K-ryhmän myynti Lounais-Suomen alueella alkuvuonna 297,8 miljoonaa euroa

Mikko Helander (vas.) ja Olli Setänen. Mikko Helander (vas.) ja Olli Setänen. Kuva: Riitta Salmi

K-ryhmän myynti Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta ja Ahvenanmaa) oli tammi-maaliskuussa yhteensä 297,8 miljoonaa euroa ja se kasvoi 1,1 prosenttia. Päivittäistavarakaupan myynti oli 219,1 miljoonaa euroa ja se oli plussalla 1,6 prosenttia. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa myynti kävi 60,4 miljoonalla eurolla ja se kehittyi 11,5 prosenttia.

– Runsas rakentaminen alueella näkyy rakentamisen ja talotekniikan hyvässä kehityksessä. Myös päivittäistavarakaupan lukuihin voi olla tyytyväinen, koska viime vuonna pääsiäinen ajoittui maaliskuulle, ja nyt pääsiäissesonki tulee vasta huhtikuun myyntiin, kommentoi Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Olli Setänen.

Varsinais-Suomessa K-ryhmän myynti oli 213 miljoonaa euroa ja se kasvoi 0,6 prosenttia. Päivittäistavarakaupan myynti oli 151,3 miljoonaa euroa ja se kehittyi 2,0 prosenttia. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kasvoi 14,9 prosenttia myyntieurojen ollessa 44,2 miljoonaa.

– Varsinais-Suomessa päivittäistavarakaupan ketjuista hyvin kehittyivät K-Supermarketit, K-Marketit ja Neste K -myymälät. Hyvä kehitys oli myös K-Raudoissa ja urheilukaupoissa, Setänen kertoo.

Satakunnassa K-ryhmän myynti oli 74,9 miljoonaa euroa ja se kehittyi 3,3 %. Päivittäistavarakaupan myynti oli 58 miljoonaa euroa ja se oli plussalla kaksi prosenttia. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 16,2 miljoonalla eurolla ja se kasvoi 3,2 prosenttia.

– Päivittäistavarakaupan ketjuista K-Citymarketit ja K-Marketit pärjäsivät hyvin, myös K-Raudoissa myynti ja kehitys olivat hyvät, Setänen sanoo.

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on 13 miljardia euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 41 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pakina: Ei pyykkituvan jälkipuheille

Taloyhtiöiden asioista jaksetaan kerta toisensa jälkeen napista pyykkituvissa, äristä keskustelufoorumeilla ja turista tuttujen kesken. Tämä on jännittävää. Tämä on äärimmäisen jännittävää etenkin siksi, ettei esimerkiksi kevätkokouksiin juuri jakseta raahautua.

Petri Virtanen sosiaali- ja terveyshallintotieteen osa-aikaiseksi professoriksi Vaasan yliopistoon

Petri Virtanen.

VTT, dosentti Petri Virtanen on nimitetty osa-aikaiseksi sosiaali- ja terveyshallintotieteen professoriksi Vaasan yliopistoon ajalle 1.8.2019–31.7.2021. Kyseessä on tutkimuspainotteinen tehtävä. Virtanen toimii parhaillaan eduskunnan alaisen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan toimitusjohtajana.

Liedon Pallo etsii valmennuskoordinaattoria

Liedon Pallo hakee valmennuskoordinaattoria vastaamaan seuran valmennuslinjan kehittämisestä, koordinoinnista ja valmentajakoulutuksista.

Heinien siitepölymäärät runsaita etelässä

Koivun kukinta heikentyy Keski-Lapissa ja jatkuu Pohjois-Lapissa, mutta siitepölyä kulkeutuu myös etelämmäksi. Koivun siitepölymäärät ilmassa ovat enimmäkseen kohtalaisia Lapissa. Vähäisiä määriä koivun siitepölyä voi kulkeutua pohjoisesta maan keskiosiin saakka.

Riittämättömän liikunnan haastetta ei ratkaista yksin

Vain viidesosa aikuisista ja kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikunta ajatellaan usein erillisenä elämänalueena, jota erityisesti lähdetään harrastamaan. Liian vähäinen liikkuminen vaikuttaa niin yksilöiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun kuin laaja-alaisesti yhteiskunnan eri sektoreilla, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin, työkykyyn ja sotilaallisen valmiuden suorituskykyyn.

