Maukkaassa kanakeitossa maistuu aurinkokuivattu tomaatti

Kuva: Henriikka Fingerborg

Kanakeitto on herkullinen ruoka, joka lämmittää etenkin kylmänä talvipäivänä. Kanakeitto valmistuu nopeasti ja siitä saa helposti erittäin ruokaisan päivällisen. Kanakeiton voi keittää kirkkaaseen liemeen ja oikaista pakastevihanneksilla tai esimerkiksi valmiiksi marinoidulla, tai grillatulla kanalla. Tässä hyvin maustetussa ja tuhdin kermaisessa kanakeitossa on paprikaa, riisiä, maissia, kukkakaalia ja sipulia.

Reseptin kanakeiton salaisuus on purkki kermaista, aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua tuorejuustoa. Keiton valmistamiseen menee parikymmentä minuuttia ja maku ainoastaan paranee maustuessaan jääkaapissa.

Kanakeitto

1,5 l vettä

puolikas kana- tai kasvisliemikuutio

1 tl suolaa

1 dl riisiä

1 punainen paprika

1 keltainen paprika

1 sipuli

pala tuoretta kukkakaalia

2 rkl rypsiöljyä

1 tl currya

0,5 tl basilikaa

0,5 tl chilijauhetta

1 tl paprikajauhetta

1 valkosipulin kynsi

300 g maustamattomia broilerisuikaleita

1 dl pakastemaissia

200 g aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa

Suikaloi paprikat ja sipulit. Pilko kukkakaali pienemmiksi paloiksi. Laita vesi, suola, riisit ja kana- tai kasvisliemikuutio isoon kattilaan. Keitä riisiä kymmenen minuuttia. Paista sillä aikaa pannulla kasvikset ja sipulit, käytä puolet ruokaöljystä ja mausteista. Kaada kasvikset kulhoon ja paista samalla pannulla broilerisuikaleet. Lisää pannuun myös loput rypsiöljystä, sekä mausteista. Lisää rouhaisu suolaa.

Kaada kattilaan riisin ja liemen sekaan kasvikset ja sipulit. Lisää broilerisuikaleet, kun ne ovat ruskistuneet. Lisää lopuksi maissi ja tuorejuusto. Anna hautua viitisen minuuttia ja tarkista maku. Lisää suolaa tai mausteita oman maun mukaan. Keitto on valmista syötäväksi. Kanakeitto maistuu entistä paremmalta, kun se on saanut maustua yön yli ja lämmitetty.

Henriikka Fingerborg

Demariryhmä esittää ulkoliikuntakenttää Syvälahden koulun viereen

Syvälahden monitoimitalon liikuntasali on demariryhmän mukaan liian pieni jaettavaksi.

Kaupunginvaltuuston demariryhmä esittää, että liikuntapaikkojen puutteeseen lähdetään hakemaan ratkaisua kartoittamalla todelliset tarpeet ja resurssit. Ensimmäisenä ratkaisuna olisi ulkoliikuntakentän perustaminen Syvälahden koulun viereen.

THL: Perusterveydenhuollossa päästävä nopeammin hoitoon

THL pitää perusteltuna perusterveydenhuollon hoitotakuun selkeää lyhentämistä.

Multa- ja kompostituotteista saattaa löytyä legionellabakteereja

Ruokaviraston ja THL:n käynnissä olevassa tutkimuksessa on selvinnyt, että yli 90 prosenttia maanparannusaineiden ja kasvualustojen näytteistä sisälsi legionellabakteereja, osassa niitä löytyi runsaastikin. Tämä ei ole yllättävää, sillä legionellabakteereja esiintyy yleisesti pieniä määriä luonnon vesissä ja maaperässä.

Pese vaatteet ympäristöystävällisesti

Serto on kehittänyt uuden ympäristöä säästävämmän pesuainereseptin, jonka valmistamiseen kuluu vähemmän vettä, ja jota tarvitsee käyttää vain 27 millilitraa koneellista kohti optimaalisen pesutuloksen saamiseksi. Pesuaine myös hoitaa ja suojaa tekstiilejä, jolloin ne kuluvat vähemmän.

