsivat yleisimmin uusiutuvan energian hyödyntämisen, päästöttömyyden ja omavaraisuuden lisääntymisen.

– Meillä on jo tarvittavat älykkäät sähkömittarit, joilla aurinkosähkön pientuotanto voitaisiin jakaa taloyhtiöiden kiinteistöverkoissa asukkaiden omaan käyttöön tietokoneohjelman avulla. Nyt tarvitaan vain lakimuutos, joka sallii tämän. Tietokoneohjelmaa kokeillaan jo taloyhtiöissä Helsingissä ja Oulussa yhteistyössä paikallisten sähkönsiirtoyhtiöiden kanssa, sanoo FinSolar-projektin vetäjä Karoliina Auvinen Aalto-yliopistosta

Tiedot perustuvat Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja VTT:n Smart Energy Transition -hankkeessa toteuttamiin energiakokeilu- ja kuluttajatutkimusten tuloksiin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Omakotitalon alakerrassa tulipalo Raisiossa

Noin 200-neliöisen omakotitalon alakerran makuuhuoneessa syttyi tulipalo lauantaina illalla Raisiossa Ailakkikujalla.

Sairaanhoitopiiri hakee uutta johtajaa

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) hallitus päätti, että avoinna oleva sairaanhoitopiirin johtajan virka julistetaan haettavaksi. Tavoitteena on, että hallitus voisi tehdä esityksen valittavasta henkilöstä valtuuston 26. marraskuuta pidettävään kokoukseen. Virka vapautui, kun sitä kolme vuotta hoitanut Leena Setälä siirtyi sairaanhoitopiirin strategiajohtajaksi 16. kesäkuuta alkaen. Viransijaisena on Göran Honga .

Tuliko heti kiire?

Palasitko lomalta, ja heti tuli kiire? Jason Friedin ja David Heinemeier Hansonin Kesytä töiden hullunmylly pureutuu nykypäivän stressaavaan työkulttuuriin. Kirja tarjoaa runsaasti konkreettisia ideoita, miten työt saa tehtyä keskeytyksettä ja riittävän hyvin. Usein kiire ja stressi ovat itseaiheutettuja, joskus kyse on työpaikan kiirettä lisäävästä ilmapiiristä.

Kirjanpidon eriyttämisvelvollisuus voimaan vuoden 2020 alusta

Kilpailulakiin on lisätty uusi säännös, jonka perusteella julkisyhteisön on 1.1.2020 alkaen eriytettävä kilpailutilanteessa markkinoilla harjoittamansa taloudellinen toiminta kirjanpidossaan. Säännös ehkäisee kilpailuneutraliteettiongelmien syntymistä. Samalla se tehostaa kilpailuneutraliteetin valvontaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston saadessa luotettavaa kirjanpitoon perustuvaa ja tilintarkastuksen piiriin kuuluvaa tietoa selvityksiään varten.

Kävelyn tauottaminen ja hidastaminen voi auttaa ikääntynyttä jatkamaan ulkona liikkumista

Kävelyn mukauttaminen toimintakyvyn heikentyessä esimerkiksi kävelyn tauottamisella, liikkumalla hitaammin tai käyttämällä apuvälineitä tukee iäkkäiden ihmisten ulkona liikkumista. Tämä näkyy laajempana elinpiirinä ja tyytyväisyytenä ulkona liikkumisen mahdollisuuksiin. Tulokset kävivät ilmi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa.

Kuningatarten ja katunaisten juoma

Paula Hottin Gini – kuningatarten ja katunaisten juoma (Avain) kertoo ginin tarinan aina juoman alkulähteiltä moderneihin artesaanitislaamoihin. Teos tarjoaa lukijalle historiallisen ginimatkan; sivuilla vieraillaan keskiaikaisissa munkkiluostareissa, Pariisin alkemistien kammioissa, Hollannin Kauppakomppanian ruumissa ja 1700-luvun alun Lontoossa, jossa gini oli leipääkin halvempaa.

