Autojen tuulilasien kunto parantunut aiemmista vuosista

Tuulilasit olivat viime vuotta paremmassa kunnossa. Tuulilasit olivat viime vuotta paremmassa kunnossa. Kuva: Anne Savolainen

Kirkkaasti turvallisin -tuulilasikampanjalla muistutettiin pääsiäisviikonloppuna autoilijoita tuulilasin merkityksestä liikenneturvallisuudelle jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Autoalan opiskelijat tarkastivat tuulilaseja ilmaiseksi ABC-asemilla Lohjalla, Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa, Oulussa, Seinäjoella ja Turussa. Autoilija sai tarkastuksesta oman tarkastusraportin, johon oli merkitty tuulilasin kuntoon liittyviä asioita, kuten onko lasissa kiveniskemiä, halkeamia tai onko se kulunut.

Yhteensä tuulilaseja tarkastettiin 2111, joista 59 prosenttia oli kunnossa ja 41 prosenttia vaati toimenpiteitä. Viime vuonna vastaavat luvut olivat 54 prosenttia ja 46 prosenttia. Aiempiin kolmeen kampanjavuoteen verrattuna kunnossa olevien lasien määrä oli suurin tänä vuonna. Tarkastetuista tuulilaseista vaihtoa suositeltiin noin 3-4 prosenttia vähemmän ja korjausta noin 4-6 % vähemmän. Yleisimpiä tuulilasivaurioita olivat kiveniskut (57 prosenttia) ja halkeamat (24 prosenttia). Tuulilasivauriot aiheutuvat osittain tiestömme huonosta kunnosta. Kunnossa olevien tuulilasien määrä laskee eniten ajoneuvojen ollessa 10-vuotiaita tai vanhempia.

Keväällä 2018 voimaan tullut katsastuslain muutos vaikutti tiukentavasti myös tuulilasien kuntoon. Traficomin ohjeissa katsastuksen arvosteluperusteiksi todetaan, että suoraan hylkäykseen johtava vika tuulilasissa on sen puuttuminen tai puutteellinen kiinnitys. Myös mm. halkeamat kuljettajan näkökentässä tai liimatun lasin halkeama reunasta reunaan voivat johtaa hylkäykseen. Lakimuutoksesta uutisoitiin paljon, mikä on voinut vaikuttaa siihen, että autoilijat ovat lähteneet korjaamaan tai vaihtamaan tuulilaseja. Myös kampanjavalitus on voinut osaltaan vaikuttaa asiaan. Tutkimus osoitti tänäkin vuonna kuinka vaativat olosuhteet Suomen tiestö asettaa autojen tuulilaseille. Routa ja nastarenkaat kuluttavat teiden pintoja ja kiviä sinkoilee.

Tuulilasi on autossa kantava rakenne, jota halkeamat merkittävästi heikentävät. Tuulilasiin on usein myös integroitu erilaista tekniikkaa, kuten antureita, sensoreita ja kameroita, joiden toimintaan pienetkin naarmut ja lovet lasin pinnassa saattavat vaikuttaa. Kura, lumi, suola, jää ja huurre lasissa pimentävät tehokkaasti näkymää tuulilasin läpi. Naarmuinen tuulilasi muuttuu viistosti paistavassa auringossa pelkäksi heijastepinnaksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ota aurinkoa oikein

Allergia-, iho- ja astmaliiton neuvonnasta kysytään paljon auringosta. Asiantuntija Anne Vuorenmaa muistuttaa, että auringolla on myös suotuisia vaikutuksia. Se vaikuttaa mielialaa piristävästi ja sitä tarvitaan D-vitamiinin muodostumiseen elimistössä. Aurinko helpottaa myös muun muassa atooppisen ihottuman ja psoriasiksen kutinaa, punoitusta ja tulehdusoireita.

Raisio kerää asukkailta ideoita tulevaisuuden palveluista ideaseinälle

Raision Alppiruusupuistosta on tullut suoranainen vetonaula.

Raisiossa pohditaan parhaillaan kaupungin tulevaisuutta: millaisia palveluita Raisiossa tarvitaan? Mikä toisi lisää hyvinvointia raisiolaisille? Millaiseksi Raision pitäisi kehittyä? Raisiolaiset on haastettu mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan tulevaisuuden kaupunkia Hyvinvoiva Raisio -kampanjassa.

Kokoomus: Kurjenrahkan kansallispuiston rahoituksen voisi turvata vapaaehtoisilla lahjoituksilla

Kurjenrahka on suosittu ulkoilualue.

Kokoomuksen maakuntavaltuustoryhmä jätti kesäkuun kokouksessa aloitteen Kurjenrahkan ja muiden varsinaissuomalaisten retkeilykohteiden uudenlaisesta rahoitusmahdollisuudesta. Aloitteessa ehdotetaan, että vastaisuudessa retkeilijät voisivat osallistua puiston ylläpitoon pienin vapaaehtoisin lahjoituksin, esimerkiksi MobilePay -sovelluksen kautta. MobilePay on älypuhelinsovellus, jolla pienten rahasummien siirto käy vaivattomasti.

