Milloin lunta pitäisi pudottaa katolta?

Katolle kertyvä lumi on vaarallista jalankulkijoille, jotka voivat jäädä vauhdilla alas tulevan painavan lumimassan alle. Katolle kertyvä lumi on vaarallista jalankulkijoille, jotka voivat jäädä vauhdilla alas tulevan painavan lumimassan alle. Kuva: Lennart Holmberg

Kasvanut lumivaippa tuo mukanaan omat huonot puolensa. Kunnon kinokseksi talojen katoille kertyvä lumi on iso turvallisuusriski, ja siksi lumi pitäisikin pudottaa katolta hyvissä ajoin.

Talvisin katolle kertyvä lumi on vaarallista jalankulkijoille, jotka voivat jäädä vauhdilla alas tulevan painavan lumimassan alle. Paksu lumikerros voi toki alkaa väsyttää myös talon rakenteita, mutta suurimmassa romahtamisvaarassa lumen painon takia ovat kuitenkin lähinnä urheilu- ja kuplahallit sekä tasakattoiset talot.

Harjakattoisen perusomakotitalon katto romahtaa harvoin lumen painosta. Mikäli omakotitalon katto on huonokuntoinen, voi paksu lumikerros sulaessaan aiheuttaa pikemminkin kosteusvaurioita.

Koska säätä ei voi koskaan ennustaa tarkasti kovin pitkälle, voi olla vaikea arvioida, missä vaiheessa katolla olevaa lumikerrosta olisi optimaalisinta keventää. Karkeana suosituksena voidaan sanoa, että kun lumen korkeus katolla lähentelee puolta metriä eli suurin piirtein polvimittaa, olisi viimeistään hyvä aika ryhtyä lumenpudotusurakkaan.

Mikäli lähipäivinä on luvassa lisäksi suojasäätä, kannattaa paksuksi ennättänyt lumikerros poistaa ehdottomasti ennen sitä. Vettynyt lumi on nimittäin huomattavasti painavampaa kuin kevyt pakkaslumi, ja kun märkä lumi pääsee yhtäkkiä tulemaan alas vaikkapa liukkaalta peltikatolta, voivat vahingot olla mittavat. Sen seurauksena saanee varautua ainakin isompaan ränni- ja vesikoururemonttiin, mutta pahimmassa tapauksessa joku jää erittäin painavan lumimassan alle.

Turvallisin ja kätevin tapa pudottaa lumi katolta on tarttua teleskooppivartiseen lumenpudottimeen, jolla voi ylettyä maasta jopa kuuteen metriin asti. Se vähentää myös katolle kiipeämisen tarvetta lumenpudotuksen aikana. Lumenpudotusta nojatikkailta käsin ei missään nimessä suositella, vaan niitä kannattaa hyödyntää ainoastaan katolle kiipeämistä ja sieltä poistumista varten – ja mieluiten vain silloin, jos ei saa lumenpudottaja-ammattilaista apuun.

Mikäli lumenpudottimella ei ylety saamaan lunta pois katonharjalta asti, ammattilainen ei ole käytettävissä ja katolle haluaa kiivetä itse, suositellaan käyttämään apuna vähintään turvavaljaita ja -köysiä. Turvakypäränkään käyttö ei liene liioiteltua. Ylhäällä katolla ollessa hyvinä apuvälineinä toimivat lumentyönnin, lapio ja lumikola pudottimen lisäksi.

Katon rakennusmateriaali olisi hyvä ottaa huomioon ennen sinne kiipeämistä: kuten mainittua, peltikatto on voi olla vaarallisen liukas, ja tiilikaton tiilet voivat halkeilla, jos niillä kävelee. Peltikattoon voi saada aikaiseksi myös ikäviä naarmuja ja lommoja, jos käyttää metallireunaista kolaa tai lapiota.

