Ravinnerikkaat kvinoa ja lupiini soveltuvat kestävään ruoantuotantoon

Kvinoa on ravintorikas raaka-aine, jonka sisältämä tärkkelys soveltuu hyvin erilaisiin tuotteisiin. Kvinoa on ravintorikas raaka-aine, jonka sisältämä tärkkelys soveltuu hyvin erilaisiin tuotteisiin. Kuva: Eero Saarikoski

Kvinoa ja lupiini soveltuvat kuluttaja-arvioiden perusteella hyvin esimerkiksi smoothieen tai välipalatuotteisiin. Tutkijat tarkastelivat ominaisuuksiltaan lupaavien kvinoan ja lupiin hyödyntämistä kestävässä ruoantuotannossa.

Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) hankkeessa selvitettiin ravitsemuksellisilta ja toiminnallisilta ominaisuuksiltaan mielenkiintoisten ja lupaavien viljelykasvien hyödyntämistä. Hanke toteutettiin yhteistyössä Perun La Molinan maatalousyliopiston ja Chilen Valparaison yliopiston kanssa. Yhteistyökumppaneina oli myös yrityksiä, jotka edustivat sekä alkutuotantoa että elintarviketeollisuutta.

Tutkimukseen valittiin kasveja, joita viljellään kaikissa kolmessa maassa – Suomessa, Perussa ja Chilessä. Tutkijat halusivat selvittää muun muassa kasvien ravintokoostumusta, tuotanto- ja jalostusteknologioita ja luoda uusia tuoteideoita.

– Luken tutkijat esimerkiksi kokeilivat yhdessä kumppaniyrityksen kanssa aurinkopaneeleja yhdistettynä siementen kuivaukseen, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Hankkeessa halusimme yhdistää ekologisen aurinkoenergian moderneihin kuivausteknologioihin, jotta niitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kehittyvissä maissa laadukkaana ja ympäristöystävällisenä menetelmänä, kertoo Turun yliopiston elintarvikekemian ja elintarvikekehityksen yliopistonlehtori Jukka-Pekka Suomela.

Tutkijat kehittivät kvinoasta ja lupiinista uusia tuoteideoita, jotka he antoivat kuluttajien arvioitaviksi. Suomessa kuluttajat arvioivat kvinoasta ja lupiinista valmistettuja smoothieita, ja Perussa arvioitavana oli smoothieiden lisäksi niin ikään kvinoasta ja sinilupiinista valmistettuja välipalatuotteita.

– Perussa saimme mukaan tunnetun kokin Flavio Solórzanon, joka valmisti välipalatuotteet halutuista raaka-aineista. Uusilla tuoteideoilla testasimme sekä Perussa että Suomessa, missä muodossa ja kuinka paljon kvinoaa ja lupiinia tuotteisiin voidaan laittaa, jotta ne ovat vielä mielekkäitä kuluttajille, Suomela sanoo.

Kuluttaja-arvioiden perusteella kvinoaa ja lupiinia voisi hyödyntää smoothien ja välipalatuotteiden raaka-aineina. Sini- ja tuoksulupiini ovat ravintoarvoiltaan rikkaita kasveja, joissa on runsaasti proteiinia ja hyviä rasvoja. Kvinoa on myös ravintorikas raaka-aine, jonka sisältämä tärkkelys soveltuu hyvin erilaisiin tuotteisiin.

– Hankkeemme on vahvistanut tutkimuslaitosten välistä tiedon vaihtoa ja vuorovaikutusta elinkeinoelämän toimijoiden kanssa. Alkutuotantosektori sai hyödyllistä tietoa erityisesti kuivausteknologioihin liittyen. Yhteistyöverkostomme vahvistuivat sekä kotimaisten hankekumppanien välillä että kansainvälisten yhteistyökumppanien suuntaan, Suomela toteaa.

Sustainable Utilization of Andean and Finnish Crops -hanketta rahoitti Business Finlandin ja UM:n yhteinen BEAM-ohjelma. Kumppaniyrityksinä mukana olivat Avena Nordic Grain Oy, Bunge Finland Oy, Rainingon Luomutila, Polar Glucan Oy ja Viljakas Oy.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Juttua muokattu 21.3. klo 13.25: Täsmennetty lupiinilajien nimillä.

Valinnanvapaus olisi pelastanut Karinakodin

Karinakodin lakkautuspäätös puhuttaa.

Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön Karinakodissa loppuu laitosmuotoinen yksityinen saattohoito vähäisen käytön johdosta.

Sesonkikalat siivittävät kalakauppaa

Sesonkikalat ovat siivittäneet myös palvelutiskien kalamyyntiä S-ryhmässä.

Tuorekalan myynti on kasvanut S-ryhmässä ennätystahtia sekä kalatiskillä että pakatun kalan osalta. Koko kalatuoteryhmän myyntimäärä on kasvanut 20 prosenttia, ja valintapakatun tuorekalan myynnin kasvu lähentelee peräti 40 prosenttia.