Teollisuuden liikevaihto kasvoi kesäkuussa 4,5 prosenttia

Teollisuuden (BCD) työpäiväkorjatun liikevaihdon vuosimuutos, %, (TOL 2008).

Teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 4,5 prosenttia edellisvuodesta. Teollisuuden päätoimialoista työpäiväkorjatun liikevaihdon kasvu oli voimakkainta sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, 33,3 prosenttia. Myös teollisuuden (TOL BCD) kausitasoitettu liikevaihto kasvoi hieman, kasvua oli 0,4 prosenttia toukokuuhun verrattuna.

Suomalaislasten kuukausirahat ovat Pohjoismaiden korkeimmat, ruotsalaislapset saavat vähiten

Suomalaislapset saavat viikkorahaa keskimäärin 6,35 euroa viikossa, eli noin 27,6 euroa kuukaudessa. Heikoimmat kuukausirahat ovat Ruotsissa.

Mielenilmaisut aiheuttavat pysäytyksiä liikenteessä keskustan alueella sunnuntaina

Turun keskustan alueella järjestetään kaksi mielenilmaisua sunnuntaina. Mielenilmaisuihin liittyvät myös paraatit ja niiden edetessä saattaa aiheutua hetkellisiä pysäytyksiä liikenteelle.

Kaupunki
Urheilu

Puukkokatsomo: Kiinnostavia änäriasetelmia

NHL-kauden alkuun on vielä vajaat pari kuukautta, mutta laineet taalakaukaloiden ympärillä lyövät jo korkeina. Vastikään pohjoisamerikkalaisessa mediassa ryöpytettiin Rasmus Ristolaista TSN:n toimittajan toimesta.

Tuto Hockey ja Forssan Palloseura yhteistyöhön

Mestiksen Tuto Hockey ja Suomi-sarjassa pelaava Forssan Palloseura ovat sopineet kaudelle 2019-20 yhteistyösopimuksesta, joka sisältää seurojen välisen pelaajaliikennesopimuksen. Tämän tarkoituksena on parantaa yhteistyötä sekä edustusjoukkueiden että A-nuorten välillä.

Otteluanalyysi: Inter taisteluvoitolla sarjan kärkeen

Interin valmentaja Jose Riveiro ja HIFK:n Tor Thodesen.

Vartissa neljä maalia. HIFK yllätti Interin jalkapallon Veikkausliigan taistossa räväkällä alulla. Se tuli ryminällä matsiin ja meni kahdesti johtoon. Mutta nykykuntoista Interiä vastaan se välttämättä riitä. Inter punnersi kahdesti rinnalle ja lopulta ohi voittaen ottelun 3-2 (2-2). Kun Ilves hävisi kotonaan KuPSille, Inter meni maalieron turvin sarjakärkeen. Ilveksellä on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna.

TPS:n salibandymiehiä maajoukkuetehtäviin

Lauri Stenfors valittiin maajoukkueeseen.

TPS Salibandyn Mikko Hautaniemi sekä Lauri Stenfors on valittu 7. syyskuuta Ruotsin Alingsåsissa pelattavaan Ruotsi-maaotteluun. Mukana on sekä viime MM-kisoista että kesän leirityksistä tuttu ryhmä.

Futisstudio: Turkulaisjoukkueet puolivälin krouvissa

Juuso Hämäläinen.

Aamusten ja EOM-jalkapallolehden yhteistuotantona toteuttu jalkapallomakasiini pureutuu FC Interin ja TPS:n kuluvaan kauteen. Interin tilannetta valottaa puolustaja Juuso Hämäläinen ja TPS:n osalta laitalinkki Mika Ääritalo . Asiantuntijana on tuttuun tapaan Pauno Kymäläinen ja toimittajana Kimmo Muttilainen .

Paroni-Saarisesta kansainvälinen draamasarja

Suomalaisen ratamoottoripyöräilylegenda Jarno Saarisen tarinasta on suunnitteilla kansainvälinen draamasarja. Saarinen oli ensimmäinen suomalainen ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari voitettuaan 250-kuutioisten maailmanmestaruuden vuonna 1972.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.