Paraisten ympäristömessut monipuolistuvat – ja muita saariston kesätapahtumia

Kuva: Saariston ympäristömessut

Paraisten päivien yhteydessä 7.–8. kesäkuuta järjestetään kuudennet Saariston ympäristömessut. Messut ovat auki Paraisten keskustassa perjantaina 7. kesäkuuta kello 11–17 ja lauantaina 8. kesäkuuta kello 10–14.

Maksuttomassa tapahtumassa jaetaan ympäristöystävällisiin asumisratkaisuihin liittyvää tietoa ja käytännön vinkkejä paikallisille asukkaille ja mökkiläisille.

Tänä vuonna tapahtumasta luodaan myös entistä ohjelmallisempi. Messualueelle tulee myös erillinen ohjelmalava.

– Yksi laajemman ohjelman tavoite on totta kai saada ihmisiä enemmän liikkeelle. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä isompi kesätapahtuma, joka nostattaa positiivista henkeä ympäristöasioihin liittyen, kuvailee järjestelyissä mukana oleva ympäristönsuojelutarkastaja Petri Huovila.

Yrittäjiä ja yrityksiä on aiempien vuosien tapaan mukana laaja kirjo. Paikalla esitellään jätevesien käsittelylaitteita ja erilaisia talousvedenhankinnan ratkaisuja. Messujen aikana voi tutustua myös aurinkoenergiaan ja kompostointiin.

Perjantai-iltana 7. kesäkuuta messujen päätteeksi järjestetään Disco-Soup-illanvietto, jossa hävikkiruoasta valmistetaan ilmaista ruokaa yleisölle.

– Ruoanvalmistus hävikkiruoasta on yksi tapa ottaa ympäristö huomioon. Haluamme osoittaa ihmisille, että niin sanottua jäteruokaa voi käyttää monin tavoin hyväksi, Huovila toteaa.

Saariston kesässä tapahtuu:

4.–15.6. Naantalin musiikkijuhlat. Vuodesta 1980 järjestetyt, kamarimusiikkia ohjelmistossaan painottava, Naantalin musiikkijuhlat kerää jälleen puolentoista viikon aikana parikymmentätuhatta vierailijaa. Esiintymässä tänä vuonna on jälleen laaja kattaus huippumuusikoita Suomesta ja ulkomailta. Naantaliin saapuu tänä vuonna muun muassa oboisti Jean-Louis Capezzali, huilisti-kapellimestari Patrick Gallois sekä Suomen selloylpeys Apocalyptica.

7.–8.6.Paraisten päivät. Vuosikymmenten mittainen perinne jatkuu Paraisilla kesäkuun toisena viikonloppuna. Paraisten keskusta täyttyy monenmoisesta tekemisestä kesän virallisessa startissa.

24.–27.6. Paraisten Urkupäivät. Paraisilla vietetään syntymäpäiväjuhlia juhannuksen jälkeen, kun Paraisten Urkupäivät järjestetään 40. kerran. Juhlavuoden ohjelmassa on kaikkiaan viisi konserttia. Tuttuun tapaan konsertteja on Paraisten kirkon lisäksi muun muassa Nauvon kirkossa ja Qvidjan linnalla.

1.–7.7. Houtskarin päivät. Perinteisen tapahtumaviikon aikana monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille ympäri Houtskaria.

3.–7.7. Nauvon kamarimusiikkipäivät. Nauvon kamarimusiikkipäivät tuo saaristoon 14 taiteilijaa Suomesta ja ulkomailta. Kamarimusiikkipäivillä nähdään muun muassa armenialainen duo Ars Lunga. Lauantaina 6. heinäkuuta juhlistetaan Clara Schumannin 200-vuotisjuhlaa. Tuolloin Nauvon kirkossa Schumannin sävellyksiä esittävät Roope Gröndahl, Laura Vikman, Janne Malmivaara, Riikka Repo ja Erkki Lahesmaa.

4.7.–3.8. Saariston sirkusfestivaali Kustavissa. Saariston sirkusfestivaali on kuukauden mittainen sirkustaiteen kulttuuritapahtuma, jossa Circus Sagittarius viihdyttää joka torstai, perjantai ja lauantai kello 19. Lisäksi kuukauden aikana järjestetään sirkusleirejä sekä aikuisille että lapsille.

5.7.–7.7. Baltic Jazz. Tänä vuonna Taalintehtaan historiallisessa ruukkimiljöössä esiintyvät muun muassa tanskalainen jazzlaulaja Mette Juul ja pianisti Heine Hansen, liettualainen The Schwings Band ja laulaja Migloko. Perinteinen Baltic Jazzin varaslähtö Kasnäsissa 4. heinäkuuta.

8.–14.7. Kemiönsaaren musiikkijuhlat. 21. kertaa järjestettävä kamarimusiikkifestivaali tarjoaa sekä uutta että vanhaa kamarimusiikkia hulppeissa puitteissa. Tänä vuonna viikon aikana esiintyvät muun muassa itävaltalainen Maria Theresia von Paradis, saksalainen Fanny Mendelssohn-Hensel sekä Kaija Saariaho.

