Suomalaiset matkustivat kesällä kotimaan lisäksi Välimerelle

Vapaa-ajanmatkat touko-elokuussa 2012-2018* (pl. kotimaan päivä- ja ilmaismajoitusmatkat).
Vapaa-ajanmatkat touko-elokuussa 2012-2018* (pl. kotimaan päivä- ja ilmaismajoitusmatkat). Kuva: Tilastokeskus

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaisten tekemien vapaa-ajanmatkojen määrä pysyi ennallaan touko–elokuussa edellisvuoteen verrattuna. Kaunis kesä sai kuitenkin suomalaiset matkustamaan jälleen kotimaassaan ja kotimaanmatkailu lisääntyi edellisvuodesta. Suomalaiset matkustivat myös aiempaa vuotta enemmän Etelä-Eurooppaan. Toisaalta Viroon tehtiin yöpymisen sisältäneitä matkoja vähemmän kuin edelliskesänä.

Vuoden 2018 toisella kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät 22,1 miljoonaa matkaa, kun lasketaan yhteen kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Yöpymisen sisältäneiden matkojen lisäksi matkamäärässä ovat mukana myös ulkomaan ja kotimaan päivämatkat.

Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin touko–elokuussa 11,3 miljoonaa. Ilmaismajoitusmatkoja näistä oli 8,2 miljoonaa, joka oli suunnilleen saman verran kuin viime vuoden touko-elokuussa. Vapaa-ajanmatkoja, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa, tehtiin 3,1 miljoonaa ja suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Pirkanmaalla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Uusimaa joutui ensikertaa jakamaan kärkisijansa kesän matkailumaakuntana Pirkanmaan kanssa. Maksullisen majoituksen sisältäneitä kotimaanmatkoja tehtiin enemmän, kuin edellisvuoden touko-elokuussa.

Kotimaassa vapaa-ajan päivämatkoja tehtiin 4,6 miljoonaa ja Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi olivat suosituimmat päivämatkojen kohdemaakunnat.

Heinäkuu oli kotimaassa odotetusti kesäkauden suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin 1,1 miljoonaa maksullisen majoituksen sisältänyttä matkaa ja 2,7 miljoonaa ilmaismajoitusmatkaa. Näistä heinäkuussa tehdyistä matkoista 10 prosenttia suuntautui Uudellemaalle.

Ulkomaille tehtiin touko-elokuussa kaikkiaan 3,2 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Lukuun on laskettu mukaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoista yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin 2,6 miljoonaa. Risteilyjä, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, tehtiin 0,3 miljoonaa. Lähes kaikki risteilyt suuntautuivat Ruotsiin tai Viroon. Päivämatkoja ulkomaille tehtiin touko-elokuussa myös 0,3 miljoonaa. Näistä lähes puolet oli Viroon tehtyjä päiväristeilyjä.

Kesällä ulkomaan vapaa-ajanmatkoille lähdettiin useimmiten lentäen tai laivalla. Meriteitse tehtiin 1,2 miljoonaa matkaa ja ilmojen halki 1,5 miljoonaa matkaa. Autolla Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautui 0,4 miljoonaa matkaa.

Heinäkuu oli myös ulkomaanmatkojen osalta kesäkauden suosituin matkustuskuukausi. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin kuitenkin vähemmän kuin heinäkuussa 2017.

Vapaa-ajanmatkailu Viroon väheni edellisvuoden kesästä. Kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja suuntautui etelänaapuriimme 550 000, yönyli- ja päiväristeilyjä yhteensä 220 000.

Myös vapaa-ajanmatkailu Ruotsiin väheni hieman edellisvuoden kesästä. Kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja suuntautui länsinaapuriimme kesäkaudella 310 000 ja yönyliristeilyjä 200 000.

Venäjälle suuntautuva vapaa-ajanmatkailu pysyi samalla tasolla kuin edellisvuonna jalkapallon MM-kisoista huolimatta.

Keski-Eurooppaan suuntautuneet vapaa-ajan matkat vähenivät viime kesästä. Läntiseen Keski-Eurooppaan matkoja tehtiin 340 000, näistä Saksaan 110 000. Itäiseen Keski-Eurooppaan matkoja tehtiin 160 000.

Viime kesän koko maan kattaneesta helteisestä suvisäästä matkattiin myös Etelä-Euroopan kuumuuteen. Välimeren pohjoispuolen valtioiden kesään tehtiin yhteensä 660 000 matkaa, joka oli vieläkin enemmän kuin edellisvuoden ennätysmäärä 610 000 matkaa. Välimeren suosikkivaltiot Espanja ja Kreikka menettivät hieman suosiotaan, mutta Italiaan matkojen määrä lisääntyi, kun verrataan edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.

Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin kokonaisuudessaan hieman vähemmän kuin viime vuoden touko-elokuussa. Valmismatkoja näistä yöpymisen kohdemaassa sisältäneistä matkoista oli lähes neljännes.

Valmismatkat eivät kuitenkaan ole kesäaikaan sen suositumpia kuin muuhunkaan aikaan vuodesta. Viron yöpymisen kohdemaassa sisältäneistä matkoista 26 prosenttia oli valmismatkoja. Kreikkaan suuntautuneista matkoista valmismatkoja oli 73 prosenttia. Sen sijaan Espanjaan ja Italiaan tehdyistä vapaa-ajanmatkoista vain pieni osa oli valmismatkoja. Espanjan-matkoista valmismatkoja oli 21 prosenttia ja Italian-matkoista 17 prosenttia.

Vaikka touko–elokuussa ulkomailla vietetyistä vapaa-ajanmatkojen yöpymisistä yli puolet kului hotelleissa, niin varsinkin kesäaikaan myös sukulaisten ja tuttavien luona yövytään, sillä joka seitsemäs ulkomailla vietetty vapaa-ajanmatkan yöpyminen kului sukulaisten ja tuttavien luona. Myös asunnon vuokraaminen ulkomailta lomamatkan ajaksi on kasvattanut pikkuhiljaa suosiotaan, sillä joka kymmenes vapaa-ajanmatkan yöpyminen vietettiin vuokra-asunnon lakanoilla.

Vapaa-ajanmatkailu on kesäkaudella selkeästi vilkkaampaa kuin muuhun aikaan vuodesta. Kotimaanmatkoja, joiden aikana yövytään maksullisessa majoituksessa, tehdään paljon enemmän kesäaikaan, samoin kuin kotimaan ilmaismajoitusmatkoja. Myös ulkomaille matkatessa yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat lisääntyvät, mutta risteilyjen ja päivämatkojen määrässä ei ole havaittavissa minkäänlaista kesäaikaan kohdistuvaa huippua, vaan ne ovat suosittuja ympäri vuoden.

Vapaa-ajanmatkojen lisäksi kotimaassa tehtiin miljoona työ- ja kokousmatkaa. Ulkomaille suuntautui 0,9 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa (ml. kohdemaassa yöpymisen sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat). Työmatkat sekä kotimaassa että ulkomaille lisääntyivät viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa yhteensä 4 401 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä ja sulkee kaistoja Kaskentiellä

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä torstaina kello 15 alkaen. Työ etenee ruuhka-ajan jälkeen noin kello 17.30 alkaen Kaskentien yli.

Tammikuun Turku Band Festival etsii esiintyjiä

Turku Rock Academyn masinoima Turku Band Festival valtaa esiintymislavat 9.–12. tammikuuta 2019. Haku tapahtuman esiintyjäksi on käynnissä lokakuun loppuun asti.

Tieliikenteessä kuoli 19 ihmistä syyskuussa

Tieliikenteessä kuolleet 1/1985 - 9/2018. 12 viime kuukauden aikana kuolleet kuukausittain.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui syyskuussa 389 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 19 ja loukkaantui 440 ihmistä. Kuolleita oli viisi enemmän ja loukkaantuneita 73 vähemmän kuin vuoden 2017 syyskuussa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistoja Virvoituksentiellä joulukuun alkuun asti

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ja kaventaa ajokaistoja Virvoituksentiellä perjantaista alkaen.

Turun ja Tampereen kauppakamarit vaativat Turku–Toijala-radan sisällyttämistä rautateiden runkoverkkoon

Turun ja Tampereen kauppakamarit vaativat yhdessä alueen yritysten kanssa Turku–Toijala-radan sisällyttämistä rautateiden runkoverkkoon.

HKScan käynnistää nuorille tuottajille suunnatun koulutusohjelman

HKScan käynnistää nuorille tuottajille suunnatun Next Generation -koulutusohjelman. Tavoitteena on ohjelman avulla varmistaa tilojen sukupolvenvaihdokset sekä turvata kotimaisen tuotannon kilpailukyky myös tulevaisuudessa. Ohjelmassa tarjotaan osallistujille työkaluja innovatiivisen ja menestyvän maatilan kehittämiseen ja johtamiseen.

Grail Quest toista kertaa Turussa

Qrail Guest järjestetään toista kertaa Turussa.

