Puutarha ei ole koskaan valmis

Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään sunnuntaina 7. heinäkuuta. Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään sunnuntaina 7. heinäkuuta. Kuva: Puutarhaliitto

Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 7. heinäkuuta. Silloin päästään tutustumaan suomalaisiin kotipuutarhoihin ja erikoiskohteisiin. Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna mukana oli 600 mielenkiintoista puutarhakohdetta.

Ilmoittautumisaika tapahtumaan on alkanut www.avoimetpuutarhat.fi -sivuilla, jossa voi käydä myös tutustumassa aikaisempiin kohteisiin. Mukaan tapahtumaan haetaan sekä tuttuja puutarhoja että myös uusia kohteita. Joukkoon etsitään sekä mökki- että kerrostalopihoja omakotitalojen ja julkisten puutarhojen ohella. Myös moni kaupallinen kohde järjestää erikoisohjelmaa tapahtumapäivänä.

Teemana on Puutarha ei ole koskaan valmis, mutta aina kokemisen arvoinen. Puutarhan keskeneräisyys ei ole esteenä osallistumiselle. Jokainen puutarha on täynnä eläviä vinkkejä puutarhanhoidosta, kasveista ja niiden käytöstä.

Tapahtuman antia ovat omistajien aito innostus ja halu jakaa kokemuksiaan muiden harrastajien kanssa. Viime kesänä puutarhoissa kuului linnunliverryksen lisäksi myös musiikkia ja jopa runoja. Suosittuja olivat erilaiset opastetut kierrokset, joiden aikana on mahdollisuus nauttia puutarhasta ja oppia uutta.

Tänä vuonna puutarhat kukoistavat keskikesän tunnelmissa. Erityisteemana on kestävä puutarha. Puutarhaharrastaminen vaikuttaa parhaimmillaan positiivisesti meihin ihmisiin, eläinkuntaan ja ilmastoon. Tapahtuman aikana tutustutaan puutarhan hyvinvointia edistäviin teemoihin ja torjutaan vieraslajeja Allergia-, Iho- ja Astmaliiton toimesta.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on alkanut. Helpoiten osallistuminen onnistuu kirjautumalla www.avoimetpuutarhat.fi -sivujen kautta.

Avoimet puutarhat -tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Svenska Trädgårdsförbundet rf:n kanssa. Nikolai ja Ljudmila Borisoffin ja Maiju ja Yrjö Rikalan puutarhasäätiöt tukevat tapahtumaa, jonka kumppaneina ovat Biolan Oy, Oy Fiskars Ab ja Allergia-, Iho- ja Astmaliitto.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pakina: Ei pyykkituvan jälkipuheille

Taloyhtiöiden asioista jaksetaan kerta toisensa jälkeen napista pyykkituvissa, äristä keskustelufoorumeilla ja turista tuttujen kesken. Tämä on jännittävää. Tämä on äärimmäisen jännittävää etenkin siksi, ettei esimerkiksi kevätkokouksiin juuri jakseta raahautua.

Petri Virtanen sosiaali- ja terveyshallintotieteen osa-aikaiseksi professoriksi Vaasan yliopistoon

Petri Virtanen.

VTT, dosentti Petri Virtanen on nimitetty osa-aikaiseksi sosiaali- ja terveyshallintotieteen professoriksi Vaasan yliopistoon ajalle 1.8.2019–31.7.2021. Kyseessä on tutkimuspainotteinen tehtävä. Virtanen toimii parhaillaan eduskunnan alaisen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan toimitusjohtajana.

Liedon Pallo etsii valmennuskoordinaattoria

Liedon Pallo hakee valmennuskoordinaattoria vastaamaan seuran valmennuslinjan kehittämisestä, koordinoinnista ja valmentajakoulutuksista.

Heinien siitepölymäärät runsaita etelässä

Koivun kukinta heikentyy Keski-Lapissa ja jatkuu Pohjois-Lapissa, mutta siitepölyä kulkeutuu myös etelämmäksi. Koivun siitepölymäärät ilmassa ovat enimmäkseen kohtalaisia Lapissa. Vähäisiä määriä koivun siitepölyä voi kulkeutua pohjoisesta maan keskiosiin saakka.