10.–14.7. Volter Kilpi Kustavissa. Vuodesta 1999 järjestetyn kirjallisuusviikon teemana tänä vuonna on Rajaton meri – Itämeri ja muut muistavat vedet. Lauantaina 13. heinäkuuta Kustavista Turkuun lähtee bussi viimeisen esityksen jälkeen kello 21.

24.–27.7. Korppoo Sea Jazz. Festivaalin taiteellisena johtajana toimiva rumpali Ville Pynssi on kutsunut Korppooseen ison joukon kotimaan kärkijazzmuusikoita. Festivaalilla nähdään muun muassa Teppo Mäkynen, Antti Lötjönen ja Matias Långbacka.

Ilkka Lappi

Tutkijat ehdottavat uutta palveluverkkoa ratkaisuksi sote-ongelmaan, lisää hoitajia ei tarvita

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on siirryttävä nykyisestä porrastetusta toimintamallista palveluverkkoajatteluun, vaativat emeritusprofessorit Erkki Vauramo ja Olli-Pekka Ryynänen KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusraportissa Sote – pyramidista palveluverkkoon. Ikääntyminen ja niukka tulevaisuus . Sote vaatii uudenlaisen tuotantorakenteen, toiminnan vaikuttavuuden hallinnan ja kestävän rahoituksen. Hallinnon muutos ei riitä.

Saksa dominoi agilityn MM-kilpailuja Turussa

 Miniluokan voittaja Saksan Tobias Wüst ja shetlanninlammaskoira Dörte.

Agilityn maailmanmestaruudet on ratkaistu torstaista sunnuntaihin kestäneissä kilpailuissa Turussa Gatorade Centerissä. Saksa vei kuudesta jaetusta mestaruudesta neljä, yksi meni Espanjaan ja yksi Venäjälle. Mitalisijat ratkaistiin jopa sadasosasekuntien eroilla.

Sepänkatu 2:n ilmanäytteissä ei asbestia

Puolalan koulun väistötilana toimivan Sepänkatu 2:n sisäilmassa ei ole asbestia. Kaikkien Sepänkatu 2:sta otettujen ilmanäytteiden asbestipitoisuus alittaa puhtaan tilan raja-arvon.

Neulo sukkia lapsille

Mikaelin seurakuntakodilla kokoontuu maanantaisin Wanhanajan ompelupiiri, jossa neulotaan sukkia ja muita käsitöitä hyväntekeväisyyteen. Neulomuksia lahjoitetaan kastelapsille, Lahja lapselle -keräykseen sekä tarvitseville diakoniatyön kautta ja ruokajakeluissa. Käsitöitä myydään myös myyjäisissä, jolloin tuotot luovutetaan joko hyväntekeväisyyteen tai käytetään piirin toiminnan rahoittamiseksi.

Robottipäivässä pureudutaan robotin ja ihmisen väliseen vuorovaikutukseen

Turun yliopistossa järjestetään perjantaina 27. syyskuuta sosiaalisille roboteille ja soveltavalle kielentutkimukselle omistettu päivä. Robottipäivässä tarkastellaan robotin ja ihmisen välistä vuorovaikutusta sekä erityisesti sitä, miten sosiaalista robottia voidaan hyödyntää kielenopetuksessa ja lasten kielenoppimisessa.

Pumpkin spice eli näin teet kurpitsamaustesekoituksen

Kurpitsakaudella kaikkeen voi laittaa kurpitsamaustetta. Trendiksi ovat nousseet kurpitsalatte, kurpitsamaustekakku ja kanelipullat. Ne voi maustaa kurpitsamausteseoksella. Näin valmistat trendikkään mausteseoksen.

Koulurakennuksen lämmönjakohuoneessa tulipalo Paattistentiellä

Vanha koulurakennuksen lämmönjakohuone tuhoutui tulipalossa Paattistentiellä sunnuntaina yöllä.

Loton potti nousi 6,5 miljoonaan euroon

Lottoarvonnassa (kierros 38/2019) ei löytynyt täysosumia, joten tarjolla ollut viiden miljoonan euron potti jäi jakamatta. Ensi viikolla Loton potissa on 6,5 miljoonaa euroa.

Joka kymmenes ajaa sakkorenkailla

Huonokuntoisilla kesärenkailla oli liikkeellä 10,3 prosentilla autoilijoista.

Viime syksynä rengasratsioita järjestettiin laajamittaisesti yhden välivuoden jälkeen. Autonrengasliitto ry:n kampanjaviikolla tarkastettiin yhteensä 5 948 henkilö- ja pakettiauton renkaat 34 eri paikkakunnalla. Päähuomio kohdistettiin jälleen renkaiden urasyvyyksiin.

Urheilu

Jälkipeli: Jääkiekon nuorten SM-sarja on urapolku ylöspäin

Tuton ja TPS:n A-nuorten ottelut tarjoavat aina hyvää viihdettä. SM-sarja on hyvä näytönpaikka nuorelle pelaajalle.

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

San Jose Sharks lainaa Tony Sundin TPS:aan

Turun Palloseuran takalinjat vahvistuvat, kun puolustaja Tony Sund liittyy ensi maanantaina mustavalkoisten kokoonpanoon. 24-vuotias Sund palaa Turkuun NHL-joukkue San Jose Sharksin riveistä, jonne puolustaja teki viime keväänä sopimuksen.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.