Imogen Cunningham on alastonkuvauksen unohdettu naispioneeri

Imogen Cunninghamin omakuva vuodelta 1906. Imogen Cunninghamin omakuva vuodelta 1906. Kuva: Imogen Cunningham

Amerikkalainen valokuvaaja Imogen Cunningham (1883-1976) oli ensimmäisiä valokuvaajia, joiden kuvissa alastomuus näytteli keskeistä roolia, varsinkin Cunninghamin pitkän uran alussa. Omakuvat taas olivat keskeinen osa Cunninghamin

– Cunninghamin omakuva vuodelta 1906 on yksi ensimmäisiä alastonkuvia. Hän myös tarttui varhaisessa vaiheessa länsimaiseen alastomuuden traditioon ja käänsi sen päälaelleen, jossa perinteisesti mies oli kuvaaja ja nainen kuvattava. Cunningham kuvasi vuosina 1915 ja 1918 alastonkuvasarjat aviomiehestään Roi Partridgestä, kertoo Turun taidemuseon amanuenssi Mia Haltia.

– Hän oli myös ensimmäisiä naiskuvaajia ja alastonkuvaus tuohon aikaan oli myös rohkeaa, Haltia jatkaa.

Turun taidemuseossa 7. kesäkuuta avautuva näyttely on yksi harvoja Suomessa nähtyjä Cunninham-näyttelyitä. Turussa on esillä Cunninhamin valokuvia vuoden 1906 omakuvasta aina 1960-luvun lopulle saakka.

– 1980-luvulla Ismo Kajander järjesti Helsingissä yhden gallerianäyttelyn Cunninghamin töistä, mutta itselläni ei ole tiedossa, että muuten hänen töitään olisi Suomessa ollut esillä, Haltia sanoo.

Cunningham opiskeli valokuvausta Saksassa ja perusti ensimmäisen oman valokuvaamon jo 1910-luvun alussa.

Vaikka hän uransa alkuaikoina profiloituikin alastonkuvaamisen kautta, hän kuvasi myös paljon esimerkiksi luontoa.

– Cunningham pystyi myös uudistumaan. 1930-luvulla hän oli perustamassa ryhmä f/64:n, joka oli samanhenkisten valokuvaajien yhteisö. Yhtenä heidän tavoitteenaan oli nostaa valokuvauksen arvostusta muiden taidemuotojen rinnalle.

Cunningham kuoli vasta 1976 93-vuotiaana. Hänen elämänsä aikana valokuvaus koki paljon muutoksia. Vuosikymmenten aikana myös Cunninghamin tyyli koki muutoksia.

– Alkuaikoina hänen kuvansa olivat maalauksellisia, mutta myöhemmin hän kuvasi hyvin teräviä kuvia. Niille tyypillistä olivat voimakkaat kontrastit, Haltia toteaa.

– Varsinkin hänen luontokuvissaan on ajatonta kauneutta. Ne voisivat aivan hyvin olla oikeastaan miltä vuosikymmeneltä tahansa, hän jatkaa.

Vaikka Cunningham teki pitkän uran valokuvaajana, oli alastonkuvaamisen naispioneereja ja kuvasi monipuolisesti, on hän jäänyt hieman tuntemattomaksi kuvaajaksi. Muun muassa f/64:een kuuluneet Ansel Adams ja Edward Weston ovat niminä Cunninghamia laajemmin tunnettuja.

– Syitä Cunninghamin verrattain pienempään tunnettuuteen ovat varmaan hänen sukupuolensa, mutta myös se, että hän toimi Yhdysvaltojen länsirannikolla, kun hänen aikaansa valokuvauspiirit toimivat ennen kaikkea itärannikolla, Haltia arvioi.

Imogen Cunningham näyttely aukeaa 7. kesäkuuta ja on esillä 15. syyskuuta saakka.

Ilkka Lappi

Raisio kerää asukkailta ideoita tulevaisuuden palveluista ideaseinälle

Raision Alppiruusupuistosta on tullut suoranainen vetonaula.

Raisiossa pohditaan parhaillaan kaupungin tulevaisuutta: millaisia palveluita Raisiossa tarvitaan? Mikä toisi lisää hyvinvointia raisiolaisille? Millaiseksi Raision pitäisi kehittyä? Raisiolaiset on haastettu mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan tulevaisuuden kaupunkia Hyvinvoiva Raisio -kampanjassa.

Kokoomus: Kurjenrahkan kansallispuiston rahoituksen voisi turvata vapaaehtoisilla lahjoituksilla

Kurjenrahka on suosittu ulkoilualue.

Kokoomuksen maakuntavaltuustoryhmä jätti kesäkuun kokouksessa aloitteen Kurjenrahkan ja muiden varsinaissuomalaisten retkeilykohteiden uudenlaisesta rahoitusmahdollisuudesta. Aloitteessa ehdotetaan, että vastaisuudessa retkeilijät voisivat osallistua puiston ylläpitoon pienin vapaaehtoisin lahjoituksin, esimerkiksi MobilePay -sovelluksen kautta. MobilePay on älypuhelinsovellus, jolla pienten rahasummien siirto käy vaivattomasti.

Tyksin pysäköintitilanne helpottuu merkittävästi elokuussa uuden pysäköintitalon avautuessa

Uusi T3-sairaalan yhteyteen rakennettava pysäköintitalo avautuu asiakkaille 1. elokuuta. Samassa yhteydessä vanhan pysäköintitalon P1-tasolla olevat henkilökunnalle merkityt paikat muutetaan asiakaspaikoiksi.