Riittämättömän liikunnan haastetta ei ratkaista yksin

Vain viidesosa aikuisista ja kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikunta ajatellaan usein erillisenä elämänalueena, jota erityisesti lähdetään harrastamaan. Liian vähäinen liikkuminen vaikuttaa niin yksilöiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun kuin laaja-alaisesti yhteiskunnan eri sektoreilla, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin, työkykyyn ja sotilaallisen valmiuden suorituskykyyn.

Monikulttuurisuusneuvosto hakee uusia ehdokkaita

Turun kaupunki hakee järjestöjäseniä monikulttuurisuusneuvostoon. Neuvoston tarkoituksena on toimia maahanmuuttajien edustajana ja edistää maahanmuuttajien sekä viranomaisten välistä yhteistyötä. Neuvosto tarkastelee asioita maahanmuuttajanäkökulmasta Turun alueella muun muassa antamalla lausuntoja ja tekemällä aloitteita sekä tiivistä yhteistyötä muiden Turun vaikuttajaryhmien kanssa.

Heidi Hirvonen HKScan-konsernin viestintäjohtajaksi

Heidi Hirvonen on nimitetty HKScan-konsernin viestintäjohtajaksi. Hirvonen on tehnyt pitkän uran Raisio-konsernissa, jossa hän on vastannut konserniviestinnästä viimeiset 12 vuotta.

Turvapaikanhakijoilla runsaasti masennusoireita

Jopa 40 prosenttia Suomesta turvapaikkaa hakeneista aikuisista kertoi merkittävistä masennus- ja ahdistuneisuusoireista. Yli puolet sekä aikuisista että lapsista raportoi kokeneensa ennen Suomeen tuloa vähintään yhden järkyttävän, mahdollisesti traumaattisen tapahtuman, kuten joutunut väkivallan kohteeksi.

Kaukolämpötyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan myös päiväsaikaan Koulukadulla

Ennakkotiedoista poiketen kaukolämpötyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan myös päiväsaikaan, joten yksi ajokaista on pois käytöstä Koulukadulla Eerikinkadun ja Yliopistonkadun välillä ensi viikon keskiviikkoon saakka.

Urheilu

Liedon Pallo etsii valmennuskoordinaattoria

Liedon Pallo hakee valmennuskoordinaattoria vastaamaan seuran valmennuslinjan kehittämisestä, koordinoinnista ja valmentajakoulutuksista.

TPS:n salibandynaiset kohti tulevaa kovin tavoittein

Mennyt kausi oli TPS:n edustusjoukkueille menestyksekäs. SM-hopeaa saavuttanut miesten edustusjoukkue vei päähuomion, mutta samaan aikaan tasaisen nousevaa kehityskäyrää edennyt naisten edustusjoukkue nappasi historiansa parhaan sijoituksen päätyen lopulta neljänneksi. Naisten liigajoukkue astuu miesten tapaan uuden päävalmentajan aikaan, kun Lari Molkka astuu Aki Vilanderin saappaisiin.

Eveliina Heinonen U16-maajoukkueeseen

TPS:n Eveliina Heinonen on nimetty tyttöjen jalkapallon U16-maajoukkueeseen. Maajoukkue matkaa Ruotsiin taistelemaan ikäluokan avoimeen PM-turnaukseen heinäkuussa.

Rasmus Holma sivussa Mypa-ottelusta

TPS:n totutussa kokoonpanossa on pieniä muutoksia. Tappiollisen MuSa-ottelun loppuhetkillä polvensa loukannut Rasmus Holma on sivussa. Topparin paikan ottanee Otto Schultz .

Inter näkyvästi esillä toukokuun tähdistössä

Jose Riveiro ja Mika Ojala.

Veikkausliigan toukokuun joukkueeseen on valittu Interistä Filip Valencic ja Mika Ojala . Lisäksi kuukauden valmentajaksi on valittu Jose Riveiro . Veikkausliigan maalipörssiä johtava Valencic valittiin myös toukokuun parhaaksi pelaajaksi.

Inter pelaa vihdoinkin potentiaalinsa edellyttämällä tasolla

Filip Valencicin ruuti on ollut kuivaa.

Veikkausliiga on ollut alkukauden osalta mielenkiintoisempi kuin aikoihin. Tätä on auttanut muun muassa ylivoimaisen mestarisuosikki-HJK:n kompurointi alkukaudella sekä varsin tasainen sarjan kärkipää.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.