Lounais-Suomessa ja Hämeessä kuivaa

Lounais-Suomessa ja Hämeessä kevät on ollut vähäsateinen. Suuret luonnontilaiset järvet laskivat jo viime vuoden kuivan kesän myötä tavanomaista alemmaksi, joten vesitilanne jatkuu etenkin Mallasvedellä ja Längelmävedellä sekä Hauhon reitillä edelleen kuivana.

Eturauhassyövän merkkiaine PSA aktivoi syövän leviämiseen osallistuvia veri- ja imusuonikasvutekijöitä

Eturauhassyövän merkkiaine PSA on yksi niistä piiskureista, jotka aktivoivat syövän leviämiseen osallistuvia veri- ja imusuonikasvutekijöitä, paljastaa uusi tutkimus.

Turun seutukunnan työttömyysaste laskenut lähes Helsingin seutukunnan tasolle

Turun seutukunnan työttömyysaste oli huhtikuussa vain 0,4 prosenttiyksikköä Helsingin seutukuntaa korkeampi. Työttömyyden nopea lasku jatkui Turussa ja Turun seutukunnassa edelleen huhtikuussa 2019.

Turun vilkkaimmilla rannoilla rantavalvojat kesäkaudella

Saaronniemen rannalla on valvontaa jokaisena päivänä 3.6.–11.8. kello 11–18, myös juhannuksena.

Rantavalvojat valvovat turvallisuutta Turun vilkkaimmilla uimarannoilla tänäkin kesänä. Rantavalvojat työskentelevät Ispoisten ja Ekvallan rannoilla joka päivä 3.6.–11.8. kello 11–18 lukuun ottamatta päivittäistä lounasaikaa kello 13.30–14. Juhannusaattona ja -päivänä 21.–22. kesäkuuta ei Ispoisissa ja Ekvallassa ole rantavalvontaa.

C21-kaupunginjohtajat: Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu nopeimmin kuntapohjaisesti

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa tulee uudistaa nopeasti, kuntapohjaisesti ja kaikki voimavarat tulee keskittää palveluiden, ei hallinnon kehittämiseen. Suomen 21 suurimman kaupungin kaupunginjohtajat ovat huolissaan tulevan hallituksen kaavailuista jatkaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista maakuntamalliin pohjautuen.

Kaupungin ytimeen rakentuvat uudiskohteet kiinnostavat Turussa asunnonostajia

Kupittaan Momentumin valmistumisen myötä asuinalue on valmis.

Asuinkäyttöön sopivat keskustatontit ovat Turussa harvassa. Auratum Asunnot rakennuttaa Turun keskustaan ja Kupittaan alueelle parhaillaan useampia uudiskohteita, joille on saatu tilaa purkamalla vanhaa rakennuskantaa.

Junnila: 5G-verkkojen rakentamisessa huomioitava kansallinen turvallisuus

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) jätti torstaina kirjallisen kysymyksen Suomen 5G-verkkojen turvallisuudesta kiinalaisvalmistaja Huaweihin liitettyjen tietoturvauhkien vuoksi. Suomessa Huawei on merkittävässä asemassa Elisan 5G-verkon toteuttamisessa.

Kaupunki
Urheilu

Tahrat Justin Gatlinin kilvessä mahdollistavat olympiavoittajan saapumisen Turkuun

Renaud Lavillenie ja muut kenttälajien huiput ovat saaneet paistatella valokeilassa Paavo Nurmi Gamesissa.

Pikajuoksutähti Justin Gatlinin saapuminen Paavo Nurmi Gamesiin on herättänyt monenlaisia tunteita suomalaisessa yleisurheiluväessä. Osa on innoissaan maailman huipputason juoksijan saapumisesta, osa pitää Gatlinia dopingissa ryvettyneenä huijarina.

Vastoinkäymiset ovat hioneet huippuerotuomari Mattias Gestraniuksen särmiä

Mattias Gestranius viihtyy hyvin Paraisilla. – Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Ja jos ei jotain ole, se löytyy puolen tunnin matkan päästä Turusta. Tämä on pieni ja idyllinen paikka. Ei minulla ole mitään syytä lähteä muualle.

Paraisilla asuva Mattias Gestranius on tällä hetkellä yksi Suomen parhaimmista ja arvostetuimmista jalkapalloerotuomareista. Arvostuksesta ja onnistumisista kertoo sekin, että Gestraniuksesta tuli viime marraskuussa 23 vuoteen ensimmäinen suomalaiserotuomari, joka puhalsi Mestarien liigan ottelun.

Åboraakkeli: Hudson Kaapo Kakon jakolinjana

Kaapo Kakko.

Joki on totta kai Kaapo Kakolle tuttu näky. Jokaisen turkulaisen sielussa Aurajoki virtaa vuolaana ja kirkasvetisenä.

Suomi finaalitavoittein kilpa-aerobicin EM-kisaan Bakussa

Turkulaiset Fanny Samppa (vas.) ja Erika Rautiainen (oik.) tavoittelevat onnistumisia EM-areenalla sekä yksilökisassa että triossa yhdessä Linn Aghan kanssa.

Kilpa-aerobicin Euroopan mestaruudet ratkotaan tänä viikonloppuna Bakussa, Azerbaidzanissa. Kilpailussa nähdään suomalaisedustusta niin naisten kuin nuorten sarjoissa.

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!