Pelimiehen valinta: Division 2 tarjoaa toimivaa räiskintää upeissa puitteissa

Tom Clancy's The Division 2:n maisemat ovat varsin kauniita. Tom Clancy's The Division 2:n maisemat ovat varsin kauniita. Kuva: Ubisoft

Ubisoftin Tom Clancy’s The Division 2 on melko suoraa jatkoa muutama vuosi sitten julkaistuun The Divisioniin. Tosin tällä kertaa taistelut siirtyvät pari sataa mailia lounaaseen, kun New York vaihtuu Washington DC:hen.

Jo The Division oli monin tavoin toimivaa strategiaräiskintää, mutta Division 2 viilaa montaa pientä asiaa vielä hieman toimivammaksi. Lopputuloksena onkin jouhevasti toimiva sodankäyntiä, jossa kontrollit toimivat ongelmitta, aseita ja tekemistä piisaa ja Washington DC näyttäytyy sotimisenkin keskellä sen verran kauniilta, että matkakuumemittari hipoo kriittisiä rajoja. Maailman yksityiskohtaisen mallintamisen Ubisoft on aina hallinnut ja niin hallitsee tälläkin kertaa.

Division 2:ssa on mukana myös kevyesti roolipelielementtejä, mutta ne ovat sen verran kevyitä, että aloituskynnys pysyy suhteellisen matalalla, vaikka The Divisionia ei olisikaan pelannut. Peli pyrkii olemaan viihdettä enemmän kuin viimeisen päälle tarkka strategiasimulaattori, joten jos sotimiseltaan haluaa viimeisen päälle tiukan realistisen otteen, sitä ei kannata The Division 2:lta odottaa.

Juoni ei myöskään Division 2:ssa loista. Tosin sitä ei varmaan kukaan odottanutkaan. Pähkinänkuoressaan juoni on se, että anarkia rehottaa Washingtonin kaduilla ja erikoisjoukkojen tehtävänä on saada palautettua rauha kaduille.

Juoni tuntuu ammuntaan keskittyvissä peleissä olevan voittopuolisesti sisältävän vain sen verran aineita, että sillä jollain tavalla perustellaan pelin tapahtumat. Se on sääli. Ainakin allekirjoittanut tarinavetoisten pelien ystävänä voisi kuvitella sitoutuvansa peleihin enemmän, jos peli juonellaan loisi sellaisen tunteen, että räiskinnällä on oikeasti jonkinlainen suurempikin päämäärä. Mahdoton tehtävä se ei ole. Se on osoitettu muun muassa kauhugenressä.

Tosin The Division 2:n kohdalla juonelliset puutteet on korvattu pelin pääasiaan panostamalla. Peli on selvästi tehty myös kaverihupia ajatellen ja co-oppina pelistä saakin varsin paljon irti, varsinkin, jos on tuttua peliseuraa.

Täyteläisestä maailmasta löytyy paljon ihmeteltävää. Paikkojen tutkiminen onkin yksi pelin keskeisistä tarkoituksista. Jos pelaajassa on vähänkään etsijän vikaa, peliin käytetty aika venyy nopeasti kymmeniin tunteihin.

Kevyistä puutteistaan huolimatta Tom Clancy’s The Division 2 ottaa hyvän harppauksen edeltäjäänsä verrattuna. Kevyen strategiaräiskinnän ystävälle The Division 2 on varma valinta.

Ilkka Lappi

Läpiajo estetty Fleminginkadulla

Linnanfältin ajojärjestelyissä on muutoksia ajalla 26.8-15.9. Kaivutyöt ovat edenneet niin, että läpiajo on estetty Fleminginkadulla. Ajoneuvoliikenne kulkee Fleminginkatu 8:aan sekä Raitiokujaan saakka Amiraalistonkadun kautta. Fleminginkatu 1-7:n liikenne kulkee Linnankadun kautta.

Suurten järvien vedenkorkeudet jatkavat laskua

Sunnuntaille suurimpien sateiden ennustetaan tulevan Pohjois-Pohjanmaalle, mikä voi nostaa hieman jokien vedenkorkeuksia. Alkuviikosta sään ennustetaan poutaantuvan, minkä vuoksi vedenkorkeuksien nousu jää vähäiseksi.

