Vasolle sähköautojen latausasemia Turku Energialta

Harri Salo. Harri Salo. Kuva: Jari Laurikko

Turku Energia ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy Vaso ovat laajentaneet energiakumppanuuttaan. Vaso hankkii jatkossa Turku Energialta uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön ja kaukolämmön lisäksi myös sähköautojen latausasemia. Ensimmäiset latausasemat asennetaan kevään ja kesän aikana.

Vaso on tehnyt päätöksen hankkia sähköautojen latausasemia Turku Energialta. Latausasemia asennetaan kevään ja kesän aikana kolmeen Vason perusparannettavaan kiinteistöön Turussa yhteensä 12, joissa on 23 latauspistettä.

Seuraavat asennukset tulevat Kaarinaan kuluvan vuoden lopulla ja Naantalin Luonnonmaalle ensi vuonna. Laitteet toimittaa Satmatic, ja ne toimivat eParking-taustapalvelulla, jonka avulla sähköautoilija voi etäohjauksella laittaa latauksen päälle tai pois päältä mobiilisovelluksen- tai internet-selaimen avulla.

– Turku Energian tavoitteena on palvella asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti energia-asioissa ja olemmekin iloisia tästä laajentuneesta yhteistyöstä Vason kanssa. Vasolla on esimerkilliset tavoitteet hiilidioksidipäästöjensä alentamiseksi, ja olemme mielellämme auttamassa heitä tämän tavoitteen saavuttamisessa. Yritykset ja kuluttajat haluavat nyt tehdä konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja olemmekin vastanneet asiakkaidemme kysyntään tuotteiden ja palveluiden muodossa, sanoo myyntijohtaja Harri Salo Turku Energiasta.

Vason kiinteistöjen käyttämä kaukolämpö varmennetaan jatkossa uusiutuvilla energianlähteillä tuotetuksi Ekotakuu Lämpö -lisäpalvelulla. Vuodesta 2018 Vason kiinteistöjen kaukolämmön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt laskevat 5 000 tonnia. Vaso on tehnyt pitkään töitä kiinteistöjensä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

– Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii tekoja. Tunnetusti asumisesta aiheutuu 30 prosenttia yksittäisen kansalaisen hiilidioksidipäästöistä. Vasossa on juuri tehty sillä rintamalla konkreettinen teko. Hiilidioksidipäästöttömän kiinteistösähkön ja uusiutuvilla energiatuotantolähteillä tuotettu kaukolämmön myötä Vason asukkaat voivat kokea tekevänsä konkreettista työtä ilmastonmuutosta torjuen. Haluamme mahdollistaa myös asukkaidemme siirtymisen sähköiseen liikenteeseen lisäämällä sähköautojen latauspisteitä kiinteistöihimme, sanoo toimitusjohtaja Pekka Peltomäki Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy Vasosta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Street Food Fiesta Turkuun kesäkuun lopulla

Katuruokafestivaali Street Food Fiesta saapuu Turkuun juhannuksen jälkeen. Street Food Fiestaa vietetään Itäisellä rantakadulla 27.–30. kesäkuuta.

Autoilijat haluavat edullisia mutta laadukkaita renkaita

Rengasmarkkinoilla on ollut erityisen kova kysyntä tänä keväänä. Kysyntä on painottunut korkealaatuisiin mutta edullisiin renkaisiin.

Aluehallintoviraston rahanpesun valvontarekisteri käyttöön heinäkuussa

Aluehallintoviraston valvomien yritysten ja yksityisten elinkeinonharjoittajien tulee hakeutua uuteen rahanpesun valvontarekisteriin. Rekisteriin voi hakeutua 24. kesäkuuta alkaen sähköisellä lomakkeella.

Ateljeesäätiön taiteilijat esittäytyvät Logomon Teatrossa

Logomossa työskentelevien taiteilijoiden töitä on esillä kesällä.

Logmon luovan talouden keskuksessa työskentelee suuri joukko kuvataiteilijoita, jotka nyt esittelevät uusimpia töitään Logomon kesänäyttelyssä Logmo Artists . Näyttely avautuu 18. kesäkuuta ja kestää 11. elokuuta saakka.

Saaristomerellä kerätään romua ja vaarallisia jätteitä heinäkuun alussa

Saaristossa kerätään romua kesällä.

Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry järjestävät perinteisen saariston romunkeräyksen 1.–4. heinäkuuta. Huoltoalus M/S Roope poimii Paraisten ja Naantalin saarikohteista kyytiinsä asukkaiden ja mökkiläisten siivoamaa metalli- ja sähkölaiteromua, vaarallisia jätteitä sekä rakennus- ja siivousjätettä.

TurvaSiipi-yhteistyöhankkeessa kehitetään hoitotyötä ja työturvallisuutta psykiatrisilla osastoilla

Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian toimiala kehittävät TurvaSiipi-mallia vaativien potilaiden hoitoon psykiatrian osastoilla. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin uuteen psykiatriseen sairaalaan suunniteltavat ja rakentuvat TurvaSiipi-tilat tuovat vaativien potilaiden hoitoon uuden lähestymistavan, jossa potilasta hoidetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa rauhallisessa tilassa hoitajan läsnäollessa.

Föli liikennöi läpi juhannuksen

Juhannusaattona, perjantaina 21. kesäkuuta Föli-bussit kulkevat koko päivän ajan lauantaiaikatauluin. Myös yölinjat liikennöivät normaalisti.

Juhannusviikko tietää Alkolle piikkiä myyntiin

Juhannuksena Alkon myynti kasvaa noin 55 %. Viime vuoden ja tämän alkuvuoden suurin hitti on roseeviinit, joita nautitaan nyt muulloinkin kuin laiturinnokassa tai piknikillä. Juhannus tuo roseeviineille yli 60 %:n myynnin kasvun. Puna- ja valkoviinien kysyntä kasvaa noin 40 % ja kuohuviinien 72 %. Kuohuviineistä Prosecco ja kuohuviineistä valmistettavat erilaiset drinkit ovat erityisesti nostaneet suosiotaan.

Kakskerran Suvi soi 2019 -konsertit alkavat

Kakskerran kesäiset konsertit pyörähtävät jälleen käyntiin ensi sunnuntaina Kakskerran kirkossa.

Urheilu

HC TPS:n kausi alkaa kotona Ässiä vastaan

HC TPS aloittaa ensi syksynä Liigan lauantaina 14. syyskuuta. Tuolloin TPS saa Turkuhallissa vastaansa Ässät.

Åboraakkeli: Kahden kauppa?

Jalkapallon Ykköstä on ehditty pelata vajaa kolmannes, mutta jo nyt näyttää siltä, että kärkitaistosta on tulossa kahden kauppa. Haka ja TPS ovat erottumasta muusta ryhmästä.

Jälkipeli: Ilmojen halki käy laskuvarjohyppääjän tie

Tandemhyppy on nopein tapa kokea laskuvarjohypyn huumaa. Ville Pulkkinen (vas.) pääsi polttareidensa kunniaksi hyppäämään taivaalta alas. Turun Laskuvarjourheilijoiden hyppymestari Matti Pahikkala huolehti käytännön järjestelyistä ja turvallisuudesta. Ilo oli yhteinen, kun elämys oli täydellinen.

Mieli tyhjenee kaikesta muusta. Hyppääjä elää vain siinä hetkessä. Näin kuvaa laskuvarjohyppääjä Niko Kiviniemi harrastustaan. Laskeutuminen ilmojen halki koukuttaa nopeasti.

Maalikuningas Heikki Suhosen tarina kirjaksi elokuussa – luvassa paljastus kohuttujen TPS-potkujen syistä

Heikki Suhosesta kertova kirja ilmestyy 15. elokuuta.

Iso pala turkulaista urheiluhistoriaa lyödään elokuussa koviin kansiin, kun jalkapallolegenda Heikki Suhosesta kertova Super-Hessu – Maalikuningas ilmestyy.

Otteluanalyysi: MuSa hyödynsi TPS:n virheet

Voittomaalin tehneellä Taiki Kagayamalla oli syytä hymyyn pelin jälkeen.

TPS kärsi kauden toisen kotitappionsa, kun MuSa kävi hakemassa pisteet Kupittaan perjantai-illasta. Porilaiset eivät esittäneet säkenöivää pelaamista, mutta käyttivät paikkansa tehokkaasti ja puolustivat uhrautuvasti. Palloseura esiintyi kotiyleisön edessä hengettömästi, mikä jättää paljon pohdittavaa jatkoon.

FC TPS kunnioittaa Wahlstenin muistoa

Juhani Wahlsten menehtyi maanantaina 81 vuoden iässä.

FC TPS kunnioittaa perjantain kotiottelussaan 14. kesäkuuta Juhani "Juuso" Wahlstenin muistoa.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.