Prinssi harjakorkeudessa Vättilässä Kaarinassa

Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Alander . Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Alander . Kuva: Tatu Lertola

Marraskuun lopussa Mäkilänkadun varteen Kaarinassa valmistuva rivitalokiinteistö on harjakorkeudessa. Prinssiksi ristittyä taloa rakennuttaa Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy (Vaso).

Kysyntä uusille asumisoikeusasunnoille on hyvä. Markkinointi aloitettiin vuoden alussa ja rakenteilla olevista 26:sta asunnosta on 24 jo myyty.

– Lapsiperheet hakevat Vasosta kohtuuhintaista turvattua ja laadukasta asumista ja varttuneet hakeutuvat palvelujen ääreen lähelle Kaarinan keskustaa, toteaa hyvissä myyntitunnelmissa Vason asuntopäällikkö Tiina Arnivaara.

Rakenteilla olevat asunnot ovat yksikerroksisia. Kaikissa on astianpesukone, vesikiertoinen lattialämmitys on talvikeleillä mukava käytössä, 50 megan nettiyhteys on valmiina ja asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa sisustusratkaisuun samaan hintaan.

Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Alander on yrittäjänä tekemisissä asuntorakentamisen kanssa.

– Asumisoikeus on kaarinalaisille hyvä vaihtoehto. Vaso on osittain Kaarinankin omistama yhtiö. Pienellä omalla pääomalla pääsee kiinni laadukkaaseen asumiseen. Vaso tuo Kaarinassa tiettävästi ensimmäisenä sähköautojen latauspaikat asuntojen yhteyteen, toteaa puheenjohtaja Matti Alander.

– Prinssiin tosiaan asennetaan 12 täyssähköautojen latauspistettä kiinteistön asukkaiden käyttöön. Myös muut talon parkkipaikat toimivat hitaammalla latausvirralla vaikkapa hybridiautojen latauksessa, kertoo Vason toimitusjohtaja Pekka Peltomäki.

Taloja rakentaa SRV Rakennus Oy. Arkkitehtisuunnittelu on Arkkitehtitoimisto C & Co Oy:n käsialaa. Hankkeen kokonaisarvo on 5,3 miljoonaa euroa, josta 15 prosenttia rahoitetaan tulevien asukkaiden asumisoikeusmaksuilla ja 85 prosenttia valtion täytetakaamalla korkotukilainalla. Rakennettavat asunnot ovat 2–5 huonetta ja sauna -tyyppisiä ja pinta-alaltaan 48–103,5 neliötä.

Vason uusiin kiinteistöihin hankitaan taideteos. Kuvataiteilija Jukka Hakanen toteuttaa rakennukseen kaksiosaisen teoksen, jonka aiheena on Kaarinan nimikkoelän Tikli. Teos paljastetaan talon valmistuessa.

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy (Vaso) kuuluu Turun kaupunkikonserniin. Muut pääomistajat ovat ympäristökunnat Kaarina, Raisio, Naantali ja Lieto.

Vaso omistaa 106 asumisoikeuskiinteistöä viiden kunnan alueella. Asuntoja on yhteensä 2 688, asukkaita yli 5 000. Viime vuoden liikevaihto oli 23,6 miljoonaa euroa ja tase 186 miljoonaa euroa. Vaso rakennuttaa uusia aso-kiinteistöjä kysyntää vastaavasti ja peruskorjaa vanhempia kiinteistöjä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raisio kerää asukkailta ideoita tulevaisuuden palveluista ideaseinälle

Raision Alppiruusupuistosta on tullut suoranainen vetonaula.

Raisiossa pohditaan parhaillaan kaupungin tulevaisuutta: millaisia palveluita Raisiossa tarvitaan? Mikä toisi lisää hyvinvointia raisiolaisille? Millaiseksi Raision pitäisi kehittyä? Raisiolaiset on haastettu mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan tulevaisuuden kaupunkia Hyvinvoiva Raisio -kampanjassa.

Kokoomus: Kurjenrahkan kansallispuiston rahoituksen voisi turvata vapaaehtoisilla lahjoituksilla

Kurjenrahka on suosittu ulkoilualue.

Kokoomuksen maakuntavaltuustoryhmä jätti kesäkuun kokouksessa aloitteen Kurjenrahkan ja muiden varsinaissuomalaisten retkeilykohteiden uudenlaisesta rahoitusmahdollisuudesta. Aloitteessa ehdotetaan, että vastaisuudessa retkeilijät voisivat osallistua puiston ylläpitoon pienin vapaaehtoisin lahjoituksin, esimerkiksi MobilePay -sovelluksen kautta. MobilePay on älypuhelinsovellus, jolla pienten rahasummien siirto käy vaivattomasti.

Tyksin pysäköintitilanne helpottuu merkittävästi elokuussa uuden pysäköintitalon avautuessa

Uusi T3-sairaalan yhteyteen rakennettava pysäköintitalo avautuu asiakkaille 1. elokuuta. Samassa yhteydessä vanhan pysäköintitalon P1-tasolla olevat henkilökunnalle merkityt paikat muutetaan asiakaspaikoiksi.

