Perunavarastot tyhjentyneet rivakasti

Ruokaperunavarastot ovat pienentyneet tänä talvena keskimäärin 28 miljoonan kilon kuukausivauhtia. Ruokaperunavarastot ovat pienentyneet tänä talvena keskimäärin 28 miljoonan kilon kuukausivauhtia. Kuva: Jari Laurikko

Tammikuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli ruoka- ja ruokateollisuusperunaa yhteensä 97 miljoonaa kiloa. Tästä ruokaperunaa oli 75 miljoonaa kiloa. Perunavarastot ovat tyhjentyneet viimetalvista nopeammin ja lokakuun puoliväliin verrattuna varastot ovat puolittuneet. Ruokaperunavarastot ovat pienentyneet tänä talvena keskimäärin 28 miljoonan kilon kuukausivauhtia.

Kesä 2018 oli kasvuoloiltaan vaihteleva eri puolella Suomea, mutta perunan päätuotantoalueilla Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla satotaso oli kohtalainen, paikoin hyväkin.

– Näiden alueiden maatilojen perunavarastoissa on 65 prosenttia Suomen perunoista. Kun mukaan lasketaan myös Etelä-Pohjanmaan perunavarastot, selviää että kolmen pohjanmaalaisen ELY-keskuksen alueella on yli 80 prosenttia Suomen perunavarastoista, kertoo yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Verrattaessa tammikuun ruokaperunan varastomääriä 11 vuoden aikajanalla, on vain neljänä vuonna varastoissa ollut perunaa vähemmän kuin sata miljoonaa kiloa. Tämä tammikuu oli lähes samanlainen kuin vuoden 2017 tammikuu, jolloin ruokaperunaa oli hieman vähemmän kuin nyt eli 73 miljoonaa kiloa.

– Vaikka varastomäärät ovat edellistalvista pienemmät, ei se ole juurikaan vaikuttanut ruokaperunan tuottajahintaan. Viimeisimmän eli joulukuussa 2018 julkaistun maataloustuotteiden tuottajahintatilaston mukaan ruokaperunasta maksettiin viljelijälle 19,18 euroa sadalta kilolta. Joulukuussa 2017 tuottajahinta oli 19,04 euroa sadalta kilolta.

Tänä vuonna ruokaperunan varastotilasto oli ensimmäinen Luken tilasto, jossa siirryttiin käyttämään verkkokyselyn tunnistautumisessa suomi.fi-palvelua. Tällöin vastaajat pääsivät sisään kyselyyn omilla pankkitunnuksillaan.

– Tästä oli selvästi hyötyä, sillä viljelijät ovat jo muissa palveluissa tottuneet käyttämään pankkitunnistautumista. Se on myös aiempaa tunnistautumistapaa tietoturvallisempi. Mikä parasta, verkossa vastanneiden osuus kasvoi 50 prosenttiin, iloitsee Jaakkonen.

Ruokaperunan varastotilasto kertoo isojen perunatilojen varastotilanteen, koska niiden tuotanto ja varastot ovat Suomen ruokaperunan tuotannon ydin. Kyselyssä olivat mukana ne ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljelevät tilat, joiden peruna-ala oli vähintään viisi hehtaaria.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lukemisen edelleen suosittu ajanviettotapa

Tuoreesta Suomi lukee -tutkimuksesta selviää lukemisen olevan edelleen suosittu ajanviettotapa. Kirjoja lukee mielellään 85 prosenttia suomalaisista.

Kialta kompakti katumaasturi

Kia on paljastanut ensimmäiset kuvat uudesta kompaktista katumaasturistaan, joka esitellään virallisesti kesällä. Uusi malli yhdistää käytännölliset sisätilat ja ominaisuudet kompaktin katumaasturin kokoon.

Nuoriso viihtyy pyörillä

Lapset ja nuoret pitävät pyöräilystä. Nuorten vapaa-aikatutkimuksessa pyöräily nousi 10–14 -vuotiaiden suosituimmaksi liikuntalajiksi. Nuoremmilla, 6–9 -vuotiailla, pyöräily on toiseksi suosituin liikuntalaji heti ulkoilun tai kävelyn jälkeen.

Virtuaalivaluutan tarjoajat rahanpesun estämisen valvonnan piiriin

Virtuaalivaluutan tarjoajien ja palvelujen rekisteröinti ja valvonta tuo alan toimijat rahanpesun estämistä koskevan sääntelyn piiriin. Sääntely ei kuitenkaan tuo virtuaalivaluuttoja sijoittajansuojan piiriin, joten virtuaalivaluuttasijoittamiseen liittyvät riskit pysyvät ennallaan. Finanssivalvonta kannustaa edelleen sijoittajia arvioimaan tarkkaan virtuaalivaluuttoihin liittyviä riskejä ennen sijoituspäätöstä.

