Valtteri Lipasti yllättyy itsekin teatterisävellystensä äärellä

Valtteri Lipasti on säveltänyt Robin Hoodin musiikkia trubaduuriperinne mielessään. – Lähtökohtana on ollut se, että keräännytään nuotiolle kertomaan tarinoita, mutta se voi siitä leimahtaa yllättäviin suuntiin, Lipasti toteaa. Valtteri Lipasti on säveltänyt Robin Hoodin musiikkia trubaduuriperinne mielessään. – Lähtökohtana on ollut se, että keräännytään nuotiolle kertomaan tarinoita, mutta se voi siitä leimahtaa yllättäviin suuntiin, Lipasti toteaa. Kuva: Ilkka Lappi

– Musiikki on teatterissa hyvin suora ja voimakas väline. Se on niin hallitseva elementti. Se voi olla jopa liian hallitseva. Jos musiikki kertoo kokonaan toisen tarinan kuin muu esitys, musiikilla voi pilata kaiken, mitä muut yrittävät lavalla tehdä, miettii Valtteri Lipasti.

Monessa musiikkiliemessä marinoitunut Lipasti on viimeiset vuodet säveltänyt musiikit Turun Kesäteatteriin. Touko-kesäkuun vaihteessa tulevan kesän sävellystyö on kiivaimmillaan. Tämän kesän esitys, Robin Hood, on ensi-illassa 13. kesäkuuta.

Vaikka kokemusta teatterimusiikin tekemisestä löytyy, on jokainen projekti omanlaisensa. Lipasti kertoo aloittaneensa sävellysten pohtimisen joulukuussa. Kun ensi-ilta lähestyy, säveltäjä myös yllättyy.

– Kun ne omat ajatukset, muuttuvat vähitellen äänityksiä tehdessä todellisuudeksi, se on aina hieno hetki. Se on vähän kuin lapsen syntymä ja aina siinä myös yllättyy, että tällainen tästä tuleekin, Lipasti toteaa.

– Lauluntekeminen on vähän kuin kellonrakentamista. Jokaisen kellon tekee eri tavalla ja aina niistä tulee omanlaisiaan – ja juuri se kello toimii omalla tavallaan.

Säveltäjä tekee kiinteätä yhteistyötä ohjaajan kanssa. Kun ensimmäiset ideat sävellyksistä syntyvät, ohjaajan kanssa käydyt keskustelut määrittävät, onko säveltäjän hahmottelema musiikillinen suunta ohjaajan visioiden mukainen.

Hän kertoo, että yleensä teatteriin tehtävän musiikki lähtee koko esityksen hahmottamisesta.

– Ensimmäinen ajatus ei ehkä ole edes musiikillinen mielikuva vaan intuitiivinen mielikuva kokonaisuudesta. Mitä esimerkiksi Robin Hood voisi olla? Sankarimeininkiä ja trubaduurimeininkiä ja niin edelleen. Sitten kun saan siitä jotain aikaan, lähetän sen ohjaajalle, jonka kanssa vaihdetaan ajatuksia, että onko tämä ollenkaan sen tyyppistä, mitä hän hakee.

Robin Hoodin Vartiovuorelle ohjaa Jukka Kittilä, jonka kanssa Lipasti on tehnyt ennenkin yhteistyötä. Tuttu ohjaaja helpottaa myös säveltäjän työsarkaa.

– Tunnemme toistemme työskentelytavat. Jukalla on aika selvät sävelet, millaista maailmaa lähdetään rakentamaan. Se antaa myös omaan tekemiseen aika selkeät puitteet, Lipasti sanoo.

Lipasti kertoo, että Robin Hoodia varten hän on hyödyntänyt hieman aiempaa enemmän oikeita soittajia.

– Yleensä Turun Kesäteatteriin tekemäni musiikki on ollut nauhoitetusta musiikista ja livenä näytöksissä soitettavista jutuista. Aika paljon olen soittanut aiemmin yksin, jonka lisäksi on ollut hieman muita muusikoita. Tällä kerralla oikeita muusikoita on jo nauhoitusvaiheessa käytetty aiempaa enemmän, jotta saadaan luomua Sherwoodin metsään, Lipasti kuvailee.

Ilkka Lappi

Läpiajo estetty Fleminginkadulla

Linnanfältin ajojärjestelyissä on muutoksia ajalla 26.8-15.9. Kaivutyöt ovat edenneet niin, että läpiajo on estetty Fleminginkadulla. Ajoneuvoliikenne kulkee Fleminginkatu 8:aan sekä Raitiokujaan saakka Amiraalistonkadun kautta. Fleminginkatu 1-7:n liikenne kulkee Linnankadun kautta.