Vanhasta sohvasta tai muusta roinasta pääsee jatkossa helposti eroon uudella sovelluksella

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) on kesän ajan mukana kokeilemassa uutta sähköistä palvelua, jonka avulla sekä kuluttajat että yritykset löytävät jätteillensä sopivan noutopalvelun. RESELL-nimisen palvelun avulla voi tilata noudon kodin suurille jätteille, kuten esimerkiksi vanhoille kodinkoneille tai vaikkapa sohvalle.

Keskiaikamarkkinat muuttavat Vanhan Suurtorin ympäristön liikennejärjestelyjä

Keskiaikamarkkinat ja muut tapahtumat vetävät kymmeniätuhansia ihmisiä Turun keskustaan ensi viikonvaihteessa.

Keskiaikaisia markkinoita vietetään Turun Vanhan Suurtorin ympäristössä tällä viikolla 27.‒30. kesäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa muutoksia alueen liikennejärjestelyihin.

Kiinteistöliitto perää lakimuutosta Airbnb-majoituksen rajoittamiseen taloyhtiöissä

Asunto-osakeyhtiöt odottavat nykyistä selkeämpiä pelisääntöjä ja ohjeita lyhytaikaisen vuokrauksen ja majoitustoiminnan sallittavuuteen. Nykytilanne aiheuttaa epäselvyyttä ja kiistoja, kun taloyhtiöissä ei tiedetä, millaisilla ehdoilla majoitustoiminta yhtiössä tulee sallia, ja millä edellytyksillä siihen voidaan puuttua.

Itse tein, mutta säästinkö?

Vain joka toinen suomalainen on omasta mielestään taitava tee-se-itse-duunari. Siitä huolimatta suurin osa ei palkkaa ammattilaista, jos kotona täytyy korjailla, maalata tai huoltopestä paikkoja. Ei, vaikka varaa olisi. Hommiin ryhtyessään joka kolmas jättää ohjeet lukematta – miehistä puolet.

Konevikaiset työllistivät merivartiostoa juhannuksena

Kesän vilkkaat viikonloput ovat alkaneet vesillä.

Kesän vilkkaat viikonloput ovat alkaneet vesillä. Juhannuksen meripelastustehtävien teemana on Länsi-Suomen merivartioston toiminta-alueella ollut selkeästi konevikaisten ja ajelehtivien veneiden hinaukset.

Kadunrakennustyö aiheuttaa liikennejärjestelyjä Siilinkadulla Pansiossa marraskuun loppuun asti

Kadun saneeraus ja viemäri- ja vesijohtoyöt aiheuttavat poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä Pansiossa Siilinkadulla marraskuun loppuun saakka. Ajokaista kerrallaan suljetaan Valmetinkadun ja Päästäisenpolun välillä, mutta työn edetessä koko ajorata joudutaan sulkemaan Päästäisenpolun ja Laivateollisuudenkadun välillä.

Urheilu

Åboraakkeli: Kisaodotus jatkuu Turussa

Jääkiekon MM-kisojen 2022 pääpelipaikka on Tampereelle rakentuva uusi suurhalli, joka valmistuu 2021.

U16-pojat Baltic Cupiin

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla perinteiseen Baltic Cupiin, joka pelataan tänä vuonna Virossa 29. kesäkuuta–2. heinäkuuta. FC Interistä mukaan joukkueeseen on valittu 2003-syntyneet Tegra Mukuna ja Linus Rönnberg . Lisäksi varasijalle on nimetty Interin Jasper Yrjas . TPS:stä mukana on Onnipekka Pajula . Suomi kohtaa Baltic Cupissa Viron, Latvian ja Liettuan.

Jälkipeli: J-P Jalon selostajaura on kestänyt jo vuosikymmeniä

Nostalgiaa huokuvassa kuvassa Juha-Pekka Jalo on asettunut kasettimankkoineen samoille sijoille kuin vuonna 1985. Jalo tallensi silloin ennakkoluulottomasti selostusnäytteen Auran Aalloille. Tästä alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt selostusura.

Näin ajatteli varmaan moni Kupittaan jalkapallo-otteluun saapunut katsoja vuonna 1985. Syystäkin. Turun Palloseuran kotiottelussa kentällä kirmasivat pikkuveljet Tomi ja Timo Jalo ja samanaikaisesti isoveli Juha-Pekka Jalo selosti ottelun kulkua kasettimankalle katsomossa yleisön keskellä istuen.

Mika Laurikainen Eerikkilään tekemään töitä suomalaisen jalkapallon eteen

Mika Laurikainen on innoissaan uudesta pestistä, jossa pääsee kontaktiin myös kansainvälisten seurojen kanssa.

Pitkän uran jalkapallon parissa tehnyt Mika Laurikainen odottaa innolla elokuun puoliväliä. Laurikainen aloittaa tuolloin Eerikkilän urheiluopiston jalkapallopalveluiden päällikkönä.

FC TPS:llä paljon pohdittavaa

TPS:n otteet parissa viime ottelussa ovat olleet heikkoja.

Kaiken piti olla kunnossa FC TPS:n leirissä. Pelillisiä pulmakohtia oli, mutta pisteitä tuli tasaiseen tahtiin ja sarjasijoitus jalkapallon Ykkösessä toinen ja sarjakärki Haka vain pienen hajuraon päässä.

Turun seudun joukkueille koripallon sarjalisenssit

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.