Kortiton kuski törmäsi pakettiauton perään Pöytyällä ja yritti juosta karkuun

Alle 20-vuotias nuorukainen ajoi perjantaina hieman ennen kolmea iltapäivällä kuljettamallaan henkilöautolla pakettiauton perään Pöytyällä Turuntiellä Hevosmäentien risteyksen kohdalla. Tätä ennen kuljettaja oli suurella ylinopeudella ohittanut ainakin yhden ajoneuvon tieosuudella, jolla nopeusrajoitus on 60 km/h.

Nostotyö sulkee ajokaistan Linnankadulla ensi viikolla

Nostotyö sulkee Linnankatu 55:n kohdalla toisen ajokaistan liikenteeltä maanantaista perjantaihin kello 9-15.

Euroopan kemikaalivirasto laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden kandidaattilistaa

Euroopan kemikaalivirasto on laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden niin sanottua kandidaattilistaa. Listalla on nyt 201 ainetta.

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä maanantaista alkaen.

Eloranta: Työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin tartuttava EU:ssa

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) haluaa, että EU tarttuu vahvasti työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin. Eloranta osallistui lauantaina Turun Eurooppa-foorumin

Nostotyö sulkee ajokaistan Tukholmankadulla maanantaina

Nostotyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan Tukholmankadulla Jaakkoo-Taaran kohdalla maanantaina kello 9 alkaen.

Lottoarvonnassa löytyi yksi täysosuma

Lottoarvonnassa (kierros 34/2019) löytyi yksi täysosuma. 3,6 miljoonan euron voiton tuonut rivi pelattiin S-market Karkkilassa.

Urheilu

Jälkipeli: Lahjakkaan Dan-Ola Eckermanin ura ja elämä päättyi varhain

Turun Palloseuran lahjakas maalivahti Dan-Ola Eckerman oli tuttu näky lehtien otsikoissa vielä 1990-luvun alussa. Kun ura eteni kohti valtakunnan eliittiä, kohtalo puuttui peliin. Tuula Eckerman, Danin aviovaimo ja yhteisen lapsen äiti, muistelee haikeudella traagisia tapahtumia.

Turun Räntämäen kaupunginosassa sijaitseva kaunis keskiaikainen Maarian kirkko oli täpötäynnä. Kaikki Dan-Ola Eckermania (1964–94) viimeiselle matkalle saattamaan saapuneet eivät edes mahtuneet sisälle kirkkoon. Eletään alkukesää vuonna 1994. Nuoren urheilijan elämä päättyi aivan liian varhain.

TPS-juniorit kamppailevat viikonloppuna SM-karsinnoissa

Useampi TPS:n juniorijoukkue aloittaa viikonloppuna virallisen kilpailukautensa SM-karsinnoissa. Tulessa ovat tyttöjunioreista B-tytöt sekä pojista B Akatemia, C1-pojat sekä C2-pojat.

HC TPS Turku Oy kasvatti liikevaihtoaan ja kavensi tappioitaan, Erkka Westerlund liittyy seuran hallitukseen

Erkka Westerlund.

HC TPS Turku Oy:n taloudelliseen tasapainoon tähtäävä tervehdyttämisprosessi etenee. Päättyneellä tilikaudella turkulaisseuran liikevaihto kasvoi ja tulos parani.

TPS jalkapallon kunniagalleria julkistetaan syyskuussa

TPS jalkapallo avaa erityisen ansioituneita henkilöitä varten oman mustavalkoisen Kunniagallerian syyskuussa.

Puukkokatsomo: Kisa muiden joukossa

Kansainvälinen yleisurheilukausi on Dohan MM-kisojen ajankohdasta johtuen poikkeuksellisen pitkä. Pitkä kausi miellyttää varmasti monia yleisurheilun ystäviä, mutta kärsijöitäkin löytyy.

Joel Laitinen Interin edustuksen harjoitusvahvuuteen

PEPO Lappeenrannan kapteeni Joel Laitinen harjoittelee loppukauden FC Interin edustusjoukkueen mukana. Laitinen pelaa kuitenkin PEPO:n mukana jäljellä olevissa Kakkosen otteluissa, ellei vielä tulevassa kuun vaihteessa toisin sovita.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.