Moottoripyörällä nopeutta 189 km/h Raisiossa, kuski määrättiin ajokieltoon

Poliisimoottoripyöränkuljettaja mittasi lauantaina kello 22.20 Raisiossa kasitiellä moottoripyörälle nopeuden 189 kilometriä tunnissa. Tiellä oli suurin sallittu nopeus 100 kilometriä tunnissa.

Toteutuneita unelmia Blomberginaukiolla

Blomberginaukiolle kokoontui pari tuhatta motoristia.

Kupittaan Blomberginaukio oli 11. toukokuuta tupaten täynnä toinen toistaan upeampia moottoripyöriä ja samalla siis useimpien ajajiensa toteutuneita unelmia. Lähtö Lietoon kuin juhlakulkueessa oli houkutellut paikalle huikean määrän matkaanlähtijöitä. Samanhenkisyys selvästi yhdisti heitä vaikkei perillä odottava hartaushetki ehkä olisikaan kaikkia matkaan motivoimaan pystynytkään.

Uunissa paahdetut retiisit

Uunissa paahdetut, hunajaiset retiisit ovat toukokuun herkkua. Huuhtele ja puolita pari nippua retiisejä. Laita leivinpaperin päälle uuninpellille ja pirskottele päälle öljyä. Rouhaise päälle suolaa ja mustapippuria. Lisää vielä hieman tuoretta rosmariinia ja lorauta päälle hunajaa.

Kahdella moottoripyörällä nopeutta 203 km/h, kuskit ajokieltoon

Poliisipartio mittasi lauantaina kello 23.50 Turussa kasitiellä kahdelle moottoripyörälle nopeudet 203 kilometriä tunnissa.

Puuvahoilla ilmettä kotiin

Väreillä saa helposti uuden ilmeen sisustukseen. Värillisiä puuvahoja voidaan käyttää kodin puupintojen, kuten seinien, kattojen, huonekalujen ja väliovien suojaamiseen ja sävyttämiseen. Puuvahat imeytyvät puuhun korostaen pinnan eloisuutta ja muotoja.

Urheilu

Jälkipeli: Rauteen suku on tärkeä osa Turun Kisa-Veikkojen historiaa

Rauteen suku on ollut Turun Kisa-Veikkojen toiminnassa mukana jo kolmen sukupolven ajan. Isoisä Urho Rautee aloitti, pojat Pekka (vas.) ja Matti jatkoivat. Nyt Pekan poika Mikko vetää seuran jääkiekkotoimintaa ja tytär, Katja, on koko seuran puheenjohtaja.

Historiallinen Rientolan urheilutalo on täyttynyt ääriään myöten. Turun Kisa-Veikkojen talvikauden päätöstilaisuus todistaa, miten perinteitä huokuvalla seuralla menee hyvin. ”Kisurit” on tärkeä osa turkulaista urheiluseuraperinnettä.

Otteluanalyysi: Inter jatkoi voittoputkea KuPS:n kustannuksella

Maalivahti Aati Marttinen piti nollan.

Neljäs voitto putkeen. Tällä kertaa jalkoihin jäi KuPS. Inter korjasi Veikkausliigan pisteet 1-0 (1-0). Peli kulkee, tulosta tulee. Eikä haitannut, vaikka Timo Furuholm ja Niko Markkula olivat pelikiellon takia sivussa. Paikkaajia löytyy.

Esimakua finaalista jo alkukaudesta?

Trojansin naisten joukkue kohtaa Roostersin lauantaina.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon kausi on vasta päässyt käyntiin, kun nousijajoukkue Turun Trojans matkustaa 18. toukokuuta Helsinkiin Roostersin vieraaksi. Trojans on asettanut kauden tavoitteekseen finaalipaikan. Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjiin kuuluva Roosters on hyvä mittari, missä Trojans tällä hetkellä menee.

Puukkokatsomo: Sundin kokoinen aukko

Antero Niittymäki.

TPS:n jääkiekkomiehistö koki pahan takaiskun jo toukokuussa, kun Vaasan Sportista hankittu puolustaja Tony Sund teki NHL-sopimuksen San Jose Sharksin kanssa.

SM-kisoihin tulossa lähes tuhat voimistelijaa

Joka toinen vuosi järjestettävät voimistelun kaikkien lajien yhteiset SM-kilpailut järjestetään 24.–26. toukokuuta Turussa Kupittaan urheilupuistossa. Viidettä kertaa järjestettävä voimistelulajien yhteinen SM-viikonloppu kokoaa maan parhaat voimistelijat urheiluhalliin ja palloiluhalliin.

Otteluanalyysi: TPS nappaa voittoja nihkeillä esityksillä

Tommi Pikkarainen ja Kristian Heinolainen.

Onkohan tämä mikään ongelma ollenkaan? Kerrotaan se silti. TPS nappaa voittoja ja pisteitä jalkapalloilun Ykkösessä, vaikka peliesitys ei ole järin häävi. Nyt uhriksi joutui AC Kajaani, jonka TPS päihitti kapteeni Sami Rähmösen rankkarimaalilla. TPS keikkuu sarjataulukon kärjessä.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!