Monikulttuurisuusneuvosto hakee uusia ehdokkaita

Turun kaupunki hakee järjestöjäseniä monikulttuurisuusneuvostoon. Neuvoston tarkoituksena on toimia maahanmuuttajien edustajana ja edistää maahanmuuttajien sekä viranomaisten välistä yhteistyötä. Neuvosto tarkastelee asioita maahanmuuttajanäkökulmasta Turun alueella muun muassa antamalla lausuntoja ja tekemällä aloitteita sekä tiivistä yhteistyötä muiden Turun vaikuttajaryhmien kanssa.

Heidi Hirvonen HKScan-konsernin viestintäjohtajaksi

Heidi Hirvonen on nimitetty HKScan-konsernin viestintäjohtajaksi. Hirvonen on tehnyt pitkän uran Raisio-konsernissa, jossa hän on vastannut konserniviestinnästä viimeiset 12 vuotta.

Turvapaikanhakijoilla runsaasti masennusoireita

Jopa 40 prosenttia Suomesta turvapaikkaa hakeneista aikuisista kertoi merkittävistä masennus- ja ahdistuneisuusoireista. Yli puolet sekä aikuisista että lapsista raportoi kokeneensa ennen Suomeen tuloa vähintään yhden järkyttävän, mahdollisesti traumaattisen tapahtuman, kuten joutunut väkivallan kohteeksi.

Kaukolämpötyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan myös päiväsaikaan Koulukadulla

Ennakkotiedoista poiketen kaukolämpötyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan myös päiväsaikaan, joten yksi ajokaista on pois käytöstä Koulukadulla Eerikinkadun ja Yliopistonkadun välillä ensi viikon keskiviikkoon saakka.

Urheilu

Liedon Pallo etsii valmennuskoordinaattoria

Liedon Pallo hakee valmennuskoordinaattoria vastaamaan seuran valmennuslinjan kehittämisestä, koordinoinnista ja valmentajakoulutuksista.

TPS:n salibandynaiset kohti tulevaa kovin tavoittein

Mennyt kausi oli TPS:n edustusjoukkueille menestyksekäs. SM-hopeaa saavuttanut miesten edustusjoukkue vei päähuomion, mutta samaan aikaan tasaisen nousevaa kehityskäyrää edennyt naisten edustusjoukkue nappasi historiansa parhaan sijoituksen päätyen lopulta neljänneksi. Naisten liigajoukkue astuu miesten tapaan uuden päävalmentajan aikaan, kun Lari Molkka astuu Aki Vilanderin saappaisiin.

Eveliina Heinonen U16-maajoukkueeseen

TPS:n Eveliina Heinonen on nimetty tyttöjen jalkapallon U16-maajoukkueeseen. Maajoukkue matkaa Ruotsiin taistelemaan ikäluokan avoimeen PM-turnaukseen heinäkuussa.

Rasmus Holma sivussa Mypa-ottelusta

TPS:n totutussa kokoonpanossa on pieniä muutoksia. Tappiollisen MuSa-ottelun loppuhetkillä polvensa loukannut Rasmus Holma on sivussa. Topparin paikan ottanee Otto Schultz .

Inter näkyvästi esillä toukokuun tähdistössä

Jose Riveiro ja Mika Ojala.

Veikkausliigan toukokuun joukkueeseen on valittu Interistä Filip Valencic ja Mika Ojala . Lisäksi kuukauden valmentajaksi on valittu Jose Riveiro . Veikkausliigan maalipörssiä johtava Valencic valittiin myös toukokuun parhaaksi pelaajaksi.

Inter pelaa vihdoinkin potentiaalinsa edellyttämällä tasolla

Filip Valencicin ruuti on ollut kuivaa.

Veikkausliiga on ollut alkukauden osalta mielenkiintoisempi kuin aikoihin. Tätä on auttanut muun muassa ylivoimaisen mestarisuosikki-HJK:n kompurointi alkukaudella sekä varsin tasainen sarjan kärkipää.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.