Henrikin seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran, ehdokkaita viisi

Turun Henrikinseurakuntaan valitaan uusi kirkkoherra ensi keskiviikkona 22. toukokuuta niin sanotulla välillisellä vaalilla. Kirkkoherran valitsee Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto viidestä kirkkoherraehdokkaasta.

Piiloasunnottomuus tyypillistä naisille

Naiset ottavat usein yhteyttä avuntarjoajiin liian myöhään. Y-Säätiön koordinoima hanke selvittää vähän tunnettua naisten asunnottomuutta ilmiönä.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee Valtaojantien liikenteeltä

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee Valtaojantien liikenteeltä numeron 2 kohdalta 21.–24. toukokuuta.

Raision tulipalo hallinnassa, tulessa viisi henkilöautoa, yksi asuntovaunu ja rengaskasa

Autopurkaamon pihassa on tulipalo Raisiossa Isosuontiellä. Tulessa on viisi purettavaa henkilöautoa, yksi asuntovaunu ja rengaskasa.

Rattijuopumukset voidaan käsitellä sakkomenettelyssä 1. kesäkuuta alkaen

Sakkomenettelyn käyttöä laajennetaan 1. kesäkuuta alkaen siirtämällä ajokiellon määrääminen kokonaan poliisille. Muutoksen jälkeen rattijuopumukset voidaan käsitellä sakkomenettelyssä.

Urheilu

Nimpparisankari: Tavallinen Minna sopii hyvin

Minna Grusander viihtyy tavallisen nimisenä.

Vuonna 1989 vapaaottelija Minna Grusanderin vanhempien piti antaa tyttärelleen nimeksi Anu, mutta sattuman vuoksi piti turvautua b-suunnitelmaan ja antaa tytölle nimeksi Minna.

Tuto teki jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa

Juho Mäkelä.

Jääkiekon Mestiksessä pelaava Tuto Hockey on tehnyt jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa. Hyökkääjien sopimukset kattavat kauden 2019–20.

Taika Koilahti nauttii urheilijan arjesta

Taika Koilahti nousi viime vuoden aikana kotimaisen pituushypyn eliittiin.

Turun Weikkojen Taika Koilahti on noussut ryminällä kotimaisen pituushypyn kärkikahinaan. Viime vuonna hän hyppäsi Kalevan kisoissa SM-hopeaa ja tämän vuoden helmikuussa Kupittaan urheiluhallissa Koilahti ponkaisi peräti 645. Komea tulos on paitsi Koilahden ennätys myös kaikkien aikojen viidenneksi paras suomalaishyppy hallissa.

Jälkipeli: Rauteen suku on tärkeä osa Turun Kisa-Veikkojen historiaa

Rauteen suku on ollut Turun Kisa-Veikkojen toiminnassa mukana jo kolmen sukupolven ajan. Isoisä Urho Rautee aloitti, pojat Pekka (vas.) ja Matti jatkoivat. Nyt Pekan poika Mikko vetää seuran jääkiekkotoimintaa ja tytär, Katja, on koko seuran puheenjohtaja.

Historiallinen Rientolan urheilutalo on täyttynyt ääriään myöten. Turun Kisa-Veikkojen talvikauden päätöstilaisuus todistaa, miten perinteitä huokuvalla seuralla menee hyvin. ”Kisurit” on tärkeä osa turkulaista urheiluseuraperinnettä.

Otteluanalyysi: Inter jatkoi voittoputkea KuPS:n kustannuksella

Maalivahti Aati Marttinen piti nollan.

Neljäs voitto putkeen. Tällä kertaa jalkoihin jäi KuPS. Inter korjasi Veikkausliigan pisteet 1-0 (1-0). Peli kulkee, tulosta tulee. Eikä haitannut, vaikka Timo Furuholm ja Niko Markkula olivat pelikiellon takia sivussa. Paikkaajia löytyy.

Esimakua finaalista jo alkukaudesta?

Trojansin naisten joukkue kohtaa Roostersin lauantaina.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon kausi on vasta päässyt käyntiin, kun nousijajoukkue Turun Trojans matkustaa 18. toukokuuta Helsinkiin Roostersin vieraaksi. Trojans on asettanut kauden tavoitteekseen finaalipaikan. Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjiin kuuluva Roosters on hyvä mittari, missä Trojans tällä hetkellä menee.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!