Vanhasta sohvasta tai muusta roinasta pääsee jatkossa helposti eroon uudella sovelluksella

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) on kesän ajan mukana kokeilemassa uutta sähköistä palvelua, jonka avulla sekä kuluttajat että yritykset löytävät jätteillensä sopivan noutopalvelun. RESELL-nimisen palvelun avulla voi tilata noudon kodin suurille jätteille, kuten esimerkiksi vanhoille kodinkoneille tai vaikkapa sohvalle.

Keskiaikamarkkinat muuttavat Vanhan Suurtorin ympäristön liikennejärjestelyjä

Keskiaikamarkkinat ja muut tapahtumat vetävät kymmeniätuhansia ihmisiä Turun keskustaan ensi viikonvaihteessa.

Keskiaikaisia markkinoita vietetään Turun Vanhan Suurtorin ympäristössä tällä viikolla 27.‒30. kesäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa muutoksia alueen liikennejärjestelyihin.

Kiinteistöliitto perää lakimuutosta Airbnb-majoituksen rajoittamiseen taloyhtiöissä

Asunto-osakeyhtiöt odottavat nykyistä selkeämpiä pelisääntöjä ja ohjeita lyhytaikaisen vuokrauksen ja majoitustoiminnan sallittavuuteen. Nykytilanne aiheuttaa epäselvyyttä ja kiistoja, kun taloyhtiöissä ei tiedetä, millaisilla ehdoilla majoitustoiminta yhtiössä tulee sallia, ja millä edellytyksillä siihen voidaan puuttua.

Itse tein, mutta säästinkö?

Vain joka toinen suomalainen on omasta mielestään taitava tee-se-itse-duunari. Siitä huolimatta suurin osa ei palkkaa ammattilaista, jos kotona täytyy korjailla, maalata tai huoltopestä paikkoja. Ei, vaikka varaa olisi. Hommiin ryhtyessään joka kolmas jättää ohjeet lukematta – miehistä puolet.

Konevikaiset työllistivät merivartiostoa juhannuksena

Kesän vilkkaat viikonloput ovat alkaneet vesillä.

Kesän vilkkaat viikonloput ovat alkaneet vesillä. Juhannuksen meripelastustehtävien teemana on Länsi-Suomen merivartioston toiminta-alueella ollut selkeästi konevikaisten ja ajelehtivien veneiden hinaukset.

Kadunrakennustyö aiheuttaa liikennejärjestelyjä Siilinkadulla Pansiossa marraskuun loppuun asti

Kadun saneeraus ja viemäri- ja vesijohtoyöt aiheuttavat poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä Pansiossa Siilinkadulla marraskuun loppuun saakka. Ajokaista kerrallaan suljetaan Valmetinkadun ja Päästäisenpolun välillä, mutta työn edetessä koko ajorata joudutaan sulkemaan Päästäisenpolun ja Laivateollisuudenkadun välillä.

Urheilu

Åboraakkeli: Kisaodotus jatkuu Turussa

Jääkiekon MM-kisojen 2022 pääpelipaikka on Tampereelle rakentuva uusi suurhalli, joka valmistuu 2021.

U16-pojat Baltic Cupiin

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla perinteiseen Baltic Cupiin, joka pelataan tänä vuonna Virossa 29. kesäkuuta–2. heinäkuuta. FC Interistä mukaan joukkueeseen on valittu 2003-syntyneet Tegra Mukuna ja Linus Rönnberg . Lisäksi varasijalle on nimetty Interin Jasper Yrjas . TPS:stä mukana on Onnipekka Pajula . Suomi kohtaa Baltic Cupissa Viron, Latvian ja Liettuan.

Jälkipeli: J-P Jalon selostajaura on kestänyt jo vuosikymmeniä

Nostalgiaa huokuvassa kuvassa Juha-Pekka Jalo on asettunut kasettimankkoineen samoille sijoille kuin vuonna 1985. Jalo tallensi silloin ennakkoluulottomasti selostusnäytteen Auran Aalloille. Tästä alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt selostusura.

Näin ajatteli varmaan moni Kupittaan jalkapallo-otteluun saapunut katsoja vuonna 1985. Syystäkin. Turun Palloseuran kotiottelussa kentällä kirmasivat pikkuveljet Tomi ja Timo Jalo ja samanaikaisesti isoveli Juha-Pekka Jalo selosti ottelun kulkua kasettimankalle katsomossa yleisön keskellä istuen.

Mika Laurikainen Eerikkilään tekemään töitä suomalaisen jalkapallon eteen

Mika Laurikainen on innoissaan uudesta pestistä, jossa pääsee kontaktiin myös kansainvälisten seurojen kanssa.

Pitkän uran jalkapallon parissa tehnyt Mika Laurikainen odottaa innolla elokuun puoliväliä. Laurikainen aloittaa tuolloin Eerikkilän urheiluopiston jalkapallopalveluiden päällikkönä.

FC TPS:llä paljon pohdittavaa

TPS:n otteet parissa viime ottelussa ovat olleet heikkoja.

Kaiken piti olla kunnossa FC TPS:n leirissä. Pelillisiä pulmakohtia oli, mutta pisteitä tuli tasaiseen tahtiin ja sarjasijoitus jalkapallon Ykkösessä toinen ja sarjakärki Haka vain pienen hajuraon päässä.

Turun seudun joukkueille koripallon sarjalisenssit

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.