Turkulainen muotoiluyritys Klo Design nosti liikevaihtonsa puolitoistakertaiseksi

Dani Aavinen. Dani Aavinen. Kuva: Jane Iltanen

Turkulainen vaatteita ja asusteita suunnitteleva muotoiluyritys Klo Design kasvattaa liikevaihtoaan. Viimeisen vuoden aikana yhtiön liikevaihto kasvoi 165 prosenttia eli 141 000 eurosta 374 000 euroon. Kasvun taustalla on jo vuonna 2005 perustetun muotoiluyrityksen vuosi sitten aloittama suunnitelmallinen kasvustrategia ja uusi alku muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen.

Kasvustrategian toteuttaminen tuli ajankohtaiseksi, kun yrittäjä Dani Aavinen palasi Klo Designin johtoon vajaan neljän vuoden tauon jälkeen jääkiekon Mestiksessä pelaavan Tuto Hockeyn toimitusjohtajan paikalta. Klo Design lähti hakemaan aktiivista kasvua ensisijaisesti myyntipanostusten kautta.

Viimeisen vuoden aikana Klo Design on saanut toistakymmentä jälleenmyyjää eri puolilta Suomea, laajentanut Turun keskustan Fortuna-korttelissa olevan liikkeensä ja avannut toisen myymälän kauppakeskus Myllyyn.

Klo Designin oma tuotanto joutui muuttamaan viime vuonna Turun keskustasta Iso-Heikkilään isompiin tiloihin. Yhtiö palkkasi Liettuasta oman työntekijän johtamaan ja valvomaan nopeasti kasvanutta vaatetuotantoaan.

Kuluvan vuoden tavoitteena on kehittää ja kasvattaa yritystä kokonaisvaltaisesti malliston, myynnin, tuotannon ja viestinnän osa-alueilla. Lähiviikkojen aikana vaatemallisto laajenee ja monipuolistuu useilla uusilla tuotteilla, joista osa on valmistettu sertifioidusta luomupuuvillasta. Kesällä Klo Designin myyntipisteitä on eri puolilta Suomea jo lähes 20.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vielä ehdit tehdä täydennykset veroilmoitukseen, toimi viimeistään tiistaina 21. toukokuuta

Verohallinto kehottaa veroilmoituksen täydentäjiä toimimaan heti. Jos esitäytettyyn veroilmoitukseen pitää tehdä muutoksia, kolmasosan palkansaajista ja eläkeläisistä pitää toimia viimeistään 21. toukokuuta. Verohallinto suosittelee tekemään täydennykset sähköisesti OmaVero-palvelussa.

Valtaosa nuorista ei koe tarvetta vähentää netin käyttöään

Yläasteikäiset tunnistavat netinkäytön haittapuolet ja olisivat halukkaita myös vähentämään sitä, mutta he kokevat painetta olla läsnä palveluissa jatkuvasti. Asia selviää MLL:n tekemästä nuorten mediakyselystä, johon vastasi 1 500 nuorta. Puolet vastaajista kertoi, että netti on auttanut heitä tutustumaan ihmisiin.

Suuri salaattikirja houkuttelee syömään salaatteja

Naantalista kotoisin olevan ja Sauvossa asuvan Kaisa Sillanpään Suuri salaattikirja (Readme.fi) houkuttelee syömään salaatteja joka päivä. Monimuotoiset salaatit antavat mahdollisuuden rikastuttaa ruokapöydän tarjontaa. Suuri salaattikirja sisältää kaikkiin tilanteisiin sopivia herkullisia reseptejä, yhteensä reilusti yli 100 salaattireseptiä. Salaateissa on käytetty kattavasti erilaisia raaka-aineita.

Esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautipotilaan sydänriskiä

Tyypin 2 diabeteksen esiaste eli niin sanottu esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautia sairastavan sydänriskiä. Diabeteksen esiasteen vaikutuksia sepelvaltimotautipotilaiden sydänriskiin selvitettiin Oulun yliopiston johtamassa laajassa tutkimuksessa, jossa seurattiin noin 2000 sepelvaltimotautipotilaan terveyttä kuuden vuoden ajan. Kyseessä on ensimmäinen laajamittainen seurantatutkimus aiheesta.

Lukemisen edelleen suosittu ajanviettotapa

Tuoreesta Suomi lukee -tutkimuksesta selviää lukemisen olevan edelleen suosittu ajanviettotapa. Kirjoja lukee mielellään 85 prosenttia suomalaisista.

Kialta kompakti katumaasturi

Kia on paljastanut ensimmäiset kuvat uudesta kompaktista katumaasturistaan, joka esitellään virallisesti kesällä. Uusi malli yhdistää käytännölliset sisätilat ja ominaisuudet kompaktin katumaasturin kokoon.

