Älä kierrä, äläkä ainakaan työnnä, kuohuviinipulloa nimittäin

Anna pullon tehdä työ. Kuohuviinipullon avaamiseen ei tarvita voimaa eikä pullosta ulos kuohuva juoma kuulu asiaan. Anna pullon tehdä työ. Kuohuviinipullon avaamiseen ei tarvita voimaa eikä pullosta ulos kuohuva juoma kuulu asiaan. Kuva: Jarno Keskinen

Kuohuviinipullo avataan korkkia peukalolla työntämällä ainoastaan elokuvissa. Useimmat kuohuviinipulloa avaavat tehnevät työn korkkia kiertämällä, mutta sekään ei ole oikea tapa. Kuohuviini avataan oikein, kun korkki lähes unohdetaan ja keskitytään pullon pohjaan.

Ennen avaamista pitää kuitenkin hoitaa muutama vielä tärkeämpi toimenpide.

Ensin kuohuviini jäähdytetään kunnolla. Jäähdyttäminen on tärkeää paitsi oikean maun kannalta, myös siksi, että viileä juoma kuohuu vähemmän. Jääkaappilämpötilassa huoneenlämpöisen pullon jäähtymiseen kuluu kahdesta kolmeen tuntia. Nopeampi konsti on jäähdyttää pullo astiassa, jossa on vettä ja runsaasti jääpaloja. Huoneenlämpöinen pullo jäähtyy astiassa noin 20 minuutissa.

Poista pullon korkin peittävä folio sekä rautalankakehikko. Peitä pullon korkki reilusti pyyheliinalla. Ota tukeva ote korkista, pyyheliinan päältä. Liinan tarkoitus on estää korkkia lentämästä pullon suulta, kun se irtoaa voimalla pullon sisäisen paineen työntämänä. Usean ilmakehän paineella liikkeelle lähtevä korkki on todellinen riski niin ihmisille kuin omaisuudelle.

Ota tukeva ote pullon pohjasta. Käännä pullo noin 45 asteen kulmaan, poispäin itsestäsi ja yleisöstä. Kierrä pulloa hitaasti pohjasta. Korkille ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin pitää siitä pyyhkeen läpi lujasti kiinni. Kiertoliike löystyttää korkin ja paine työntää sen ulos pullosta, pullon avaajalta ei siis juuri voimaa vaadita.

Muista pitää juomalasit lähellä, jotta saat pullosta mahdollisesti ulos kuohuvan kuplajuoman kaadettua lasiin. Kuohuntaa ei pitäisi ilmetä, jos pullo on kyllin viileä.

Astia- ja viiniliikkeissä myydään myös kuohuviinipullonavaajia. Niillä pullon avaaminen onnistuu vielä vähemmällä voimalla. Myös kuohuviinipullon sulkemiseen tarkoitettuja pullonsulkijoita on saatavilla.

Lähde: Alko

Jarno Keskinen

Palvelualojen yrityksiä ja työntekijöitä halutaan suojata häiriköiltä, keinoksi yrityskohtainen lähestymiskielto

Kaupan liitto, MaRa, PAM, EK ja SAK esittävät, että yksityishenkilöiden lisäksi myös yritysten tulisi voida hakea lähestymiskieltoa jatkuvasti häiriöitä aiheuttavilta henkilöiltä. Niin yritykset kuin työntekijätkin tarvitsevat turvallisen asiointi- ja työympäristön, liitot painottavat.

Demariryhmä esittää ulkoliikuntakenttää Syvälahden koulun viereen

Syvälahden monitoimitalon liikuntasali on demariryhmän mukaan liian pieni jaettavaksi.

Kaupunginvaltuuston demariryhmä esittää, että liikuntapaikkojen puutteeseen lähdetään hakemaan ratkaisua kartoittamalla todelliset tarpeet ja resurssit. Ensimmäisenä ratkaisuna olisi ulkoliikuntakentän perustaminen Syvälahden koulun viereen.

THL: Perusterveydenhuollossa päästävä nopeammin hoitoon

THL pitää perusteltuna perusterveydenhuollon hoitotakuun selkeää lyhentämistä.

Multa- ja kompostituotteista saattaa löytyä legionellabakteereja

Ruokaviraston ja THL:n käynnissä olevassa tutkimuksessa on selvinnyt, että yli 90 prosenttia maanparannusaineiden ja kasvualustojen näytteistä sisälsi legionellabakteereja, osassa niitä löytyi runsaastikin. Tämä ei ole yllättävää, sillä legionellabakteereja esiintyy yleisesti pieniä määriä luonnon vesissä ja maaperässä.

