Miltä kuulostaa viinirypäleiden pakastaminen?

Miltä kuulostaa viinirypäleiden pakastaminen? Kuinka sinulta sujuu herkkujen koristelu? Maistuuko puuro aina yhtä arkiselle? Haluatko kokeilla valmistaa suklaamoussen aikuiseen makuun tai miten olisi vaikka punajuurilatte?

Marita Erikssonin Ruokaan rakastunut (Fitra) tarjoilee värikkäitä, inspiraatiota herättäviä ja syötävän kauniita kuvia sekä yksinkertaiseksi muokattuja, mutta uudella twistillä höystettyjä reseptejä. Tämän kirjan läpi selattuaan on helppo inspiroitua keittiössä.

Jos terveellisyys kuulostaa ankealle, lukumatkan jälkeen saatat yllättyä positiivisesti. Ohjeet perustuvat kasvipohjaiseen ruokavalioon ja niistä on helppo muotoilla omaan ruokavalioon sopivia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

K-ryhmä kehittää hiilineutraalin ruokakaupan

K-ryhmä rakentaa Luonnonvarakeskuksen (Luken) kanssa mallin, joiden avulla ruokakaupasta voi tehdä hiilineutraalin. Mallin ottavat käyttöönsä syksyn aikana kolme K-ruokakauppaa. Kokemusten perusteella mallia on tarkoitus laajentaa vuoden 2020 aikana myös muihin K-ryhmän ruokakauppoihin.

Miksi Amazon palaa?

Amazonian ennätysmäisten palojen tuhot näkyvät muun muassa Porto Velhossa Brasiliassa.

Läntisten maiden johtajat Ranskan presidentti Macron etunenässä julistavat Amazonin sademetsien olevan ihmiskunnan yhteistä omaisuutta, maapallon keuhkot. Ranskassa, Suomessa ja muissa markkinatalouksissa metsä ja maa ovat lailla suojeltua yksityistä omaisuutta. Johtajien puheissa ihmisarvo on jakamaton, mutta maapallon resurssit eivät. Varakkaimmilla on niihin suurempi oikeus. Amazonin hapesta ja hiilinieluista he eivät ole valmiita maksamaan euroakaan.

Suomi vastaanottaa 850 pakolaista vuoden 2020 pakolaiskiintiössä

Hallituksen budjettiriihessä 17. syyskuuta sovittiin, että vuosittainen kiintiöpakolaisten määrä nostetaan nykyisestä 750 henkilöstä hallitusohjelman mukaisesti 850 henkilöön. Suomen viranomaiset valitsevat Suomeen otettavat pakolaiset YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n esityksestä.

Perusväylänpitoon lisää rahaa

Hallitus on sopinut vuoden 2020 budjettiesityksestä. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdään panostuksia vähäpäästöiseen liikenteeseen ja kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Budjettiriihessä sovittiin myös perusväylänpidon lisärahoituksesta.

Raikas ja kevyt Kalevala

ÅST:n syksyn suurteos, Kalevala, saa ensi-iltansa syyskuussa.

Åbo Svenska Teater tuo suomalaisen järeän klassikon Kalevalan lavalleen raikkaana ja kevyenä versiona. ÅST:n Kalevala yhdistää musiikkiteatterin, visuaalisen teatterin, animoidut esineet ja nukketeatterin. Konseptista, ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Jakob Höglund .

Poliisien määrä nousee 7 500:aan vuoteen 2022 mennessä

Hallitus sopi budjettiriihessä 17. syyskuuta sisäistä turvallisuutta vahvistavista toimista. Poliisien määrää nostetaan 7 500 henkilöön vuoteen 2022 mennessä. Hallitus sopi 7,5 milj. euron lisärahasta vuodelle 2020, jolla saadaan poliisiin arviolta 80 henkilötyövuotta lisää ensi vuonna. Uusia voimavaroja kohdennetaan muun muassa ennalta estävään toimintaan ja päivittäisrikostorjuntaan.

Feeniks auttaa läheisen mentyä

Turun kriisikeskuksessa toimiva Feeniks-työ tarjoaa läheisensä menettäneille keskusteluapua niin yksilö- kuin ryhmämuotoista ja niin ikään ammattilaisen ja vapaaehtoistyön muodossa.

Oppivelvollisuus laajenee, korkeakoulujen perusrahoitusta korotetaan 60 miljoonalla eurolla

Hallitus ilmoittaa panostavansa osaamiseen ja koulutukseen kaikille koulutusasteille ulottuvalla noin 350 miljoonan euron kokonaisuudella. Investoinneilla nostetaan suomalaisten osaamistasoa, parannetaan koulutuksen laatua ja tasa-arvoa ja panostetaan lasten ja nuorten hyvinvointiin. Hallitus sopi tiistaina 17. syyskuussa budjettiriihessä valtion vuoden 2020 talousarvioesityksen sisällöstä.

Ajotaidolla merkittävä vaikutus nuorten kuskien liikenneonnettomuuksien syntyyn

18-vuotiaan henkilöauton kuljettajan liikennevahingon riski on yli nelinkertainen verrattuna yli 25-vuotiaisiin. Ajotaidot karttuvat kuitenkin nopeasti, sillä liikennevahinkojen riski pienenee kun ajo-oikeus on ollut viisi vuotta, selviää Pohjola Vakuutuksen tilastoista.

Urheilu

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Menoviikko: Matka kohti mestaruutta alkaa

FC Interillä on kaikki mahdollisuudet palauttaa Veikkausliigan mestaruusveistos Turkuun 11 vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisenä vastaan asettuu IFK Mariehamn.

Veikkausliigan mestaruussarja alkaa ensi sunnuntaina. Piikkipaikalta loppuhuipennukseen starttaava Inter kohtaa ensimmäisessä ottelussaan IFK Mariehamnin. Ottelu Kupittaalla alkaa kello 17.

Tähen Toivomus vei Kavioliiga-pisteet ja samalla Pohjoismaiden mestaruuden Metsämäessä

Henri Bollströmin ohjastama Tähen Toivomus vei Kavioliiga-pisteet Metsämäessä.

Kavioliigan ensimmäinen kausi jatkui Turussa Metsämäen raviradalla molempien rotujen osakilpailuilla. Kylmäveristen osakilpailu oli samalla Pohjoismaiden mestaruus. Kavioliiga-pisteet ja Pohjoismaiden mestarin titteli jäivät Suomeen, kun Henri Bollström kannusti Tähen Toivomuksen voittoon. Lämminveristen osakilpailussa loisti Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Chief Orlando.

Åboraakkeli: Jäitä Huuhkajien sulkiin

Teemu Pukki.

Myönnettävä on, että Huuhkajilla on edelleen erinomainen mahdollisuus selvitä kesän 2020 jalkapallon EM-kisoihin. Karsintoja on jäljellä neljä peliä ja lähin uhkaaja takana on kolmen pisteen päässä oleva Armenia.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.