Nuoriso viihtyy pyörillä

Lapset ja nuoret pitävät pyöräilystä. Nuorten vapaa-aikatutkimuksessa pyöräily nousi 10–14 -vuotiaiden suosituimmaksi liikuntalajiksi. Nuoremmilla, 6–9 -vuotiailla, pyöräily on toiseksi suosituin liikuntalaji heti ulkoilun tai kävelyn jälkeen.

Virtuaalivaluutan tarjoajat rahanpesun estämisen valvonnan piiriin

Virtuaalivaluutan tarjoajien ja palvelujen rekisteröinti ja valvonta tuo alan toimijat rahanpesun estämistä koskevan sääntelyn piiriin. Sääntely ei kuitenkaan tuo virtuaalivaluuttoja sijoittajansuojan piiriin, joten virtuaalivaluuttasijoittamiseen liittyvät riskit pysyvät ennallaan. Finanssivalvonta kannustaa edelleen sijoittajia arvioimaan tarkkaan virtuaalivaluuttoihin liittyviä riskejä ennen sijoituspäätöstä.

Moottoripyörällä nopeutta 189 km/h Raisiossa, kuski määrättiin ajokieltoon

Poliisimoottoripyöränkuljettaja mittasi lauantaina kello 22.20 Raisiossa kasitiellä moottoripyörälle nopeuden 189 kilometriä tunnissa. Tiellä oli suurin sallittu nopeus 100 kilometriä tunnissa.

Urheilu

Jälkipeli: Rauteen suku on tärkeä osa Turun Kisa-Veikkojen historiaa

Rauteen suku on ollut Turun Kisa-Veikkojen toiminnassa mukana jo kolmen sukupolven ajan. Isoisä Urho Rautee aloitti, pojat Pekka (vas.) ja Matti jatkoivat. Nyt Pekan poika Mikko vetää seuran jääkiekkotoimintaa ja tytär, Katja, on koko seuran puheenjohtaja.

Historiallinen Rientolan urheilutalo on täyttynyt ääriään myöten. Turun Kisa-Veikkojen talvikauden päätöstilaisuus todistaa, miten perinteitä huokuvalla seuralla menee hyvin. ”Kisurit” on tärkeä osa turkulaista urheiluseuraperinnettä.

Otteluanalyysi: Inter jatkoi voittoputkea KuPS:n kustannuksella

Maalivahti Aati Marttinen piti nollan.

Neljäs voitto putkeen. Tällä kertaa jalkoihin jäi KuPS. Inter korjasi Veikkausliigan pisteet 1-0 (1-0). Peli kulkee, tulosta tulee. Eikä haitannut, vaikka Timo Furuholm ja Niko Markkula olivat pelikiellon takia sivussa. Paikkaajia löytyy.

Esimakua finaalista jo alkukaudesta?

Trojansin naisten joukkue kohtaa Roostersin lauantaina.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon kausi on vasta päässyt käyntiin, kun nousijajoukkue Turun Trojans matkustaa 18. toukokuuta Helsinkiin Roostersin vieraaksi. Trojans on asettanut kauden tavoitteekseen finaalipaikan. Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjiin kuuluva Roosters on hyvä mittari, missä Trojans tällä hetkellä menee.

Puukkokatsomo: Sundin kokoinen aukko

Antero Niittymäki.

TPS:n jääkiekkomiehistö koki pahan takaiskun jo toukokuussa, kun Vaasan Sportista hankittu puolustaja Tony Sund teki NHL-sopimuksen San Jose Sharksin kanssa.

SM-kisoihin tulossa lähes tuhat voimistelijaa

Joka toinen vuosi järjestettävät voimistelun kaikkien lajien yhteiset SM-kilpailut järjestetään 24.–26. toukokuuta Turussa Kupittaan urheilupuistossa. Viidettä kertaa järjestettävä voimistelulajien yhteinen SM-viikonloppu kokoaa maan parhaat voimistelijat urheiluhalliin ja palloiluhalliin.

Otteluanalyysi: TPS nappaa voittoja nihkeillä esityksillä

Tommi Pikkarainen ja Kristian Heinolainen.

Onkohan tämä mikään ongelma ollenkaan? Kerrotaan se silti. TPS nappaa voittoja ja pisteitä jalkapalloilun Ykkösessä, vaikka peliesitys ei ole järin häävi. Nyt uhriksi joutui AC Kajaani, jonka TPS päihitti kapteeni Sami Rähmösen rankkarimaalilla. TPS keikkuu sarjataulukon kärjessä.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!