Kaikkea lunta ei välttämättä tarvitse poistaa katolta kerralla, vaan sitä voi hyvin jättää 5–10 sentin kerroksen verran. Paitsi että pieni määrä lunta suojaa kattoa vaurioilta katon materiaalista riippuen, se toimii lisäksi hyvänä lämmöneristeenä. Ullakollisessa talossa eristekerroksella ei kuitenkaan ole niin suurta merkitystä kuin esim. kaksikerroksisessa omakotitalossa.

Lumenpudotukseen kannattaa myös aina ottaa mukaan apureita eikä tehdä sitä yksin. Varsinkin jos katolle tarvitsee kiivetä, tulee toisen jäädä alas varmistamaan, ettei kukaan jää katolta pudotettavan lumen alle. Suojakypärä voi olla myös apurille hyödyllinen varustus, myös suojalasit.

Katolta maahan pudotettua lunta ei pidä unohtaa, vaan maahan muodostuneita kasoja pitäisi saada kevennettyä ainakin osittain kolia, lapioita ja työntimiä apuna käyttäen. Kevään tullen sulava iso lumimassa saa pihamaan vettyneeksi, ja talon ympärillä olevat salaojat voivat täyttyä eikä vesi pääse kulkemaan pois oikealla tavalla.

Kotitalon katon puhdistamisen lisäksi lumenpudottimella on hyvä käydä läpi muut pihapiirin rakennukset, kuten leikkimökit, kuistit, varastot ja roskakatokset. Ja koska lunta on tullut paljon ympäri Suomen, voisi nyt olla hyvä hetki käydä tarkistamassa, kuinka paljon esimerkiksi kesämökin katolle on kertynyt lunta. Voi olla hyvä idea käydä pudottamassa lumet myös veneen pressun päältä ennen talvisäilytyksen päättymistä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

THL: Perusterveydenhuollossa päästävä nopeammin hoitoon

THL pitää perusteltuna perusterveydenhuollon hoitotakuun selkeää lyhentämistä.

Multa- ja kompostituotteista saattaa löytyä legionellabakteereja

Ruokaviraston ja THL:n käynnissä olevassa tutkimuksessa on selvinnyt, että yli 90 prosenttia maanparannusaineiden ja kasvualustojen näytteistä sisälsi legionellabakteereja, osassa niitä löytyi runsaastikin. Tämä ei ole yllättävää, sillä legionellabakteereja esiintyy yleisesti pieniä määriä luonnon vesissä ja maaperässä.

Pese vaatteet ympäristöystävällisesti

Serto on kehittänyt uuden ympäristöä säästävämmän pesuainereseptin, jonka valmistamiseen kuluu vähemmän vettä, ja jota tarvitsee käyttää vain 27 millilitraa koneellista kohti optimaalisen pesutuloksen saamiseksi. Pesuaine myös hoitaa ja suojaa tekstiilejä, jolloin ne kuluvat vähemmän.

Henrikin seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran, ehdokkaita viisi

Turun Henrikinseurakuntaan valitaan uusi kirkkoherra ensi keskiviikkona 22. toukokuuta niin sanotulla välillisellä vaalilla. Kirkkoherran valitsee Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto viidestä kirkkoherraehdokkaasta.

Piiloasunnottomuus tyypillistä naisille

Naiset ottavat usein yhteyttä avuntarjoajiin liian myöhään. Y-Säätiön koordinoima hanke selvittää vähän tunnettua naisten asunnottomuutta ilmiönä.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee Valtaojantien liikenteeltä

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee Valtaojantien liikenteeltä numeron 2 kohdalta 21.–24. toukokuuta.

Raision tulipalo hallinnassa, tulessa viisi henkilöautoa, yksi asuntovaunu ja rengaskasa

Autopurkaamon pihassa on tulipalo Raisiossa Isosuontiellä. Tulessa on viisi purettavaa henkilöautoa, yksi asuntovaunu ja rengaskasa.