Suurten järvien vedenkorkeudet jatkavat laskua

Sunnuntaille suurimpien sateiden ennustetaan tulevan Pohjois-Pohjanmaalle, mikä voi nostaa hieman jokien vedenkorkeuksia. Alkuviikosta sään ennustetaan poutaantuvan, minkä vuoksi vedenkorkeuksien nousu jää vähäiseksi.

Kortiton kuski törmäsi pakettiauton perään Pöytyällä ja yritti juosta karkuun

Alle 20-vuotias nuorukainen ajoi perjantaina hieman ennen kolmea iltapäivällä kuljettamallaan henkilöautolla pakettiauton perään Pöytyällä Turuntiellä Hevosmäentien risteyksen kohdalla. Tätä ennen kuljettaja oli suurella ylinopeudella ohittanut ainakin yhden ajoneuvon tieosuudella, jolla nopeusrajoitus on 60 km/h.

Nostotyö sulkee ajokaistan Linnankadulla ensi viikolla

Nostotyö sulkee Linnankatu 55:n kohdalla toisen ajokaistan liikenteeltä maanantaista perjantaihin kello 9-15.

Euroopan kemikaalivirasto laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden kandidaattilistaa

Euroopan kemikaalivirasto on laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden niin sanottua kandidaattilistaa. Listalla on nyt 201 ainetta.

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä maanantaista alkaen.

Eloranta: Työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin tartuttava EU:ssa

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) haluaa, että EU tarttuu vahvasti työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin. Eloranta osallistui lauantaina Turun Eurooppa-foorumin

Nostotyö sulkee ajokaistan Tukholmankadulla maanantaina

Nostotyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan Tukholmankadulla Jaakkoo-Taaran kohdalla maanantaina kello 9 alkaen.

Lottoarvonnassa löytyi yksi täysosuma

Lottoarvonnassa (kierros 34/2019) löytyi yksi täysosuma. 3,6 miljoonan euron voiton tuonut rivi pelattiin S-market Karkkilassa.

Urheilu

Jälkipeli: Lahjakkaan Dan-Ola Eckermanin ura ja elämä päättyi varhain

Turun Palloseuran lahjakas maalivahti Dan-Ola Eckerman oli tuttu näky lehtien otsikoissa vielä 1990-luvun alussa. Kun ura eteni kohti valtakunnan eliittiä, kohtalo puuttui peliin. Tuula Eckerman, Danin aviovaimo ja yhteisen lapsen äiti, muistelee haikeudella traagisia tapahtumia.

Turun Räntämäen kaupunginosassa sijaitseva kaunis keskiaikainen Maarian kirkko oli täpötäynnä. Kaikki Dan-Ola Eckermania (1964–94) viimeiselle matkalle saattamaan saapuneet eivät edes mahtuneet sisälle kirkkoon. Eletään alkukesää vuonna 1994. Nuoren urheilijan elämä päättyi aivan liian varhain.

TPS-juniorit kamppailevat viikonloppuna SM-karsinnoissa

Useampi TPS:n juniorijoukkue aloittaa viikonloppuna virallisen kilpailukautensa SM-karsinnoissa. Tulessa ovat tyttöjunioreista B-tytöt sekä pojista B Akatemia, C1-pojat sekä C2-pojat.

HC TPS Turku Oy kasvatti liikevaihtoaan ja kavensi tappioitaan, Erkka Westerlund liittyy seuran hallitukseen

Erkka Westerlund.

HC TPS Turku Oy:n taloudelliseen tasapainoon tähtäävä tervehdyttämisprosessi etenee. Päättyneellä tilikaudella turkulaisseuran liikevaihto kasvoi ja tulos parani.

TPS jalkapallon kunniagalleria julkistetaan syyskuussa

TPS jalkapallo avaa erityisen ansioituneita henkilöitä varten oman mustavalkoisen Kunniagallerian syyskuussa.

Puukkokatsomo: Kisa muiden joukossa

Kansainvälinen yleisurheilukausi on Dohan MM-kisojen ajankohdasta johtuen poikkeuksellisen pitkä. Pitkä kausi miellyttää varmasti monia yleisurheilun ystäviä, mutta kärsijöitäkin löytyy.

Joel Laitinen Interin edustuksen harjoitusvahvuuteen

PEPO Lappeenrannan kapteeni Joel Laitinen harjoittelee loppukauden FC Interin edustusjoukkueen mukana. Laitinen pelaa kuitenkin PEPO:n mukana jäljellä olevissa Kakkosen otteluissa, ellei vielä tulevassa kuun vaihteessa toisin sovita.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.