Pese vaatteet ympäristöystävällisesti

Serto on kehittänyt uuden ympäristöä säästävämmän pesuainereseptin, jonka valmistamiseen kuluu vähemmän vettä, ja jota tarvitsee käyttää vain 27 millilitraa koneellista kohti optimaalisen pesutuloksen saamiseksi. Pesuaine myös hoitaa ja suojaa tekstiilejä, jolloin ne kuluvat vähemmän.

Henrikin seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran, ehdokkaita viisi

Turun Henrikinseurakuntaan valitaan uusi kirkkoherra ensi keskiviikkona 22. toukokuuta niin sanotulla välillisellä vaalilla. Kirkkoherran valitsee Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto viidestä kirkkoherraehdokkaasta.

Piiloasunnottomuus tyypillistä naisille

Naiset ottavat usein yhteyttä avuntarjoajiin liian myöhään. Y-Säätiön koordinoima hanke selvittää vähän tunnettua naisten asunnottomuutta ilmiönä.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee Valtaojantien liikenteeltä

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee Valtaojantien liikenteeltä numeron 2 kohdalta 21.–24. toukokuuta.

Raision tulipalo hallinnassa, tulessa viisi henkilöautoa, yksi asuntovaunu ja rengaskasa

Autopurkaamon pihassa on tulipalo Raisiossa Isosuontiellä. Tulessa on viisi purettavaa henkilöautoa, yksi asuntovaunu ja rengaskasa.

Urheilu

Nimpparisankari: Tavallinen Minna sopii hyvin

Minna Grusander viihtyy tavallisen nimisenä.

Vuonna 1989 vapaaottelija Minna Grusanderin vanhempien piti antaa tyttärelleen nimeksi Anu, mutta sattuman vuoksi piti turvautua b-suunnitelmaan ja antaa tytölle nimeksi Minna.

Tuto teki jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa

Juho Mäkelä.

Jääkiekon Mestiksessä pelaava Tuto Hockey on tehnyt jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa. Hyökkääjien sopimukset kattavat kauden 2019–20.

Taika Koilahti nauttii urheilijan arjesta

Taika Koilahti nousi viime vuoden aikana kotimaisen pituushypyn eliittiin.

Turun Weikkojen Taika Koilahti on noussut ryminällä kotimaisen pituushypyn kärkikahinaan. Viime vuonna hän hyppäsi Kalevan kisoissa SM-hopeaa ja tämän vuoden helmikuussa Kupittaan urheiluhallissa Koilahti ponkaisi peräti 645. Komea tulos on paitsi Koilahden ennätys myös kaikkien aikojen viidenneksi paras suomalaishyppy hallissa.

Jälkipeli: Rauteen suku on tärkeä osa Turun Kisa-Veikkojen historiaa

Rauteen suku on ollut Turun Kisa-Veikkojen toiminnassa mukana jo kolmen sukupolven ajan. Isoisä Urho Rautee aloitti, pojat Pekka (vas.) ja Matti jatkoivat. Nyt Pekan poika Mikko vetää seuran jääkiekkotoimintaa ja tytär, Katja, on koko seuran puheenjohtaja.

Historiallinen Rientolan urheilutalo on täyttynyt ääriään myöten. Turun Kisa-Veikkojen talvikauden päätöstilaisuus todistaa, miten perinteitä huokuvalla seuralla menee hyvin. ”Kisurit” on tärkeä osa turkulaista urheiluseuraperinnettä.

Otteluanalyysi: Inter jatkoi voittoputkea KuPS:n kustannuksella

Maalivahti Aati Marttinen piti nollan.

Neljäs voitto putkeen. Tällä kertaa jalkoihin jäi KuPS. Inter korjasi Veikkausliigan pisteet 1-0 (1-0). Peli kulkee, tulosta tulee. Eikä haitannut, vaikka Timo Furuholm ja Niko Markkula olivat pelikiellon takia sivussa. Paikkaajia löytyy.

Esimakua finaalista jo alkukaudesta?

Trojansin naisten joukkue kohtaa Roostersin lauantaina.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon kausi on vasta päässyt käyntiin, kun nousijajoukkue Turun Trojans matkustaa 18. toukokuuta Helsinkiin Roostersin vieraaksi. Trojans on asettanut kauden tavoitteekseen finaalipaikan. Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjiin kuuluva Roosters on hyvä mittari, missä Trojans tällä hetkellä menee.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!