Grail Quest on toista kertaa järjestettävä jokaisen pelaajan suurtapahtuma, jossa on mahdollista kokea pelaamisen koko kirjo yhden viikonlopun aikana. Ohjelmassa on muun muassa uutuuspelien ja -teknologian esittelyjä, kilpailuja, messutoimintaa, lavaohjelmaa sekä elektronisen urheilun SM-kilpailuja.

Yleinen työttömyyskassa YTK laskee jäsenmaksuaan

Yleinen työttömyyskassa YTK:n hallitus on päättänyt laskea ensi vuoden jäsenmaksun 92 euroon, mikä on kahdeksan euroa nykyistä vähemmän. Jäsenmaksua lasketaan jo toisena vuotena peräkkäin. Jäsenmaksun lasku on mahdollista alentuneen työttömyysasteen ansiosta. Työmarkkinoiden hyvä vire ei ole heikentänyt työttömyysvakuutuksen kysyntää. YTK:hon on liittynyt jo yli 50 000 uutta jäsentä vuoden 2018 aikana.

Sunborn Yacht Hotels ehdolla kansainvälisessä palkintogaalassa

Sunborn Gibraltar on viiden tähden luksuskohde Gibraltarilla.

Sunborn Yacht Hotels on ehdolla palkittavaksi parhaasta innovaatiosta hotelli- ja matkailualan arvostetussa The Worldwide Hospitality Awards -palkintogaalassa. Best Innovation in Hotel Concept -kategoriassa palkitaan uusi konsepti tai palvelu, jossa ilmenee erityisen hyvin alan uudistumiskyky ja kehityspotentiaali.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huuhkajat siivillään

Lukas Hradecky.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on monella tapaa poikkeuksellisessa, jopa historiallisessa, tilanteessa. 15. lokakuuta otettu Kreikasta otettu 2–0-voitto tarkoitti ensinnäkin sitä, että Huuhkajat ovat hyvin lähellä lohkovoittoa Kansojen liigassa. Lohkovoitto avaa tien jatkokarsintoihin, joiden voittaja selviää EM-kisoihin.

Janne Tikkaojasta Tuton viestintäpäällikkö

Janne Tikkaoja ja Roope Paltta.

Tuto Hockey Oy vahvistaa organisaatiota nimittämällä Janne Tikkaojan viestintäpäälliköksi. Viestintäpäällikön työnkuvaan kuuluu tiedotuksesta, viestinnästä ja sisältömarkkinoinnista vastaaminen.

Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa

Voittoisa joukkue Elukat, jossa tanssivat Matlena Karvonen (vas.), Nea Mäntylä, Venni Varjonen, Wilma Enroth, Ina Haavisto ja Olivia Kaskinen. Koreografina oli Suvi Nieminen.

Turkulaisen tanssikoulun Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa IDO World & European Championships -tanssikilpailuissa Pietarissa. Torstaista sunnuntaihin jatkuneisiin jazz- ja modernintanssin EM-kilpailuihin osallistui 22 maata.

Åboraakkeli: Media haltuun

Urheilumarkkinoinnissa erottuminen on ollut päivän sana jo pitkään. Myös kaukalossa hyvin esiintynyt Liiga-seura SaiPa antoi tästä oppikirjaesimerkin, kun se tiedotti päävalmentaja Tero Lehterän jatkosopimuksesta.

Jälkipeli: Roope Paltta ja Tuto haluavat tarjota kaupungin värikkäintä lätkää

Mestiksessä yksikään joukkue ei pelaa keskialueen träppiä. Peli ei ole niin kontrolloitua kuin Liigassa. Tuto ja toimitusjohtaja Roope Paltta lupaavatkin katsojille kaupungin värikkäintä lätkää.

Tuton toimitusjohtaja Roope Paltta kiertelee ottelun erätauoilla Kupittaan jäähallin käytävillä. Joka toisella askeleella ison miehen käsi heilahtaa tervehtien vastaantulevia. Aikaa riittää aina myös pieneen rupatteluun.

Riennon kausi pyörähtää käyntiin

Turun Riento pelaa alkavalla kaudella naisten 1. divisioonassa.

Koripallokausi pyörähtää viikonloppuna käyntiin myös Turun Riennon naisten osalta. Naisten 1. divisioonassa alkavalla kaudella pelaava Riento avaa kautensa kotiottelulla 14. lokakuuta, jolloin Nina Kalmin valmentama Riento saa vastaansa Nunnavuoren palloiluhallissa vantaalaisen Ringsiden.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.