Rattijuopumukset voidaan käsitellä sakkomenettelyssä 1. kesäkuuta alkaen

Sakkomenettelyn käyttöä laajennetaan 1. kesäkuuta alkaen siirtämällä ajokiellon määrääminen kokonaan poliisille. Muutoksen jälkeen rattijuopumukset voidaan käsitellä sakkomenettelyssä.

Uusi tutkimus auttaa päätöksenteon pulmissa

Juha Räikkä.

Miten jakaa hyödykkeitä oikeudenmukaisesti, jos päättäjällä ei ole riittävästi tietoa tarvitsijoiden tai hakijoiden todellisesta tilanteesta? Useimmiten avuksi on otettu tasajako, mutta mallia on kritisoitu mielivaltaiseksi. Käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä osoittaa tuoreessa tutkimuksessaan, että potentiaaliset vahingot ovat oikeudenmukaisuuden kannalta vähäisimpiä suosittaessa tasajakoa.

Urheilu

Nimpparisankari: Tavallinen Minna sopii hyvin

Minna Grusander viihtyy tavallisen nimisenä.

Vuonna 1989 vapaaottelija Minna Grusanderin vanhempien piti antaa tyttärelleen nimeksi Anu, mutta sattuman vuoksi piti turvautua b-suunnitelmaan ja antaa tytölle nimeksi Minna.

Tuto teki jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa

Juho Mäkelä.

Jääkiekon Mestiksessä pelaava Tuto Hockey on tehnyt jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa. Hyökkääjien sopimukset kattavat kauden 2019–20.

Taika Koilahti nauttii urheilijan arjesta

Taika Koilahti nousi viime vuoden aikana kotimaisen pituushypyn eliittiin.

Turun Weikkojen Taika Koilahti on noussut ryminällä kotimaisen pituushypyn kärkikahinaan. Viime vuonna hän hyppäsi Kalevan kisoissa SM-hopeaa ja tämän vuoden helmikuussa Kupittaan urheiluhallissa Koilahti ponkaisi peräti 645. Komea tulos on paitsi Koilahden ennätys myös kaikkien aikojen viidenneksi paras suomalaishyppy hallissa.

Jälkipeli: Rauteen suku on tärkeä osa Turun Kisa-Veikkojen historiaa

Rauteen suku on ollut Turun Kisa-Veikkojen toiminnassa mukana jo kolmen sukupolven ajan. Isoisä Urho Rautee aloitti, pojat Pekka (vas.) ja Matti jatkoivat. Nyt Pekan poika Mikko vetää seuran jääkiekkotoimintaa ja tytär, Katja, on koko seuran puheenjohtaja.

Historiallinen Rientolan urheilutalo on täyttynyt ääriään myöten. Turun Kisa-Veikkojen talvikauden päätöstilaisuus todistaa, miten perinteitä huokuvalla seuralla menee hyvin. ”Kisurit” on tärkeä osa turkulaista urheiluseuraperinnettä.

Otteluanalyysi: Inter jatkoi voittoputkea KuPS:n kustannuksella

Maalivahti Aati Marttinen piti nollan.

Neljäs voitto putkeen. Tällä kertaa jalkoihin jäi KuPS. Inter korjasi Veikkausliigan pisteet 1-0 (1-0). Peli kulkee, tulosta tulee. Eikä haitannut, vaikka Timo Furuholm ja Niko Markkula olivat pelikiellon takia sivussa. Paikkaajia löytyy.

Esimakua finaalista jo alkukaudesta?

Trojansin naisten joukkue kohtaa Roostersin lauantaina.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon kausi on vasta päässyt käyntiin, kun nousijajoukkue Turun Trojans matkustaa 18. toukokuuta Helsinkiin Roostersin vieraaksi. Trojans on asettanut kauden tavoitteekseen finaalipaikan. Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjiin kuuluva Roosters on hyvä mittari, missä Trojans tällä hetkellä menee.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!