Tyksin pysäköintitilanne helpottuu merkittävästi elokuussa uuden pysäköintitalon avautuessa

Uusi T3-sairaalan yhteyteen rakennettava pysäköintitalo avautuu asiakkaille 1. elokuuta. Samassa yhteydessä vanhan pysäköintitalon P1-tasolla olevat henkilökunnalle merkityt paikat muutetaan asiakaspaikoiksi.

Vanhasta sohvasta tai muusta roinasta pääsee jatkossa helposti eroon uudella sovelluksella

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) on kesän ajan mukana kokeilemassa uutta sähköistä palvelua, jonka avulla sekä kuluttajat että yritykset löytävät jätteillensä sopivan noutopalvelun. RESELL-nimisen palvelun avulla voi tilata noudon kodin suurille jätteille, kuten esimerkiksi vanhoille kodinkoneille tai vaikkapa sohvalle.

Keskiaikamarkkinat muuttavat Vanhan Suurtorin ympäristön liikennejärjestelyjä

Keskiaikamarkkinat ja muut tapahtumat vetävät kymmeniätuhansia ihmisiä Turun keskustaan ensi viikonvaihteessa.

Keskiaikaisia markkinoita vietetään Turun Vanhan Suurtorin ympäristössä tällä viikolla 27.‒30. kesäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa muutoksia alueen liikennejärjestelyihin.

Kiinteistöliitto perää lakimuutosta Airbnb-majoituksen rajoittamiseen taloyhtiöissä

Asunto-osakeyhtiöt odottavat nykyistä selkeämpiä pelisääntöjä ja ohjeita lyhytaikaisen vuokrauksen ja majoitustoiminnan sallittavuuteen. Nykytilanne aiheuttaa epäselvyyttä ja kiistoja, kun taloyhtiöissä ei tiedetä, millaisilla ehdoilla majoitustoiminta yhtiössä tulee sallia, ja millä edellytyksillä siihen voidaan puuttua.

Itse tein, mutta säästinkö?

Vain joka toinen suomalainen on omasta mielestään taitava tee-se-itse-duunari. Siitä huolimatta suurin osa ei palkkaa ammattilaista, jos kotona täytyy korjailla, maalata tai huoltopestä paikkoja. Ei, vaikka varaa olisi. Hommiin ryhtyessään joka kolmas jättää ohjeet lukematta – miehistä puolet.

Konevikaiset työllistivät merivartiostoa juhannuksena

Kesän vilkkaat viikonloput ovat alkaneet vesillä.

Kesän vilkkaat viikonloput ovat alkaneet vesillä. Juhannuksen meripelastustehtävien teemana on Länsi-Suomen merivartioston toiminta-alueella ollut selkeästi konevikaisten ja ajelehtivien veneiden hinaukset.

Urheilu

Åboraakkeli: Kisaodotus jatkuu Turussa

Jääkiekon MM-kisojen 2022 pääpelipaikka on Tampereelle rakentuva uusi suurhalli, joka valmistuu 2021.

U16-pojat Baltic Cupiin

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla perinteiseen Baltic Cupiin, joka pelataan tänä vuonna Virossa 29. kesäkuuta–2. heinäkuuta. FC Interistä mukaan joukkueeseen on valittu 2003-syntyneet Tegra Mukuna ja Linus Rönnberg . Lisäksi varasijalle on nimetty Interin Jasper Yrjas . TPS:stä mukana on Onnipekka Pajula . Suomi kohtaa Baltic Cupissa Viron, Latvian ja Liettuan.

Jälkipeli: J-P Jalon selostajaura on kestänyt jo vuosikymmeniä

Nostalgiaa huokuvassa kuvassa Juha-Pekka Jalo on asettunut kasettimankkoineen samoille sijoille kuin vuonna 1985. Jalo tallensi silloin ennakkoluulottomasti selostusnäytteen Auran Aalloille. Tästä alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt selostusura.

Näin ajatteli varmaan moni Kupittaan jalkapallo-otteluun saapunut katsoja vuonna 1985. Syystäkin. Turun Palloseuran kotiottelussa kentällä kirmasivat pikkuveljet Tomi ja Timo Jalo ja samanaikaisesti isoveli Juha-Pekka Jalo selosti ottelun kulkua kasettimankalle katsomossa yleisön keskellä istuen.

Mika Laurikainen Eerikkilään tekemään töitä suomalaisen jalkapallon eteen

Mika Laurikainen on innoissaan uudesta pestistä, jossa pääsee kontaktiin myös kansainvälisten seurojen kanssa.

Pitkän uran jalkapallon parissa tehnyt Mika Laurikainen odottaa innolla elokuun puoliväliä. Laurikainen aloittaa tuolloin Eerikkilän urheiluopiston jalkapallopalveluiden päällikkönä.

FC TPS:llä paljon pohdittavaa

TPS:n otteet parissa viime ottelussa ovat olleet heikkoja.

Kaiken piti olla kunnossa FC TPS:n leirissä. Pelillisiä pulmakohtia oli, mutta pisteitä tuli tasaiseen tahtiin ja sarjasijoitus jalkapallon Ykkösessä toinen ja sarjakärki Haka vain pienen hajuraon päässä.

Turun seudun joukkueille koripallon sarjalisenssit

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.